Kommentti: Yksi kuvio kertoo, miksi palkansaajaa on turha syyllistää inflaatiosta

Kun ”kaikki” hinnat nousevat palkkoja nopeammin, kansalaisten enemmistö köyhtyy. Juuri näin käy paraikaa, ja siksi tästä inflaatiosta on aivan turha syyllistää palkansaajia, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Kuka tahansa havaitsee ”kaiken” kallistumisen esimerkiksi ruokakaupan kassalla itsekin, joten keskuspankkiirien ei ole välttämättä päivittäin toistettava puheissaan, että ”inflaatio on liian voimakasta”.

25.1. 12:26

Euroalueen keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde ja alueen muut keskuspankkiirit koettelevat kuulijoitaan esiintymällä ja puhumalla julkisuudessa useammin kuin he tai heidän puheidensa kirjoittajat keksivät uutta sanottavaa.

Samojen useita kertoja kuultujen viestien liki päivittäiselle toistamiselle ja kuin vaalikuumetta potevan poliitikon esiintymisinnolle voisi kai naureskellakin – ellei puheiden vakioviestiin sisältyisi yhtä perin kummallista arvovalintaa.

Tuo arvovalinta on korostunut inflaatiota koskevissa puheissa ja niiden viesteissä – ja siinä, mitä jää toistuvasti sanomatta.

Inflaatio eli kuluttajahintojen nousu on toki ajankohtainen ja keskuspankkiireille luonteva puheenaihe, sillä juuri inflaation vahtiminen ja paimentaminen on keskuspankin tehtävä.

Kukaan tuskin tarvitsee keskuspankkiirien vahvistusta omille hintakokemuksilleen ”kaiken” kallistumisesta.

Mutta kuka haluaa tai edes jaksaa päivittäin kuulla samaa sanomaa siitä, että ”inflaatio on liian voimakasta” ja siksi ”EKP aikoo jatkaa rahapolitiikan kiristämistä, kunnes inflaatio hidastuu ja asettuu kahden prosentin vuosivauhtiin” tai jotakin saman tapaista.

Kuka tahansa omia arkiaskareitaan hoitava kansalainen on jo itsekin huomannut sähkö- ja ruokalaskuistaan sun muista kuluistaan, että toden totta, ”inflaatio on liian voimakasta”. Kukaan tuskin tarvitsee keskuspankkiirien vahvistusta omille hintakokemuksilleen ”kaiken” kallistumisesta.

Mutta mistä ”kaiken” kallistuminen johtuu – ja mistä se ei todellakaan johdu, siitä keskuspankkiirien vakioviesti menee joiltakin osin jyrkästi ristiin arkisten kansalaiskokemusten – ja jopa tosiasioiden – kanssa.

Hinnat nousevat mutta eivät itsestään

Jos sivullisen sopii tulkita ja samalla hivenen pelkistää, keskuspankkiirien tulkinta ja vakioviesti viimeaikaisen kovan inflaation syistä on suunnilleen tällainen:

Tämänkertainen inflaatioepisodi sai alkunsa oikeastaan jo toissa vuonna ensin energian ja vähän myöhemmin myös elintarvikkeiden rajusta kallistumisesta. Alkusysäyksen syitä olivat koronakriisistä ja -rajoituksista johtuneet tarjontahäiriöt, joita Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset sittemmin kärjistivät lisää.

Tuollaiseen taustatulkintaan on helppo yhtyä.

Mutta keskuspankkien jatkotarinaa eli inflaation leviämistä laaja-alaiseksi hintojen nousuksi on vaikeampi niellä.

Keskuspankkiirien tulkinnoissa inflaatio vaikuttaa levinneen ja voimistuneen kuin itsestään ilman, että kukaan tai mikään olisi tehnyt tai edes mahtanut asialle mitään.

Hinnat ovat nousset siksi, että tuotteita ja palveluita myyvät yritykset ovat nostaneet hintojaan.

Tämä tulkinta ei ilmene suoraan keskuspankkiirien puheista, mutta se käy epäsuorasti ilmi yleensä passiivimuotoisista sivuhuomautuksista tyyliin ”hintojen nousu on levinnyt laaja-alaiseksi useiden tuotteiden ja palveluiden kallistuttua”.

Sanomatta jää, että useimpien tuotteiden ja palveluiden hinnat eivät ole nousseet itsestään, vaan hinnat ovat nousset siksi, että tuotteita ja palveluita myyvät yritykset ovat nostaneet hintojaan.

Toki yritysten kustannuksetkin ovat kohonneet, joten hintojen korotuksilla ne yrittävät ylläpitää ja ehkä kohentaakin kannattavuuttaan. Vapaassa markkinataloudessa yrityksillä on oikeus hintojensa nostamiseen, joten vaikka se harmittaisi, sitä ei voi moittia vääräksi.

Mutta sitä voi pitää vähintään outona, miksi inflaatiosta huolta kantavat keskuspankkiirit vaikenevat puheissaan yritysten keskeisestä osuudesta inflaation voimistajina.

Palkan ostovoima on sukeltanut jyrkästi

Yritykset ovat parhaansa mukaan siirtäneet omien kustannustensa kohoamisen asiakkaidensa huoleksi hintojen nostoilla. Tämä on sekä ymmärrettävää että kuviona pääpiirteissään yksinkertainen.

Ainakaan yritysten hinnoittelupäätösten ja niistä seuranneiden inflaatiovaikutusten ei pitäisi olla liian monimutkaisia aiheen parissa päätoimisesti askaroiville keskuspankkiireille ja heitä avustaville taloustietäjille.

Siksi aiheesta vaikeneminen herättääkin paitsi (ainakin tätä kommenttia kirjoittavan sivullisen) huomiota myös kummeksuvan kysymyksen, toivovatko keskuspankkiirit jostakin syystä aiheen jäävän palkansaajilta ja entistä korkeampi hintoja maksavilta kuluttajilta huomaamatta.

Ainakin keskuspankkiirien vaikeneminen yritysten ilmiselvistä ja paraikaakin toteen käyvistä hintavaikutuksista herättää epäilyn toispuolisesta arvovalinnasta ja piilovaikuttamisesta.

Palkat eivät ole nousseet likimainkaan samaa tahtia kuin yritykset ovat nostaneet hintoja.

Sama epäily vahvistuu inflaatiopuheiden vakiovaroituksesta, joka ei vahingossakaan unohdu – vaikka kyse on mahdollisesta eikä suinkaan jo toteen käyvästä inflaation voimistajasta.

Se on vakava varoitus inflaation voimistumisesta ja pitkittymisestä vakavaksi hintojen nousukierteeksi, ”jos palkat nousevat liikaa ja palkankorotukset karkaavat liian suuriksi”.

Toki onkin totta, että inflaatio voimistuu, jos palkat laajasti ja yleisesti ”nousevat liikaa”. Tällaisesta ei kuitenkaan näy minkäänlaisia merkkejä.

Palkankorotusten nouseminen tämän tästä inflaatiota kenties voimistavaksi uhkakuvaksi vaikuttaa paitsi valikoivalta myös melkoiselta liioittelulta.

Tähän mennessä palkkojen ostovoima on inflaation vaikutuksesta sukeltanut rajusti kautta euroalueen. Palkat eivät ole nousseet likimainkaan samaa tahtia kuin yritykset ovat nostaneet hintoja ja ”kaikki” on kallistunut.

Silti keskuspankkiirit suuntaavat syyllistävät varoituksensa palkansaajien vasta havittelemiin palkankorotuksiin – mutta vaikenevat yritysten jo tekemistä hinnoittelupäätöksistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?