Teatteri ja elokuva vetivät hakijoita

Julkaistu: , Päivitetty:

Tämän kevään vaikeapääsyisin opiskelupaikka oli Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linja. Myös elokuvaohjaus ja dramaturgia olivat suosikkilistalla.
Tämän kevään vaikeapääsyisin opiskelupaikka oli Keskisuomalaisen selvityksen mukaan Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön koulutus. Yhtä näyttelijäopiskelijan paikkaa kohden hakijoita oli 75. Paikkoja linjalla oli 12.

Muita vaikeapääsyisiä opiskelualoja olivat tänä keväänä luokanopettajankoulutus, elokuvaohjaus, dramaturgia ja markkinointi.

Viime vuonna kärkipaikkaa listalla piti Oulun yliopiston luokanopettajan koulutus. Näyttelijätyön koulutus oli toinen.

Tänä keväänä yhtä Oulun opettajakoulutuspaikkaa kohden hakijoita oli 63.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Helpoiten pääsi opiskelemaan ruotsinkieliseen koulutukseen. Åbo Akademin terveystieteeseen oli enemmän aloituspaikkoja kuin hakijoita.

Suomenkielisistä paikoista helpointen ovet aukenivat Kuopion yliopiston ergonomian opinahjoon.

Vertailussa huomioitiin noin 570 eri koulutusohjelmaa, joihin hakijat pyrkivät normaalin pääsykokeen kautta. Näin ollen maisteriohjelmat ja avoimen yliopiston sekä Maanpuolustuskorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian koulutusohjelmat rajattiin vertailun ulkopuolelle.

Yliopistojen aloituspaikkoja havitteli tänä keväänä 55 000 hakijaa. Paikkoja oli 18 200.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    8. 8

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää