Ammattiliitto älähti Postin pilkkomis­ideasta: ”Haluaako kokoomus, että Alko ei myy alkoholia, eikä VR saa ajaa junilla?”

Kokoomus perustelee ehdottamiaan Postin uudistuksia muun muassa sillä, että yleispalvelutuotteiden osuus jakelumäärästä on hyvin pieni.

Postinjakaja Helsingin kantakaupungissa.

3.3. 17:15

Monien Postin työntekijöiden ammattiliitto Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU) on suuttunut kokoomuksen ehdotuksesta siirtää postin jakaminen pois Postilta ja pilkkoa yhtiö.

– Haluaako kokoomus, että Alko ei myy alkoholia, VR ei saa ajaa junilla ja Veikkaus ei saa järjestää vakioveikkausta? kirjoitti koulutus- ja järjestötoimitsija Juha Jaatinen ammattiliitto PAU:n sivuilla.

Kokoomus ehdottaa, että nykyisestä Postista irrotettaisiin kaksi uutta yhtiötä. Posti on nykyään valtio-omisteinen osakeyhtiö.

Puolueen ohjelmassa esitetään, että Postista irrotettaisiin posti-infrastruktuurista vastaava erityistehtäväyhtiö, ”Suomen Posti-infra Oy”, joka säilyisi sataprosenttisesti valtion omistuksessa.

Se vastaisi joko itse tai ostopalveluilla postin keräämisestä ja lajittelusta. Jakelu ostettaisiin alueittain vapailla markkinoilla olevilta yrityksiltä.

Ehdotuksen mukaan Postista irrotettaisiin paketti- ja rahtilogistiikasta vastaava yhtiö, jonka tehtävänä olisi tuottaa voittoa omistajille ja joka toimisi täysin vapailla markkinoilla.

– Mitä tämä tarkoittaa? Ihan ensimmäisenä huomiona on todettava, että postimarkkinat on jo avattu apposelleen. Tämä tapahtui kokoomuksen ollessa viimeksi hallitusvastuussa.

Esitys tarkoittaisi PAU:laisen mukaan sitä, että heikosti tuottava yleispalvelutoiminta jäisi valtion omistukseen.

Sen sijaan voittoa tuottava osa irrotettaisiin Postista ja yksityistettäisiin.

– No, kokoomus haluaa voitot yksityisille ja kulut valtiolle. Toisesta suupielestään puolue on huolestunut valtion velkaantumisesta. Nyt se esittää valtiolle tuottoisasta toiminnasta luopumista ja samaan aikaan tulojen pienentämistä alentamalla veroja.

Kokoomus esitti Posti-uudistuksia markkina- ja kilpailupoliittisessa ohjelmassaan, jonka otsikko on ”Reilumman kilpailun Suomi”. Puolue perustelee uudistuksia muun muassa sillä, että yleispalvelutuotteiden osuus jakelumäärästä on enää alle neljä prosenttia.

– Tällä hetkellä valtion täysin omistaman Postin oikeutus on yhä vähämerkityksellisemmässä yleispalvelupostissa. Tämän monopolin suojissa se kuitenkin osallistuu myös kilpailluille markkinoille, puolue toteaa.

Puolueen Postia koskevista ehdotuksista uutisoi Helsingin Sanomat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?