Asuntojen hinnat ovat niin jyrkässä laskussa, että vastaavaa on nähty viimeksi 30 vuotta sitten vuonna 1993, Hypo kertoi asuntomarkkinakatsauksessaan perjantaina.
Syynä on asuntolainakorkojen nousu, valmistuvien asuntojen iso määrä ja epävarmuuden hyydyttämä kysyntä.
Asuntomarkkinoiden alakulo näkyy valtion tuloissa poikkeuksellisesti. Samaan aikaan, kun hallitusneuvotteluissa haetaan säästökohteita, asuntokaupasta kertyvät varainsiirtoverot pienenevät Hypon arvion mukaan yli 200 miljoonaa euroa tänä vuonna.
Hypo ennustaa, että tänä vuonna asuntojen hinnat laskevat seitsemän prosenttia. Ensi vuonna käännytään kahden prosentin nousuun. Pääkaupunkiseudulla hinnat painuvat ensin kahdeksan prosenttia ja kääntyvät sitten kolmen prosentin nousuun.
Kauppaa käydään kolmanneksen vähemmän kuin vuosi sitten ja viidenneksen vähemmän kuin ennen koronapandemiaa vuonna 2019.
– Korkea inflaatio ja pitkittyvä korkopaine iskevät kuluvan vuoden hintakehitykseen enemmän kuin vielä vuoden alussa arvioitiin. Tilanne näyttää muuttuvan ensi vuonna, kun uusia asuntoja ei enää valmistu yhtä paljon ja korot vakiintuvat sekä kysynnän ennustetaan kasvavan, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoi tiedotteessa.
Keskinen huomauttaa, että vaikka oman asunnon hinta olisi vähän laskenutkin, vastaavasti uuden, isomman hintakin on todennäköisesti laskenut, jolloin säästön voi itse asiassa saada välirahassa.
– Lisäksi on hyvä muistaa, että asuntokaupoissa on mahdollisuus tappion vähentämiseen verotuksessa, jos asunnossa on asunut alle kaksi vuotta. Näitä mahdollisia tappioita voi vähentää pääomaverotuksessa eli vaikkapa metsän myyntivoitoista tai sijoitusasunnon vuokratuloista.