Oma raha

Hinku korkeakouluihin työllistää valmentajia

Julkaistu:

Valmennuskurssit ovat tänä keväänä täyttymässä jopa aiempia vuosia paremmin.
Kursseja järjestävien yritysten mukaan taantuma ei ole leikannut osallistujamääriä, vaikka kursseista täytyy usein pulittaa satoja tai tuhansia euroja.

– Kun työllistymismahdollisuudet huononevat, niin ajatellaan, että kannattaa kouluttautua, uskoo Valmennuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Nousiainen.

Kilpailevan Huippuvalmennuksen mukaan heikentynyt työllisyystilanne on tuonut perinteisesti nuoren asiakaskunnan joukkoon myös vanhempaa väkeä.

– Tänä vuonna meillä on kursseilla selkeästi enemmän aikuisopiskelijoita, kertoo yrityksen omistaja Teemu Laajasalo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valmennuskeskuksen Nousiainen kuitenkin uskoo, että ihmiset vertailevat kurssien sisältöjä ja hintoja entistä tarkemmin. Moni kotitalous tuntui pitäneen syksyn puolella tuumaustauon, minkä takia kursseille ilmoittauduttu tavallista myöhemmin.

Bisnes
kasvaa maltilla


Yliopistojen pääsykokeisiin valmentava kurssibisnes kasvaa yritysten mukaan edelleen, mutta maltillisesti. Yritysvalmennuskin on ollut viime aikoina säästökuurien tulilinjalla.

– Meillä on hieman enemmän oppilaita kuin viime vuonna, joka oli kiireinen vuosi. Kasvu on viitisen prosenttia ja odotan, että ainakin pieni kasvu tulee jatkumaan, Nousiainen arvioi näkymiä.

Laajasalon mukaan kasvutavoitteet ovat edelleen kovat, mutta valmennuskurssien puolella kasvun ennakoidaan olevan muuta koulutusta vähäisempää.

– Valmennuskurssit ovat kuin irtonumeromyyntiä. Valmennuskakku ei enää juurikaan kasva, ja se jaetaan joka vuosi uudelleen, Laajasalo sanoo.

Valmennustiimi Eximian toimitusjohtajan Markku Korhosen mukaan myynti on kasvanut kaksinumeroisesti.

– Jos tulee pitkä lama, kukkaroa vedetään ehkä tiukemmalle, mutta toistaiseksi taloustilanne ei ole näkynyt koulutuksen kysynnässä kuin positiivisesti, Korhonen vakuuttaa.

Alalla
kova kilpailu


Pääsykoetaisto lähestyy, ja valmennusyritysten kilpailu asiakkaista on täydessä vauhdissa. Ala on Suomessa kilpailtu. Valmentajat kisaavat vuosittain vaihtuvasta ja rajatusta asiakaskunnasta yhä uudelleen.

– Alan kilpailutilanne on kuluttajan kannalta hyvä, mutta firmojen näkökulmasta erittäin kova. Käytännössä kaikki tekevät valmennuskurssien lisäksi muutakin koulutusta, kuten yritysvalmennusta, jonka puolella katteet ovat paremmat, Laajasalo sanoo.

Ison osan valmennuspotista jakaa muutama suuri toimija. Valmennuskeskus on Suomen suurin valmentaja. Sen kyljessä ovat Eximia ja Huippuvalmennus. Lisäksi kursseja järjestävät useat pienet yritykset ja esimerkiksi korkeakoulujen opiskelijajärjestöt.

Valmennusyritysten mukaan kysytyimpiä kursseja ovat oikeustieteellisen, lääketieteellisen ja kauppatieteellisen valmennuskurssit. Näiden alojen suosiossa ei ole näkyvissä notkahdusta tänäkään vuonna.

– Suosikit pysyvät pitkälti samoina. Esimerkiksi oikeustieteen pyrkijämäärät ovat joka vuosi samaa luokkaa, Nousiainen sanoo.

Valmennus voi maksaa tuhansia euroja

– Suomen suurin valmennusyritys on Valmennuskeskus. Yrityksen kursseilla käy vuosittain 4 000-5 000 osallistujaa. Sen liikevaihto on noin kaksi miljoonaa euroa.

– Muita suuria ja valtakunnallisesti toimivia valmentajia ovat Valmennustiimi Eximia ja Huippuvalmennus.

– Lisäksi valmennuskursseja järjestävät useat pienet yritykset ja esimerkiksi korkeakoulujen opiskelijajärjestöt.

  – Suosituimpia ovat oikeustieteellisen, lääketieteellisen ja kauppatieteellisen valmennuskurssit.

  – Kurssien hinnat vaihtelevat paljon alan, kurssin sisällön ja laajuuden mukaan. Kurssien hinnat lähtevät yleensä 200-300 eurosta. Esimerkiksi Valmennuskeskuksen suosituimman kauppatieteellisen valmentavan kurssin hinta on noin 1 300 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Fazerin Oulun leipomon työntekijät marssivat ulos työ­paikalta vasta­lauseena sulkemis­aikeille

    3. 3

      Työllisten määrässä valtavia eroja Suomessa – katso kuinka omalla kunnallasi menee

    4. 4

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    5. 5

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    6. 6

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    7. 7

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    8. 8

      Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

    9. 9

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    10. 10

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    3. 3

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    4. 4

      Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

    5. 5

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

    7. 7

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    8. 8

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    9. 9

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    10. 10

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    5. 5

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    9. 9

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    10. 10

      Suomen ekonomien järjestämän luksusmatkan kuluista nousi haloo Ruotsissa – ”Olimme täysin suomalaisten otteessa”

    11. Näytä lisää