Kaikki riskit ovat nyt käymässä toteen: Olkiluoto 3, sää ja Ruotsin ydinvoimaloiden ongelmat

Sähkörintamalta ei ole viime aikoina kuulunut mitään uutta, mutta tänään saatiin huonoja uutisia, kun Olkiluoto 3 myöhästyy taas. Fingridin mukaan sähköpulaa ei ole luvassa, ellei satu yllättäviä tuotantohäiriöitä.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid on varautunut myös kiertäviin sähkökatkoihin.

9.12.2022 17:19

Sähkön riittävyys saattaa olla uhattuna. Ydinvoimayksikkö Olkiluoto 3:n tuotanto myöhästyy edelleen, pakkasrintama on jumittumassa pahimmillaan viikoiksi Suomen päälle ja tuulivoimaloita vauhdittavia puhureita saadaan odotella.

Mieleen voi jo nousta, onko tulossa kaikkien sähkökatkojen äiti? Riittääkö jouluna sähköä kuusenkynttilöihin ja joulusaunaan?

Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan sähkön saatavuus on ilman Olkiluoto 3:sta selvästi kireämpää. Riski sähköpulaan joutumisesta kylmänä talvipäivänä on lisääntynyt. Fingrid kehottikin perjantaina kansalaisia sähkönsäästöön.

TVO kertoi perjantaina, että ydinvoimayksikön koekäyttö jatkuu aikaisintaan 25. joulukuuta ja säännöllinen sähköntuotanto alkaa näillä näkymin vasta ensi helmikuussa.

Lue lisää: Fingrid-johtaja vakavoitui Olkiluoto 3:sta: Tämä on huono uutinen

Samaan aikaan sähköä kuluu lämmitykseen. Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) laatiman ennusteen mukaan tavanomaista kylmempi sää jatkuisi Suomessa vielä kolme viikkoa.

Fingridin markkinakehityspäällikkö Juha Hiekkalan mukaan tilanne ei kuitenkaan ole vielä kriittinen, vaikka sää näyttää ensi viikolla pakastuvan. Jos kireä pakkanen leviäisi koko Suomeen, kasvaisi sähköpulan riski.

– Jos koko maassa on 15 astetta taikka enemmän pakkasta, on järjestelmä aika tiukoilla ilman Olkiluotoa, Hiekkala sanoo.

Hänen mukaansa sähkön saatavuuteen vaikuttaa nyt kolme tekijää. Ensimmäinen on kotimaisten voimalaitosten, kuten Olkiluoto 3:n toiminta, toinen on pakkanen ja kolmas on tuulituotanto.

– Hankala tilanne on silloin, kun Olkiluoto 3 ei ole käytössä, on kova pakkanen ja tuulee vähän, Hiekkala sanoo.

Kun Olkiluoto 3 ja tuulivoimalat seisovat, on sähköä tuotava Ruotsista. Kysymysmerkki on, riittääkö kovalla pakkasella tuotavaa. Ruotsin hallitus on jo kehottanut kansalaisia sähkönsäästöön.

– Ruotsissa on hieman haasteita ydinvoimayksiköiden kanssa.

Ruotsissa kaksi maan kuudesta ydinvoimalasta seisoo. Perjantaina alkoi maan suurimman ydinvoimalan Oskarsham 3:n yhdeksän päivää kestävä huolto. Oskarshamn 3:n osuus Ruotsin ydinvoimatuotannosta on noin kolmannes. Myös aiemmin alkanut Ringhals 4:n huolto on venymässä helmikuun loppupuolelle.

Oskarshamn 3:n omistavat Uniper ja Fortum, Uniperilla on voimalasta noin 55 prosentin osuus. Ringhalsista enemmistön omistaa energiayhtiö Vattenfall hieman yli 70 prosentin osuudella.

Fingrid varoitti jo syyskuussa, että Ringhalsin pitkittynyt huolto voi vaikuttaa sähkön riittävyyteen talvella Suomessa.

Hiekkalan mukaan Fingridin on kantaverkkoyhtiönä varauduttava myös kiertäviin sähkökatkoksiin.

– Pakkaskaudessa on se hyvä puoli, että jo edellisenä päivänä pystytään varautumaan tiukkaan tilanteeseen.

Monet sähköä käyttävät yksityiset ja teollisuuslaitokset pystyvät säätelemään pakkasella sähkönkäyttöään. Kannustimena toimii sähkön korkealle kohoava markkinahinta.

Hankalampi tilanne on Hiekkalan mukaan silloin, jos tuotantohäiriö yllättää. Tällöin kasvaa myös sähköpulan riski.

Energiateollisuuden toimitusjohtajan Jukka Leskelän mukaan lähiaikojen sääennusteet eivät vielä näytä hälyttäviltä.

– Vaikka sää on talvinen, ei huippupakkasia ole viimeisimpien ennusteiden mukaan tulossa, Leskelä sanoo.

Hänen mukaansa sähkökatkot eivät näytä ennen joulua todennäköisiltä, jos mitään yllättävää ei tapahdu. Sähkön riittävyyden kannalta on ratkaisevaa se, etteivät paukkupakkaset yllä Etelä-Suomeen.

– Sähkölämmitys painottuu sinne, missä ihmisiä asuu eniten ja missä on eniten toimintoja. Nykyisillä parin viikon ennusteilla pakkanen näyttäisi olevan kymmenen asteen kieppeillä.

Leskelä korostaa, että kaikki sähkönkäyttäjäryhmät ovat myös pystyneet syksyllä vähentämään sähkönkäyttöään.

– Tätä on tapahtunut hieman enemmän kotitalouksien ja palveluiden puolella kuin teollisuudessa.

Vaikka sähköä nyt riittäisikin, voivat hinnat kivuta korkeiksi. Tämä koskee paitsi Suomea, myös muuta Eurooppaa.

– Nyt on Euroopassakin kylmää ja hinnat ovat laajalti korkealla, Leskelä sanoo.

Pörssisähkön hinta on lauantaina Suomen hinta-alueella hieman perjantain tasoja halvempaa.

Päivän keskihinta on sähköpörssi Nordpoolin tietojen mukaan 32,76 senttiä kilowattitunnilta, kun se perjantaina oli 40,77 senttiä. Kalleimmillaan markkinasähkö on lauantaina kello 17–18, jolloin se maksaa 40,81 senttiä kilowattitunnilta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?