Olvin tytäryhtiö on saamassa suuret sakot Valko-Venäjällä. Minskiläinen tuomioistuin hylkäsi tytäryhtiö Lidskoe Pivon valituksen Valko-Venäjän valtion valvontakomitean helmikuussa asettamasta sakosta.
Tuomioistuin määräsi tiedotteen mukaan Lidskoe Pivon maksamaan sakkoa 35,8 miljoonaa Valko-Venäjän ruplaa eli noin 11,6 miljoonaa euroa.
Valko-Venäjän valtion valvontakomitea teki helmikuussa tytäryhtiöön tarkastuksen ja määräsi sen pohjalta sakon. Tarkastuksen tai sakon perusteista ei ole tarkemmin kerrottu.
Lidskoe Pivo valitti asiasta oikeuteen. Valitusprosessin arvioitiin silloin kestävän kuukausia.
Lidskoe Pivo aikoo valittaa oikeusistuimen nyt tekemästä ratkaisusta vielä ylempään oikeusasteeseen.
Olvi päätti Venäjän hyökättyä Ukrainaan, että yhtiö lopettaa viennin ja investoinnit sekä Venäjälle että Valko-Venäjälle ja aloittaa samalla vetäytymisen Valko-Venäjältä ja pistää liiketoiminnan myyntiin. Se ei ole vielä onnistunut.
Tilanteen epävarmuudesta johtuen Olvi ei anna tulosohjeistusta. Edellinen ohjeistus peruttiin helmikuussa.
Sen mukaan Olvi-konsernin oikaistun liikevoiton odotettiin laskevan tänä vuonna edellisestä vuodesta. Epävarmuutta sisältyi etenkin Valko-Venäjän liiketoimintaan.