Daniel alkoi ihmetellä, miksi tuotteen hinta nousi kassalla – näin kauppa vastaa

Keskosta kerrotaan, että kyse on inhimillisestä virheestä.

Kauppaostoksilla kannattaa olla tarkkana.

Tamperelaisella Daniel Mustosella on erinomainen numeromuisti. Niin hyvä, että hän on bongannut maaliskuussa useamman kerran pieniä hinnoitteluvirheitä ruokaostoksillaan.

Ne ovat keskittyneet yksinomaan K-ryhmän kauppoihin. Vastaavia virheitä hän ei ole huomannut S-ryhmässä tai Lidlissä.

Tuotteen hinta on hyllyssä eri kuin kassalla, Mustonen kertoo. Hän on reklamoinut asiasta henkilökunnalle ja saanut tuotteen hyllyssä olevaan hintaan.

Kaupat ovat Tampereella Nekalassa ja Ratinassa.

Esimerkiksi ranskanperunapussin hinta oli hyllyssä 2,25 euroa, mutta kassakone raksutti hinnaksi 2,59. Myyjä hyvitti 34 senttiä Mustoselle.

Pirkka-suklaacookie-tuotteen plussakortti hinta oli 3,50 euroa neljästä kappaleesta. Hinta oli 0,99 euroa ilman plussakorttia hyllyssä, mutta kassalla skannaus tuotti kaksi hintaa, 1,19 ja 1,09 euroa.

Myös kissanruoka oli eri hintaan hyllyssä kuin kassalla. Trip-pillimehussa hinta oli hyllyssä 0,44 euroa, mutta kassalla 0,53 euroa kassalla. Pieni senttiheitto mutta melko isokin prosenttina tai jos ostaa useita tuotteita kerralla

Kun asiakas ihmetteli asiaa Keskolle, sieltä vastattiin, että tuotteen EAN-koodi muuttuu tuotepäivityksen myötä. Kyse oli ollut siten inhimillisestä virheestä. Hyllyttäjä ei havainnut tuotteessa olevaa eri koodia, joka olisi pitänyt linkittää digitaaliseen hintanäyttöön tietojen päivittymiseksi.

– EAN-koodi voi muuttua esimerkiksi tilanteissa, joissa tuote uudistuu, ja koodin muuttuessa uuden koodin sisältämät tiedot täytyy päivittää myös sähköiseen hinnannäyttöön. Näissä tapauksissa tuotetta hyllyttänyt ei ole tätä huomannut, eikä ole kytkenyt uutta EAN-koodia hinnannäyttöön. Se on johtanut lopulta tuotteen kohdalla näytettävään hintavirheeseen, Keskon kehityspäällikkö Ari Mäkelä viestittää Taloussanomille.

– Sähköinen järjestelmä toimii, mutta ei poista kokonaan inhimillisten virheiden mahdollisuutta, kun kaupoissa on kymmeniätuhansia tuotteita. On tietysti erittäin ikävää, että saman asiakkaan kohdalle on osunut useampi virhe.

Siihen, miksi ongelma näyttäisi vaivaan erityisesti Keskon kauppoja, kaupparyhmä ei vastannut. Muutkin kaupparyhmät päivittävät tuotteiden hintoja.

Mustoselle hintojen seuraaminen on luontevaa, koska ne jäävät päähän helposti. Kassalla on helppo huomata virheet.

Hän saattaa muutoinkin tehdä ostoksia useammassa kaupassa, koska pystyy muistinsa ansiosta hyödyntämään halvimman hinnan.

Hän huomauttaa, että kyseiset virheet ovat hyvin pieniä, parinkymmenen sentin heittoja. Virheet ovat silti harmillisia varsinkin kun olettaisi, että digitaalinen järjestelmä nimenomaan estäisi virheet.

Virheet ovat yleensä aina kauppiaan eduksi, hän huomauttaa oman kokemuksensa perusteella.

– Yksilötasolla pieni asia, jos ei asiakas menetä edes euroa hintaerojen takia. Mutta jos asiakkaita on kymmeniä tuhansia eikä edes prosentti viitsi vaivautua reklamoimaan tai huomaa pieniä eroja, sehän voi kerryttää suurenkin summan kaupalle.

Trip-mehujen virhe oli korjaamatta edelleen, kun Mustonen kävi kaupassa muutamaa päivää myöhemmin.

Lue lisää: Lidlin asiakas yritti ostaa 0,0-prosenttista olutta – kassalla alkoi tapahtua kummia

Lue lisää: Lidlin hinta­lappuihin tulee iso muutos

Lue lisää: Näin rajusti ostoskorin hinta on noussut viime keväästä

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?