Asuntolaina joustaa ahdingossa

Julkaistu: , Päivitetty:

Työpaikan menetys tai lomautus voi ajaa asuntovelallisen nopeasti ahdinkoon. Kodin myyminen ei kuitenkaan ole ainoa selviytymiskeino, sillä asuntolaina joustaa. Lue, miten kevennät lainataakkaasi jopa sadoilla euroilla kuukaudessa.
Lomautus tai irtisanominen ei ole välttämättä katastrofi, vaikka olisit vastikään ottanut ison asuntolainan. Vaikka ensiksi näyttäisi siltä, että et millään selviä velanmaksusta kutistuneilla tuloillasi, älä lamaannu, vaan selvitä, millaisia mahdollisuuksia lainasi tarjoaa.

Suomen Rahatiedon toimitusjohtaja Seppo Rekonen huomauttaa, että lainaehdot eivät ole kiveen hakattuja, vaan niitä voi muuttaa.

–  Asuntovelallisten kannattaa olla hereillä ja tehdä itse jotain ennen kuin muut tekevät. On paljon helpompaa, että pystyy markkinaehtoisesti muuttamaan tilannettaan sen sijaan, että joutuisi Takuu-Säätiön asiakkaaksi tai velkajärjestelyyn, hän sanoo.

Viitekorkoa vaihtamalla tai laina-aikaa pidentämällä velallinen voi  väljentää talouttaan selvästi. Tällaisten muutosten avulla maksut voivat keventyä sen verran, että hän selviää niukan jakson yli ilman, että hänen tarvitsee esimerkiksi myydä asuntoaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viitekoron vaihto
voi säästää tuhansia


Suomen Rahatieto on laskenut, että syksyllä 15 vuodeksi otettu 200 000 euron asuntolainan kuukausierä voi kutistua 11–195 euroa, jos viitekorko vaihdetaan vuoden euriborista kolmen kuukauden euriboriksi. Samansuuruisessa, 20 vuodeksi otetussa asuntolainassa muutos tarkoittaisi 11–206 euron pienennystä kuukausierään. ( Katso tarkemmat laskelmat jutun lopussa olevasta taulukosta.) 

Jos korot laskevat ennakoidusti, tällaisista summista voi vuoden aikana kertyä jopa yli parin tuhannen euron nettosäästö.

Säästösummien suuri vaihtelu on sidoksissa lainan nostopäivään. Korkeimmillaan korot olivat syys–lokakuussa, ja etenkin tuolloin otettujen lainojen viitekorkoa on järkevää muuttaa, koska euriborit ovat laskeneet pari prosenttiyksikköä lokakuun alusta.

Koron vaihto kannattaa,
vaikka maksaisikin


Vaikka lainasta selviytyminen ei edes huolettaisi, jokaisen asuntovelallisen on järkevää tarkistaa tilanteensa. Viitekoron vaihtaminen voi olla kannattavaa niin uusille kuin vanhoillekin velallisille, joiden vuoden euriboriin sidotun lainan syntymäpäivä on ollut syksyllä. Korkojen on ennakoitu laskevan selvästi ja eräiden arvioiden mukaan euriborit voivat ensi vuonna painua alle kolmen prosentin.

Korot päivitetään korkojakson vaihtuessa ja lyhyissä koroissa jakso vaihtuu nopeammin kuin pitkissä. Esimerkiksi 15. joulukuuta otetun, kolmen kuukauden euriboriin sidotun asuntolainan korko päivittyy seuraavan kerran maaliskuun 15. päivänä, kun vuoden euriboriin sidotun velan korko vaihdetaan vasta ensi vuoden joulukuun puolivälissä.

Viitekoron vaihtaminen voi maksaa – varsinkin, jos se tehdään kesken korkokauden. Pankki voi laskuttaa muutoksesta 50–100 euroa.

– Tämä on pieni hinta siitä, että saa pienennettyä lainakuluja selvästi, huomauttaa Rekonen.

Rekosen mukaan pankit suhtautuvat nyt aika hövelisti muutoksiin, koska niidenkin etu on, että asiakas suoriutuu veloistaan. Jos pankki ei suostu vaihtamaan viitekorkoa kesken korkojakson, aina voi kysyä tarjousta kilpailijapankista. Tällöin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota lainamarginaaliin.

Kun vielä kesällä moni pankki antoi asuntolainaa noin 0,40 prosenttiyksikön marginaalilla, nyt esimerkiksi Nordea aloittaa neuvottelut 0,85:stä. Muiden lähtöluvut ovat hieman alhaisempia, mutta kaikki pankit ovat nostaneet marginaalejaan selvästi.

Koronvaihdoksen vaikutuksia omaan asuntolainaan voi testailla pankkien nettisivuilla olevilla lainalaskureilla. Ne antavat tuntumaa siihen, miten kuukausierä voi muuttua milläkin koroilla.

Lainan venyttäminen
kutistaa kuukausimenoa


Tulojen näivettymistä on mahdollisuus tasoittaa myös pidentämällä laina-aikaa. Suomen Rahatiedon Rekosen mukaan tämä on järkevää silloin, kun laina-aika on alun perin mitoitettu järkeväksi eikä se ole päässyt karkaamaan.

Laina-ajan venyttäminen ei välttämättä ole viisasta eikä ehkä mahdollistakaan, jos velallisella on vanha tasaerälaina eli laina, jonka maksettava kuukausisumma on aina sama  ja korkojen noustessa laina-aika pitenee. Viime vuosina nimittäin tällainen laina on pidentynyt jatkuvasti.

Annuiteetti- ja tasalyhenteisissä lainoissa korkojen muutos ei sen sijaan vaikuta laina-aikaan, joten niissä voi olla vielä joustovaraa.

Tarpeettomasti laina-aikaa ei kuitenkaan kannata lähteä venyttämään, sillä laina-ajan pidennys tarkoittaa aina myös lisää korkojen maksua.

Jos viitekoron muutoksen lisäksi alun perin 15 vuodeksi otettua 200 000 euron asuntolainaa venytetään viidellä vuodella, maksettava kuukausisumma kutistuu 276–460 eurolla.

20-vuotiseksi aiotussa lainassa velka-ajan venyttäminen ja viitekoron vaihtaminen tarkoittaisi kuukausierän kutistumista 166–361 eurolla.

Lainaerä voi kutistua satoja euroja
200 000 euron asuntolainan joustovaihtoehtoja

Nostopäivä 4.9.2008 2.10.2008 4.11.2008  4.12.2008
Euribor 12 kk % 5,93 6,13 5,41 4,38
  kk-maksu euroa kk-maksu euroa kk-maksu euroa kk-maksu euroa
15 v. kk-maksu nostettaessa  1681 1701 1624 1517
Korkojakson muutos 3 kk:n euriboriksi - 175 - 195 - 118 - 11
Korkojakson muutos + 5v. - 440 - 460 - 383 - 276
20 v. kk-maksu nostettaessa  1425 1447 1365 1252
 Korkojakson muutos 3 kk:n euriboriksi  - 184 - 206 - 124  - 11
Korkojakson muutos + 5 v.  - 339 - 361 - 279 - 166
Lähde: Suomen Rahatieto

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    9. 9

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää