Pörssisähkön hinta on ensi yönä puolenyön jälkeen usean tunnin ajan hieman miinuksella, kertovat pohjoismaisen sähköpörssin Nordpoolin tiedot.
Miinushintoja on nähty nyt useampana päivänä peräkkäin. Keskiviikkona myös vuorokauden keskihinta oli Suomessa ensimmäistä kertaa aavistuksen miinuksella.
Alhaiset hinnat selittyvät Pohjois-Suomen vesivoimatilanteella. Siihen vaikuttavat puolestaan paikalliset tulvat. Niiden takia vesivoimaa ei voida rajoittaa normaaliin tapaan.
Myös lisääntynyt tuulivoiman tuotanto on painanut viime aikoina sähkön hintoja alaspäin, samoin Olkiluoto 3:n käyttöönotto. Samaan aikaan sähköä on ollut hyvin tarjolla myös muissa Pohjoismaissa.
Sähköä ei toisaalta kulu lämmitykseen ja valaistukseen talvikauden tapaan.
Pörssisähkön hinnan painuminen miinukselle näkyy niille kuluttajille, joilla on voimassa oleva pörssisähkösopimus.