Vakuutusyhtiö varoittaa: Älä kaada puita itse

Vaikka pihapuun kaataminen omin voimin voi houkuttaa, voi innokas kotitarvemetsuri aiheuttaa suurenkin vahingon.

Ammattitaitoinen metsuri osaa kaataa puun turvallisesti.

23.11. 15:00

Energian kallistuminen ja klapien hinnannousu on saanut monet miettimään polttopuiden kaatamista omalta tontilta.

Omatoimiseen puunkaatoon liittyy kuitenkin suuriakin riskejä, jotka voivat pahimmillaan johtaa kymmenien tuhansien eurojen vahinkoihin, POP Vakuutus varoittaa tiedotteessaan. Myös lupa-asiat on hyvä tarkistaa ensin oman kunnan rakennusvalvonnasta.

Tyypilliseen puunkaatovahinkoon johtaa innokas, mutta taidoiltaan vajavainen omatoimimetsuri ja heikot varusteet.

– Vahingoissa, jotka liittyvät puunkaatoon se oma osaaminen on ehkä yliarvioitu. Aletaan tekemään sen enempää ajattelematta jotain, mikä saattaa näyttää ulospäin helpolta, mutta ei välttämättä olekaan, sanoo POP Vakuutuksen korvauspalveluiden operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta tiedotteessa.

Riskit ovat erityisen suuria silloin, kun puita kaadetaan taajama-alueen tontilta, jonka läheisyydessä kulkee sähkölinjoja. Puu voi kaatua sähkölinjan päälle, katkaista sähköt lähialueelta ja rikkoa sähkölaitteita.

– Sähkölinjojen vieressä kasvavia puita ei saa koskaan kaataa omin päin. Esimerkiksi sähköyhtiöiltä saa tarvittaessa konsultaatiota ja puunkaatoapua lähellä sähkölinjoja sijaitsevien puiden kaatamisessa, Lehmusvirta sanoo.

Innokas omatoimimetsuri voi aiheuttaa pahimmillaan hengenvaaran sekä itselleen että katselijoille ja kymmenien tuhansien eurojen aineelliset vahingot.

– Hankkimalla ammattilaisen kaatamaan puun, ulkoistaa itsensä mahdollisen vahinkotilanteen aiheuttamasta korvausvastuusta, Lehmusvirta sanoo.

Lue lisää: Näin ratkottiin kuka on Suomen paras moottorisahan käyttäjä –Jukka, Pentti ja Jarmo sahasivat itsensä MM-kisoihin

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?