Vasta muutaman vuoden ikäisissä vesijohto- ja viemäriputkistoissa on tullut esiin putkirikkoja. Ongelmia on havaittu jopa täysin uusien asuntojen putkistoissa.
Näin kertovat kertovat rakennusalan suunnitteluyrityksen Raksystemsin asiantuntijat tiedotteessa.
Yhtiön mukaan putkiremontti voi olla edessä jo muutaman vuoden päästä kiinteistön valmistumisesta tai edellisestä putkiremontista.
Kuntotutkija Kalevi Pönniön mukaan putkirikot tai vuodot johtuvat osin jo rakennusaikaisista asennusteknisistä virheistä. Pönniön mukaan joissakin asennuksissa ongelmien syynä on ammattitaidottomuus.
Kyse on sekä sukitetuista että uusista viemäriputkista. Raksystemsin havainnot koskevat lähinnä kerrostaloyhtiöitä. Pientaloissa ongelman yleisyydestä ei ole tietoa.
Raksystemsin mukaan ongelma vaivaa 2000-luvulla yleisesti käytettyä valurautaista viemäriputkityyppiä. Monissa putkissa sisäpinnoite alkaa olla rikki.
– Uudemmissa kerrostalokohteissa viemäreissä tulee esiin rakennusteknisiä virheitä. Ei tehdä asennuksia valmistajien ohjeiden mukaisesti. Näitä puutteita on varsinkin valurautaviemäreiden liitoskohdissa, Pönniö sanoo Taloussanomille.
Valmistajan ohjeen mukaan katkaisupinnat pitäisi maalata, mutta näin ei ole aina tehty.
Kun putken sisäpinnoite alkaa olla rikki, muutaman vuoden päästä koko viemäriputki on rikki ja putkiston käyttöikä lyhenee merkittävästi.
Pönniön mukaan vesijohtoputkien syöpyminen saattaa edetä myös normaalia nopeammin esimerkiksi silloin, jos lämminkäyttövesiverkoston virtausolosuhteet eivät ole olleet kohdallaan tai suunniteltujen mukaiset.
Rakennusaikaista valvontaa kannattaisi kehittää ja harkita lisäkoulutusta asentajille, Raksystemsin asiantuntijat ehdottavat.
Kiinteistöliitto Uusimaan lvi-asiantuntijan Janne Laksolan mukaan valurautaviemäreiden ongelmallisuus on ollut jo pidempään tiedossa ja niitä pyritään välttämään. Varsinaisena uutena ilmiönä se ei näy liiton neuvonnassa, hän kertoo.
Hän sanoo oman kokemuksensa perusteella, että oma vastuunsa on myös tuotteiden valmistajilla.
– Kyse ei ole pelkästään virheellisestä työtavasta. Vaikka olisi tehty tismalleen ohjeiden mukaan leikkaaminen oikeilla työkaluilla oikeanpituisiksi ja maalattu saumat, silti ongelmia on. Mikä vastuu on valmistajalle, onko tuote hyvä ja käyttötarkoitukseen sopiva?
Uusissa kupariputkissa ongelmia
Muitakin uusien putkien ongelmia on esiintynyt. Viime vuonna Taloussanomat uutisoi uudehkojen kupariputkien syöpymisestä.
Hämeenlinnalaisesta Kantaputki Oy:stä kerrottiin tuolloin, että ongelmia on esiintynyt jopa viisi vuotta vanhoissa uusissa rakennuksissa.
– Niitä on tullut nimenomaan tuoreempiin, 5–15 vuotta sitten saneerattuihin ja jopa uudisrakennuksiin, yhtiön toimitusjohtaja Petri Hämäläinen kertoi vuosi sitten.
Lue lisää: Taloyhtiö joutui uusimaan vain 13 vuotta vanhan kupariputkiston – ”Kyllähän se järkytys oli”
Isännöintiliiton tiedossa ei tuolloin ollut, että ongelma olisi laajamittainen, mutta sen mukaan ilmiöstä tarvitaan lisää tutkimustietoa.
LVI Tekniset Urakoitsijat ry:n erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen sanoi, että erityiseen paniikkiin ei ole syytä. Mikäli materiaalissa olisi laajempia ongelmia, ne olisivat tulleet esille jo aiemmin.
Vaikka ongelma ei olisi valtakunnallisesti merkittävä, hän korosti, että ongelma on suuri taloyhtiölle, jonka putket syöpyvät pilalle vain vähän putkiremontin jälkeen.