Lähes puolella miljoonalla henkilöllä on esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivä maanantaina, verottaja muistuttaa.
Maataloudenharjoittajien, toiminimiyrittäjien ja heidän puolisoidensa pitää tarkistaa esitäytetty veroilmoitus henkilökohtaisista tuloista 3. huhtikuuta mennessä.
Myös maatalouden ja elinkeinotoiminnan veroilmoituksen määräpäivä on ensi maanantaina.
Maataloudenharjoittajia, toiminimiyrittäjiä ja heidän puolisoitaan on noin 480 000.
Palkansaajat saavat esitäytetyn veroilmoituksen OmaVeroon maalis–huhtikuun vaihteessa, ja täydentämisen määräpäivät ovat toukokuussa.
Esitäytetystä veroilmoituksesta kannattaa tarkistaa, ovatko veroilmoitukseen merkityt vähennykset oikein. Tarvitseeko koronavuosien jälkeen esimerkiksi tehdä muutoksia työhuone- tai matkakuluvähennykseen? Jos veroilmoituksesta puuttuu vähennys, johon vuonna 2022 oli oikeus, nyt on oikea hetki ilmoittaa tieto, johtava veroasiantuntija Kirsi Tuunala Verohallinnosta neuvoi tiedotteessa.
Sähkövähennystä ei voi hakea vielä tänä keväänä täytettävällä veroilmoituksella, koska sähkövähennys ei ollut voimassa viime vuonna.
Verohallinto varoitti myös huijaussivustosta, jonka mainoslinkki on tullut hakutuloksiin, jos on hakenut hakukoneella OmaVeroa.
OmaVeroon ei kannata mennä hakukoneen kautta, vaan kirjoittamalla palvelun osoite www.omavero.fi suoraan selaimen osoiteriville.