IS vertaili: Näin kallis Tallinna on nyt – olut­tuopin hinta pysäytti suomalais­turistit

Virossa hinnat nousevat nyt kohisten. Ilta-Sanomat selvitti, mitä ruoka ja viina maksaa nyt Tallinnassa.

”Eesti, Eesti, Eesti! kaipaan sinne perkeleesti”, lauloi Juice Leskinen tasan 40 vuotta sitten.

Sittemmin Eestissä eli Virossa moni asia on toisin. Neuvostoliitto on vaihtunut itsenäisyyteen ja rupla euroon. Yksi asia on silti ennallaan. Moni suomalainen halajaa edelleen etelänaapuriin niin kovin per...usteellisesti.

Virossa suomalaisia on aina kiehtonut kaksi asiaa: helppous ja halvat hinnat.

Matka meren yli taittuu parissa tunnissa, ja heti satamassa ovat vastassa tutut ostospaikat. Pääkaupunki Tallinnaan on matkattu Suomesta vuodesta toiseen erityisesti huokean alkoholin perässä.

Mutta niin muuttuu maailma – ja Viro sen mukana.

Kirkkaat viinat ovat Virossa Suomea halvempia.

Vuosien 2007–2018 välisenä aikana, eli reilussa kymmenessä vuodessa, Viron hintataso on kaksinkertaistunut.

Esimerkiksi: kun vuonna 2007 paikallisen 0,5 litran Viru Valge- tai Saaremaa-vodkaa sai alle viidellä eurolla, piti vuonna 2018 samasta pullosta pulittaa jo 10–11 euroa.

Sama kehitys näkyy ruoan hinnassa. Muun muassa maitopurkin hinta on tuplaantunut samassa ajassa 50 sentistä 1 euroon.

Maidon hinta on kaksinkertaistunut lyhyen ajan sisällä Virossa.

Eivätkä hinnat suinkaan ole jämähtäneet viiden vuoden takaiselle tasolle. Viron talous kasvaa kohisten ja virolaisten elintaso yhtä lailla siinä rinnalla.

Ilta-Sanomat matkusti Tallinnaan selvittämään, missä ruoan ja viinan hinnat liikkuvat maaliskuussa 2023.

Kauppakierroksella käy ilmi, että Suomen tavoin myös Virossa hinnat ovat nyt nousussa.

Osa peruselintarvikkeista, kuten kahvi, on jopa hieman kalliimpia kuin Suomessa. Esimerkiksi Tallinnan Prismassa ostoskori maksaa jo enemmän kuin meillä.

Lue lisää: Vertasimme Prisman hintoja Tallinnassa ja Helsingissä – ero hätkähdytti

Vaikka alkoholi on edelleen Virossa halvempaa kuin Suomessa, hivuttautuu viinankin hinta koko ajan hiljakseen ylöspäin. Esimerkiksi puolen litran Sakun III-oluttölkki kustantaa nyt 1,45 euroa, kun viime kesänä sen sai 1,19 eurolla.

Virossa viinit ja vahvat viinat löytyvät myös ruokakaupoista.

0,75 litran J. P. Chenet Cabernet-Syrah -punaviinipullo on kallistunut vuoden aikana lähes 50 prosentilla, 5,49 eurosta 7,99, euroon. Metsmaasikas-liköörin hinta taas on noussut vuodessa lähes 70 prosentilla, 3,99 eurosta 6,69 euroon.

Laivoilta osan alkoholituotteista voi saada edelleen Viron maahintojakin halvemmalla.

Ruoan hinnassa nousu on ollut myös merkittävää.

Muun muassa kevytmaidon litrahinta (1,19 €) on nyt halvimmillaankin Suomen tasolla. Vielä heinäkuussa 2022 maitolitran sai Tallinnasta 99 sentillä.

Toki paikallinen erikoisuus pussimaito on edukkaampaa.

Banaanikilon saa 1,29 eurolla.

Presidentti-kahvi maksaa täsmälleen saman verran kuin viime kesänä, 6,99 €, mikä on jopa hieman kalliimpaa kuin Suomessa.

Ruoan arvo on noussut vuoden aikana hintavertailun tuotteissa erityisesti esimerkiksi sokerissa. Kun kilon sokeritopan sai vuosi sitten 0,69 eurolla, nyt se irtoaa halvimmillaan 1,19 eurolla.

Sitäkin korkeampi korotus on sipulissa. Vuonna kilon pussi sipulia maksoi 45–50 senttiä, nyt samasta määrästä sipulia pitää pulittaa peräti nelinkertainen hinta, 1,99 euroa.

Hinta on roimasti suurempi myös vuoden 2018 sipulin kilohintaan, 1,29 euroa.

Perunakilo maksoi halvimmillaan 39 senttiä.

Hintoja Virossa nostaa paikallisten keskipalkan nousu.

Viime vuonna virolaisen keskimääräinen kuukausiansio oli lähes 1 700 euroa Viron tilastokeskuksen mukaan. Nousua vuoteen 2021 on noin 9 prosenttia.

Hintakehitys näkyy myös Tallinnan ravintoloissa. Monessa paikassa ruokailu voi maksaa saman verran kuin Suomessa.

Tosin ravintolan sijainnilla ja tasolla on paljon vaikutusta asiaan. Ydinkeskustassa ruokailu ja ostosten tekeminen on kalliimpaa kuin hieman etäämmällä.

Hintavertailun tuotehinnat kerättiin kauppakeskus Nauticassa sijaitsevasta Rimi-supermarketista.

Helsingin hintatasoon verrattuna Tallinnan ravintoloissa on tosin hieman edullisempaa. Keskustasta pizzan tai aasialaisen ruoka-annoksen voi löytää noin 10 euron hintaan, ja lounaalle saattaa päästä monessa paikkaa alle kympillä.

Tupakka-askien hinta pyörii viiden euron tietämillä, mikä on muutaman euron Suomea halvempaa.

Viron kallistumisen ovat panneet merkille myös Tallinnaan lomailemaan tulleet suomalaiset.

Jane ja Matti Vetikko olivat vaateostoksilla keskustan kauppakeskuksessa.

– Hintataso nousee koko ajan pikkuhiljaa. Mutta samahan on käynyt myös Suomessa, Nousiaisista Tallinnaan puolisonsa kanssa viikonloppulomalle saapunut Matti Vetikko sanoo.

Löytöjä tekemällä Tallinnassa voi silti päästä monessa asiassa kotimaata halvemmalla. Puoliso Jane Vetikko kertoo löytäneensä rintaliivit sataman vieressä olevasta kauppakeskuksesta viidellä eurolla.

– Suomessa nämä olisivat maksaneet 25 euroa.

Myös hotellimajoitus keskustasta on irronnut kohtuulliseen hintaan.

– 125 euroa yö kahdelta hengeltä aamupala sisältäen, pariskunta kertoo.

Helsinkiläinen Pertti Krautsuk on tullut tapaamaan tuttavaansa Tallinnaan. Hän ei ole ostosmatkailija, mutta kertoo silti kiinnittäneensä joihinkin perushintoihin huomiota kauppareissulla.

– Normileipä vaikutti olevan jopa Suomea kalliimpaa.

Pertti Krautsuk toi Tallinasta tuliaisina pullon samppanjaa ja viiniä.

Muuten Krautsuk kuvaa Tallinnaa ”aavistuksen Suomea halvemmaksi”. Ravintolassa helsinkiläinen on nauttinut alkupalan ja pääruoan kahdella alkoholiannoksella.

– Suomessa syö sen samaan hintaan, Krautsuk summaa.

Raumalainen Erja Skinnarla ja jyväskyläläinen Kari Oikolainen vierailevat Tallinnassa keskimäärin pari kertaa vuodessa. Paikallinen hintakehitys on heillä hyvin hanskassa.

Ulkona syöminen on kaksikon mukaan edelleen Suomea huokeampaa. Skinnarla ja Oikolainen kertovat syöneensä Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevassa ravintolassa 42 eurolla. Se sisälsi kahden hengen alku- ja pääruoat sekä kaksi olutta ja yhden lonkeron.

Erja Skinnarla ja Kari Oikolainen ovat seuranneet pitkään Tallinnan hintakehitystä.

Keskustan terassilla tilattu oluttuoppi taas yllätti suomalaiset hinnallaan.

– Yksi tuoppi maksoi 8,40 euroa. Ihan sama hinta kuin Suomessa, Oikolainen vastaa.

Skinnarla on silti tyytyväinen. Muovikassissa on kuusi kappaletta kristallilaseja, yhteishinnaltaan 39 euroa. Kotimaasta ei laseja sillä hinnalla saisi.

Vierailu huoltoasemalla ei myöskään ole kirpaissut aivan samaan tapaan dieselautolla matkaa taittavaa suomalaiskaksikkoa.

95-bensiini maksoi maaliskuun neljännellä viikolla Virossa 1,689 euroa litralta, diesel kymmenen senttiä vähemmän.

– Hinnat ovat täällä nyt samat kuin Suomessa ennen nykyistä hintojen nousua, Skinnarla ja Oikolainen summaavat.

Fakta

Näin vertailu on tehty

IS selvitti Tallinnan hintakehitystä vertaamalla suosittujen tuotteiden tämänhetkisiä hintoja vuoden takaisiin hintoihin.

Ensimmäiset alkoholijuomien ja elintarvikkeiden hinnat on kerätty marraskuussa 2018.

Hinnat on pyritty mahdollisuuksien mukaan keräämään samoista liikkeistä.

Esimerkiksi osa alkoholituotteista on halvempia alkoholin erikoisliikkeissä kuten Callessa tai SuperAlkossa. Osa elintarvikkeista puolestaan on ollut tarjouksessa, eli niiden perushinta on jonkin verran korkeampi.

Täältä hinnat kerättiin

Alkoholit ja elintarvikkeet:

2018: Nautica Rimi Hyper

2022: Nautica Rimi Hyper

2023: Nautica Rimi Hyper

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?