Takki auki haastatteluun? Älä hölmöile, kun haet kesätöitä

Nyt alkaa olla jo kiire kesätöiden haussa.

Helsingin Staran kesätyöntekijä puistossa heinäkuussa 2022.

1.3. 19:45

Kesätöiden haku on vilkkaimmillaan. Esimerkiksi työnvälityssivusto Oikotiellä avautuu tarjolle päivittäin yli sata uutta kesätyöpaikkaa, viikoittain noin tuhat.

Vaikka avoimia työpaikkoja on paljon, ne täyttyvät nopeasti. Oikotiellä kesätyöpaikkailmoituksia on luettu noin viisi prosenttia enemmän kuin viime vuosina keskimäärin.

– Hakeminen on syytä aloittaa viimeistään nyt. Suuri osa kesätyöpaikoista ilmoitetaan ja täytetään jo alkuvuodesta, Oikotien analytiikkajohtaja Joonas Pihlajamaa kertoi tiedotteessa.

Vältä näitä klassikkovirheitä

1. Älä laita kaikkia munia yhteen koriin eli hae useaan eri paikkaan. Monipuolisuus työnhaussa moninkertaistaa mahdollisuuden tulla valituksi.

2. Kesätyönhaku oli kuumimmillaan helmikuussa. Aktivoitua kannattaa viimeistään nyt.

3. Hyvä työhakemus osoittaa motivaatiota, herättää kiinnostuksen ja vastaa työpaikkailmoituksen toiveisiin. Ole huolellinen oikeinkirjoituksessa.

4. Älä mene työhaastatteluun takki auki. Ota selvää työpaikasta ja työtehtävästä ennen haastattelua. Ole ajoissa paikalla ja pyri antamaan reipas vaikutelma.

5. Älä esitä jotain, mitä et ole vaan ole oma itsesi. Muista käyttäytyä asiallisesti. Työnantaja haluaa tutustua sinuun ihmisenä ja nähdä millaiselta työkaverilta hakija vaikuttaa.

Lähteenä: Oikotie

Sosiaali- ja terveysalojen osuus kaikista kesätyöpaikkailmoituksista on nyt 7–12 prosenttia, kun vielä neljä vuotta sitten osuus oli vain kaksi prosenttia.

Kesätyöpaikkojen määrän kasvua selittää sote-alan poikkeuksellisen raju työvoimapula.

– Päinvastainen tilanne on myyntitehtävissä, joiden määrä on yli puolittunut, Pihlajamaa kertoi.

Vuonna 2018 myynnin osuus kaikista kesätyöpaikoista oli 36 prosenttia. Nyt se on noin 12–13 prosenttia.

Matkailu- ja ravintola-alojen toipuminen näkyy kesätyötarjonnassa. Tällä hetkellä niiden osuus on vain kahdeksan prosenttia kaikista kesätyöilmoituksista, mutta määrän odotetaan vielä kasvavan.

Helsingissä kesätyöpaikkojen määrä näyttää Oikotien mukaan tänä vuonna laskevan yli neljänneksellä koronakriisiä edeltävästä ajasta.

Monissa muissa kaupungeissa kehitys on päinvastaista. Espoossa, Tampereella, Lappeenrannassa ja Imatralla kesätöiden määrä on kasvanut selvästi.

Aktiivisimpia kesätyönhakijoita ovat ensimmäistä työpaikkaa hakevat nuoret.

– Vaikka määrä on laskenut aiemmista vuosista, myymälä- ja ravintolatyöt ovat edelleen haetuimpien kesätyöpaikkojen listan kärjessä.

Viime vuoden haetuimpia kesätöitä Oikotiellä

  • Tokmannin myymälät ja puutarhamyymälät

  • Andritzin kesätyöt

  • Handelsbankenin kesäharjoittelu

  • McDonalds’n ravintolatyöntekijät

  • Tallink Siljan kesätyöt laivoilla

  • Valion tuotantolaitokset ja varasto

  • Eltel Networksin kesätyöpaikat

  • Maanmittauslaitoksen kesäharjoittelu

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?