Junalakko loppuu – liikenne palautuu vuorokaudessa

Veturinkuljettajien työriita on saatu ratkaistua, joten junalakko loppuu.

| Päivitetty

Veturinkuljettajien työriita on ratkennut.

Työriidan osapuolet Palvelualojen työnantajat Palta sekä Rautatiealan Unioni RAU ovat omissa hallinnoissaan hyväksyneet eilen keskiviikkona saavutetun neuvottelutuloksen.

Samalla maanantaina alkanut veturinkuljettajien lakko päättyy.

– Olemme tyytyväisiä, että sovintoon päästiin vaikeiden neuvottelujen päätteeksi. Kaksivuotinen sopimus mahdollistaa työehtojen pitkäjänteisen kehittämisen yhdessä, Paltan neuvottelujohtaja Pasi Vuorio sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa työehtosopimuksessa sovittiin yleisen linjan mukaisista palkankorotuksista.

– Sopimus sisältää laajan työhyvinvointihankkeen, jolla tuetaan työhyvinvointia, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista epäsäännöllisen vuorotyön näkökulmasta sekä mahdollistetaan tehokas työvuorosuunnittelu. Hanke sisältää laajat paikallisen sopimisen mahdollisuudet työehtosopimuksen työaikamääräyksistä.

Tänä vuonna veturinkuljettajien palkkoja korotetaan 4 prosentin yleiskorotuksella toukokuun alussa tai pian sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta alkaen.

Ensi vuonna palkat nousevat 2 prosentin yleiskorotuksella 1. kesäkuuta tai pian sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta alkaen.

VR:n mukaan kauko- ja lähiliikenne normalisoituvat noin vuorokaudessa. Veturinkuljettajat palaavat töihin perjantaina alkaviin työvuoroihin.

Lähiliikenteen ensimmäinen vuoro lähtee liikkeelle kello 04.04 ja kaukoliikenteen ensimmäinen vuoro kello 3.40.

VR:n mukaan mahdollisia muutoksia on odotettavissa liikenteen käynnistyessä. Esimerkiksi korvaavat bussikuljetukset tai yksittäiset peruutukset ovat mahdollisia lähipäivinä. Myös ravintolavaunut voivat olla osassa junista aluksi suljettuina tai tuotevalikoimassa olla puutteita.

Tavaraliikenteessä on odotettavissa lakosta aiheutuneita poikkeuksia useamman päivän ajan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?