Uusi sokkitieto uhkaa asuntojen arvoa

Julkaistu: , Päivitetty:

Sokkitiedot USA:n pankkijärjestelmän romahtamisesta uhkaavat koko maailman taloutta. Suomenkin asuntojen hinnat ovat uusien tietojen valossa vaakalaudalla. Kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen kehottaa suomalaisia miettimään tarkoin esimerkiksi asuntovarallisuuden kohtaloa.
USA:n pankkijärjestelmä voi Helsingin Sanomien haastattelemien asiantuntijoiden mielestä ajautua samankaltaiseen suohon, jossa Suomen pankit rypivät 1990-luvun alussa. USA:ssa kyse on asuntojen roskalainoista lähteneestä kriisistä.

Celeres Rahastoyhtiön hallituksen puheenjohtajan Ari Aaltosen mukaan rahoitussysteemi on USA:ssa jo "jollain tavalla" romahtanut, mutta sitä amerikkalaiset eivät uskalla sanoa ääneen.

Helsingin kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen pelkää, että USA:n asuntorahoituskriisi leviää maan talouteen pahemmin kuin viime aikoina on odotettu.

– Näyttää paljon synkemmältä kuin mitä syksyllä odotettiin. Asunto-ongelma on leviämässä koko talouteen. Tämä ei kuitenkaan ole sataprosenttisen varmaa, hän sanoo Taloussanomien verkkopalvelulle.

Jos USA putoaa taantumaan, se voi levitä myös Eurooppaan ja Suomeen.

Osakkeiden hinnat ovat tänä vuonna laskeneet, mikä voi olla oire Yhdysvaltain tilanteesta.

Puttonen kehottaa suomalaisia varovaisuuteen. Hänen mielestään kannattaa selvittää, minkälaisen velka- ja varallisuuspotin kanssa pärjää jatkossa.

Jos taantuma tulee Suomeen, se saattaa pysäyttää asuntojen hintojen nousun. Puttosen mielestä on syytä miettiä, miten iso osa varallisuudesta kannattaa pitää kiinteistöissä.

– Kiinteistöjen hinnat voivat pysyä muutaman vuoden pysyä samana ja jopa laskea.

Puttonen kuitenkin myös rauhoittelee: hänen mielestään suomalaisten ei kannata pelätä työpaikkojen puolesta.

– Suomalaiset yritykset hyötyvät Venäjästä ja Aasiasta. Ihmisiä siirtyy eläkkeelle, ja olemme menossa kohti työvoimapulaa.

Puttosen mukaan USA:n vaikutus esimerkiksi Suomeen ei ole enää niin iso kuin aiemmin. Lisäksi Venäjän kasvu voi kompensoida USA:n vaikeuksia.

– On mahdollista, että Venäjän talouskasvu voi pelastaa meidät.

USA:n vaikeudet alkoivat asuntokaupan subprime-lainoista. Niitä on ympätty mukaan monimutkaisiin arvopaperipaketteihin, joita on myyty sijoittajille.

Lainanottajat ovat saaneet korottomia aloitusjaksoja. Kun koronmaksu on alkanut, ovat alkaneet myös maksuvaikeudet. Niinpä subprime-luotottajia on kohdannut konkurssi- ja lopetusaalto.

Kun asuntolainat jäävät USA:ssa maksamatta, asunnot ajautuvat velkojille. Asuntojen arvo laskee.

Vaarana on, että ihmiset vähentävät kulutusta huonojen uutisten takia. USA:ssa yksityinen kulutus on iso tekijä taloudessa.

– Joillakin menee kyky ja toisilla halu kulutttaa. Jos kulutus alkaa hiipua, koko talouteen tulee ongelmia, sanoo Puttonen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    2. 2

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    3. 3

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    4. 4

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    5. 5

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    6. 6

      Kostotoimien mahdollisuus Lähi-idässä nostaa jälleen öljyn hintaa

    7. 7

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    8. 8

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    9. 9

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    10. 10

      Google kouluttaa SAK:n kanssa digitaitoja työntekijöille – ”Tämä ei ole mikään perinteinen ATK-koulutus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    2. 2

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Diesel menetti tukensa, maksajina kuljetusala ja syrjäkylien autoilijat – Professori: ”Siinä mielessä ympäristöteko, että hinta nousee”

    6. 6

      Uhkaako verokorttisi tuloraja ylittyä – toimi näin!

    7. 7

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    8. 8

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    9. 9

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    10. 10

      Merivoimien neljä uutta laivaa rakennetaan turvallisuussyistä Raumalla – luvassa satoja uusia työpaikkoja: ”laidasta laitaan väkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää