Asuntojen hinnat jatkoivat helmikuussa laskussa vuodentakaisesta, tammikuusta jo pientä nousua

Kauppojen määrä kolmanneksen alle viime vuoden helmikuun tason.

Vanhojen osakeasuntojen hinnat jatkoivat laskuaan helmikuussa, kertoo Tilastokeskus. Kuudessa suurimmassa kaupungissa hinnat laskivat 5,5 prosenttia vuoden takaisesta, muualla laskua kertyi 4,4 prosenttia.

Tammikuuhun verrattuna hinnat nousivat 1,2 prosenttia.

– Asuntomarkkinoilla hentoja kevään merkkejä? Helmikuussa seitsemän kuukauden laskun jälkeen asuntojen hinnat nousivat 1,2 prosenttia tammikuusta, Handelsbankenin pääekonomisti Timo Hirvonen sanoo Twitterissä.

Pääkaupunkiseudulla hinnat olivat 6,1 prosenttia alhaisemmat viime vuoden helmikuuhun verrattuna, mutta kääntyivät 1,2 prosentin nousuun verrattuna tammikuuhun. Oulussa ja Turussa hinnat laskivat vähemmän kuin muissa suurissa kaupungeissa.

Kerrostaloasuntojen hinnat laskivat koko maassa 5,8 prosenttia ja rivitaloasuntojen 3,7 prosenttia.

Asuntomarkkinoiden jumista kertoi myös tehtyjen kauppojen määrä. Välittäjien kautta tehtiin helmikuussa 32 prosenttia vähemmän kauppoja kerrostalo- ja rivitaloasunnoista kuin vuotta aiemmin.

Asuntorahoittaja Hypon ekonomisti Juho Keskinen totesi kommentissaan, että se merkitsee käytännössä, että kauppoja tehtiin 2 000 vähemmän kuin normaalioloissa.

– Vanhojen osakeasuntojen kaupoista uupuu nyt joka kuukausi yli 2 000 asuntokauppaa kriisejä edeltäneeseen tavanomaiseen tasoon verrattuna, Keskinen laski.

Se tekee loven myös valtion verotuloihin, kun varainsiirtoveroja jää tämän takia saamatta satojen miljoonien eurojen edestä. Valtion talousarvion laskelma miljardin euron verokertymästä on Keskisen mukaan siten epärealistinen.

Kuluttajien luottamus on edelleen hyvin heikko, joten myös asunnonostoaikeet ovat nyt alimmillaan seitsemään vuoteen ja Suomen talouden näkymät yhä sumeat kuluttajien silmissä.

– Tulevaisuudenusko palaa vasta pätkittäin inflaation ja korkojen asettumisen myötä. Epävarmempana aikana ostajan kannattaa ottaa suurennuslasin alle erityisesti asunnon sijainti sekä taloyhtiön taloustilanne ja omistuspohja, Keskinen neuvoi.

Kotitalouksille on luvassa myös korotuksia vastikkeisiin etenkin, jos yhtiön taloutta on hoidettu kädestä suuhun -periaatteella, hän muistutti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?