Suomen julkisen talouden tasapainottaminen olisi helpointa kelpo talouskasvun aikaan, mutta huteran kasvun tai taantuman oloissa se on takuulla vaikeata.
Eivätkä talouspolitiikan vyönkiristysten vaikeudet ole vain taloudellisia, vaan ne ovat ainakin yhtä paljon poliittisia.
Jos tasapainotoimiin ryhdytään niin pian ja niin riuskoin ottein kuin esimerkiksi valtiovarainministeriön virkakunta patistaa ja eduskuntavaalien suosikkipuolueet linjauksissaan lupailevat, siitä alkaa varsin vaikea tasapainotaiteilu.
Tämän ja ensi vuoden niin kuin sitä seuraavienkin vuosien talousnäkymät ovat varsin vaisuja, joten julkista velkaantumista ryhdyttäneen piakkoin taittamaan ilman sanottavampaa taustatukea talouskasvulta.
Nähtävästi julkista talousvyötä ryhdytään kiristämään siitä huolimatta, että yrityksestä voi helposti koitua enemmän yleistä taloushaittaa kuin tavoiteltua julkisen talouden tasapainoa.
Vyönkiristysten vaikeusastetta lisää se, että niistä koituu paitsi taloudellisia myös poliittisia seurauksia – ja niiden välillä tasapainoilua.
Julkiseen talouteen tavoiteltavat taloushyödyt voivat eritoten huteran talouskasvun oloissa helposti kärjistyä poliittisiksi haitoiksi.
Keinoilla voi olla paljonkin väliä
Vyönkiristysten sujumiseen – ja siihen, onnistuuko yritys vai ei – vaikuttaa yrityksen aikaan vallitsevien talousolojen lisäksi melkein yhtä paljon se, millä keinoin julkista talousvyötä kiristetään.
Aiempien tasapainokokeilujen perusteella sillä vaikuttaa olleen varsin suuri vaikutus onnistumisen mahdollisuuteen, onko julkista taloutta yritetty tasapainottaa ensisijaisesti julkisia menoja leikkaamalla vai julkisia tuloja lisäämällä.
Meillä on viimeaikaisessa keskustelussa puhuttu sekä julkisten menojen leikkaamisesta että verotuksen kiristämisestä, mutta ilman kattavaa yksimielisyyttä cocktailin koostumuksesta. Sillä voi kuitenkin olla ratkaiseva vaikutus yrityksen onnistumiseen.
Analyysiyhtiö Oxford Economicsin eri tutkimuksista kokoamien havaintojen mukaan noin puolet viime vuosikymmenten yrityksistä eri maiden julkisen talouden tasapainottamiseksi epäonnistui ja vain puolet onnistui taittamaan julkisen talouden velkaantumisen edes muutaman vuoden kestäneeseen laskuun.
Onnistuminen näyttää edellyttäneen suotuisia talousoloja, kuten vahvaa talouskasvua, elvyttävää rahapolitiikkaa ja kasvunäkymiä vahvistavia uudistuksia.
Mutta myös tasapainotoimien laadulla ja koostumuksella näyttää olleen suuri merkitys.
Oxfordin mukaan suurin osa onnistuneista tasapainoyrityksistä painottui julkisen talouden menoleikkauksiin, kun taas enimmäkseen verojen korotuksiin tukeutuneet yritykset yleensä epäonnistuivat.
Kun tasapainoharjoituksiin lähdetään heikkojen kasvunäkymien aikaan, lienee onnistumisen todennäköisyys niukanlainen. Siksi keinojen koostumuksella lienee suuri merkitys onnistumiselle – tai epäonnistumiselle.
Ei vain taloutta vaan myös politiikkaa
Jos Suomen julkisen talouden tasapainoharjoituksia pitäisi sommitella pelkästään taloudellisin perustein, olisi viime vuosikymmenen kansainvälisten kokemusten perusteella luontevaa suositella vyönkiristysten painottamista menoleikkauksiin.
Verotustakin lienee jonkin verran tarpeen kiristää, jotta menoleikkaukset eivät kävisi kohtuuttoman rajuiksi – ja jotta vyö kiristyy kyllin monipuolisesti ja kyllin monelta.
Mutta aiemmat yleensä epäonnistuneet yritykset varoittavat rasittamasta taloutta ja tukahduttamasta kasvua liian raskailla veronkiristyksillä.
Valintoja ei voi kuitenkaan tehdä pelkästään talouden ehdoilla, sillä kyse on talouspoliittisista valinnoista. Ja niin kuin yhdyssana "talouspolitiikka" vihjaa, kyse on paitsi taloudesta myös politiikasta.
Tasapainoyrityksen vaikeutta lisääkin ilmeisten taloushaasteiden lisäksi se, että taloudelle edullisimmat toimet voivat olla poliittisesti vaikeimpia – ja siksi myös riskipitoisimpia.
Menoleikkaukset tarkoittavat herkästi julkisten tukien ja palveluiden heikennyksiä, ja siksi ne rasittavat ensin ja eniten maan pieni- ja keskituloisten arkea ja elintasoa.
Jos talous ja työllisyys heikkenevät samaan aikaan kuin julkisen talouden menoja ryhdytään leikkaamaan, voi osaansa tyytymätön kansa turhautua samanlaiseen ärtymykseen, jollaisesta erilaiset protestiliikkeet ovat aiemminkin nousseet.
