Ternimaitoyrittäjän elämä päätyi dokumentiksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Ohjaaja ja kuvaaja Saku Pollari on tehnyt kaksi vuotta sitten menehtyneen yrittäjän Petteri Jussilan elämästä dokumentin Kansalainen Jussila. Elokuva esittelee ristiriitaisen miehen, jonka elämän yksi perimmäinen tarkoitus oli rahan ansaitseminen.


Dokumentti Kansalainen Jussila kertoo Petteri Jussilasta, joka halusi rikkaaksi ja kuuluisaksi. Tavoite kuuluisuudesta toteutui lopullisesti, kun Jussila hukkui auttaessaan veden varaan joutunutta poikaansa.

Ternimaitokapseleita verkostomarkkinoinnilla kaupannut Jussila oli iltapäivälehtien kestotähti. Lopullisesti hän nousi otsikoihin alettuaan seurustella Suuri seikkailu -ohjelmassa esiintyneen Jutta Virtasen kanssa.

Dokumentin aiheeksi Jussila päätyi esiintymistaitonsa ansiosta.

- Olin kuvaamassa juttua ternimaitoilmiöstä. Jussilan puhe oli niin värikästä ja hauskaa, että ryhdyin kuvittelemaan sen leikkaamista ja kuvaamista, ohjaaja Saku Pollari kertoo dokumentin taustoista Suomen Kuvalehden tv-maailmassa.

Petteri Jussila oli taustaltaan ravintolan vahtimestari, joka päätti tulla miljonääriksi.

- Mä rakastan rahaa. Mitä enemmän, sitä parempi. Minua voidaan sanoa hulluksi, mutta minä kuolen saatanan rikkaana hulluna. Ostan omat jettikoneet ja kukaan ei sitä estä, hän sanoo dokumentissa.

Myyntimies kaipasi julkisuutta aina onnettomuuteensa asti. Siinä hän myös onnistui, sillä viimeiset dokumentin otokset on kuvattu ambulanssissa.

Kansalainen Jussilan ensiesitys televisiossa on ensi tiistaina Dokumenttiprojektissa 7.11. TV2:lla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    2. 2

      Täälläpäin Suomea ihmiset saavat suurimpia perintöjä – katso oman kuntasi tilanne

    3. 3

      Kiinan talouskasvu oli hitainta 27 vuoteen

    4. 4

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    5. 5

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    6. 6

      Kommentti: Mistä kaikille kauppakeskuksille riittää asiakkaita?

    7. 7

      Rakennusalan poikkeuksellisen suuresta petosvyyhdistä syytteet 16 ihmiselle

    8. 8

      Katso, miten 1000 ja 5000 euroa olisi tuottanut muualla kuin tilillä – yksi sijoitus ylitse muiden

    9. 9

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    10. 10

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    3. 3

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    4. 4

      Rakennusalan poikkeuksellisen suuresta petosvyyhdistä syytteet 16 ihmiselle

    5. 5

      Kommentti: Mistä kaikille kauppakeskuksille riittää asiakkaita?

    6. 6

      Täälläpäin Suomea ihmiset saavat suurimpia perintöjä – katso oman kuntasi tilanne

    7. 7

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    8. 8

      Ericssonin tulos löi odotukset

    9. 9

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    10. 10

      Punta ponkaisi ylimmilleen viiteen kuukauteen brexit-sovun jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    5. 5

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    6. 6

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    7. 7

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    8. 8

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    9. 9

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    10. 10

      Historiallinen linna myynnissä Varkaudessa – hintapyyntö 60 000 euroa: ”Ollaan valmiina myymään myös kodiksi”

    11. Näytä lisää