Kulutusluottojen kasvu hidastunut

Julkaistu: , Päivitetty:

Kulutusluottojen kysyntä on viime vuosina ollut vilkasta, mutta kysynnän kasvu on vuoden sisällä hieman hidastunut, ilmenee Finanssialan Keskusliiton Kulutusluottoselvityksestä.
Selvityksen mukaan kulutusluottokanta kasvoi viime vuoden lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun vajaat kymmenen prosenttia. Kasvua vuotta aiemmin eli vuoden 2005 lokakuusta vuoden 2006 lokakuuhun oli vajaat 13 prosenttia.

– Kulutusluottojen kysynnän kasvun lievän hidastumisen taustalla on osittain korkojen hienoinen kiristyminen viime aikoina. Myös pientä epävarmuutta on nähtävissä kuluttajien käyttäytymisessä. Kuluttajat puntaroivat nyt ehkä tarkemmin luotonottoaan, arvioi rahoitusasiantuntija Ulla Halonen Finanssialan Keskusliitosta.

Kuluvan vuoden lokakuun lopussa rahalaitosten kulutusluottokanta oli runsaat 11 miljardia euroa, kun se viime vuoden lokakuun lopussa oli runsaat kymmenen miljardia euroa.

Vajaan viiden vuoden aikana kulutusluottojen osuus kotitalouksien koko luottokannasta on laskenut runsaasta 14 prosentista noin 13 prosenttiin. Myös opintolainojen ja muiden lainojen osuus laski muutamia prosentteja. Asuntoluottojen osuus luottokannasta kasvoi samana aikana 67 prosentista 72 prosenttiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kulutusluottoja myöntävät lukuisat tahot, ja uusia luottomuotoja sekä kulutusluoton myöntäjiä tulee markkinoille koko ajan lisää. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    4. 4

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    5. 5

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    6. 6

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    7. 7

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    8. 8

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    9. 9

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    10. 10

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    11. Näytä lisää

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää