Asuntojen kauppahinnat myöhästyvät verkosta

Julkaistu:

Toteutuneita asuntokauppahintoja kartoittava palvelu saataneen käyttöön vasta heinäkuussa, kertoo ympäristöministeriö. Hintatiedot saadaan suurimmilta kiinteistövälittäjiltä, ja ne kattavat puolet Suomen asuntokaupoista.
Ympäristöministeriö on päässyt rakentamaan uutta asuntojen hintoja kartoittavaa verkkopalvelua, vaikka projekti on hiukan myöhässä aikataulusta.

– Pyrimme saamaan palvelun valmiiksi heinäkuun alkuun mennessä. Suunniteltuun juhannukseen emme ihan kerkiä, kertoo kehittämisjohtaja Markku Tahvanainen ympäristöministeriöstä.

Palvelun tuottajaksi on valittu CH5 Finland Oy tarjouskilvassa, johon osallistui seitsemän yritystä.

Kauppahinnat saadaan lähinnä suurimmilta kiinteistövälittäjiltä. Ministeriö on toistaiseksi sopinut hintatietojen toimittamisesta OPKK:n, Kiinteistömaailman ja Realian kanssa. Välittäjät toimittavat tietoa myös muun muassa asuntojen kunnosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Projektia on hidastanut hintatietojen julkisuuteen liittyvien seikkojen selvittely. Yksityisyyden suojan takia olemme joutuneet muokkaamaan informaatiota aika tavalla, sanoo tietohallintojohtaja Heikki Heikkilä ympäristöministeriöstä.

Mukana olevien kiinteistövälittäjien tekemät kaupat kattavat noin puolet Suomessa tehtävistä kaupoista, mikä on Heikkilän mukaan hyvä otos kuluttajan tarpeisiin nähden.

Uusi palvelu näyttää kaupat edellisen vuoden ajalta noin kuukauden viiveellä.

– Kun näemme, miten palvelu lähtee käyntiin, mietimme erikseen jatkoa. Voimme esimerkiksi järjestää pidemmän ajan hintaseurantaa tilastoina tai käyrinä.

Esimerkiksi Tilastokeskus tuottaa jo nyt tietoa asuntojen hinnoista, mutta kolmen kuukauden viivellä. Heikkilän mukaan ympäristöministeriön palvelu tarjoaa kuluttajille enemmän tietoa kuin muut vastaavat palvelut.

– Meidän palvelumme kertoo myös asunnon kunnon sekä sijainnin kadunnimen tarkkuudella. Nämä seikat selittävät hintaa vahvasti.

Kun palvelu saadaan käyttöön, sitä pääsee katsomaan osoitteessa www.asuminen.fi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    5. 5

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    6. 6

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    7. 7

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    8. 8

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    9. 9

      Akavan Erityisalat kivahti työttömyys­turvan aktiivi­mallista: Yhdenvertaisuus­ongelmaa ei voi sivuuttaa

    10. 10

      Kysely: Näillä aloilla ja alueilla työllisyys­näkymät näyttävät kohenevan – rakennus­alalla hiljenee?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    5. 5

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    6. 6

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    7. 7

      Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

    8. 8

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    9. 9

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    10. 10

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    3. 3

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää