Epätoden­näköisiinkin riskeihin on hyvä varautua – tätä saattaa olla luvassa

Erilaisiin häiriötilanteisiin varautuminen on kiinnostanut suomalaisia ilahduttavan paljon kuluneen vuoden aikana, Jaakko Pekki Huoltovarmuuskeskuksesta sanoo.

On mahdollista, että tulevana talvena paljon puhuttu sähköpula konkretisoituu, arvioi Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) operatiivisen osaston johtaja Jaakko Pekki.

21.11. 5:45

Mediassa ja kahvipöytäkeskusteluissa on syksyn aikana muotoutunut melko synkkä kuva tulevasta talvesta. Osa ennakoiduista riskeistä todennäköisesti toteutuu, osa todennäköisesti ei.

On mahdollista, että tulevana talvena esimerkiksi paljon puhuttu sähköpula konkretisoituu, arvioi Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) operatiivisen osaston johtaja Jaakko Pekki.

– Talvella saattaa olla luvassa kiertäviä kahden tunnin sähkökatkoja, jos eri elementit toteutuvat. Esimerkiksi kylmä, pitkään kestävä pakkasjakso, Olkiluoto 3:n valmistuminen ja ulkomaiden siirtoyhteyksien toimivuus sekä saatavuus vaikuttavat sähkökatkojen todennäköisyyteen, Pekki avaa.

– Kun varautuu hyvin normaaleissakin oloissa, on silloin varautunut hyvin myös poikkeuksellisempia tilanteita varten, HVK:n Jaakko Pekki sanoo.

Sen sijaan esimerkiksi säteilyn uhka tuskin on tulevanakaan talvena ajankohtainen, Pekki sanoo. Silti kotiin hankittavaksi suositeltavaan kotivaraan ovat kuuluneet jo pitkän aikaa joditabletit.

– Venäjän hyökkäyssodan aikana kansalaiset ovat täydentäneet kotivaraansa niin ruuan, vesikanistereiden kuin joditablettienkin osalta. Suomalaisten varautuminen on ollut viisasta, rauhallista ja määrätietoista, Pekki kuvaa.

Tietoa kotivaraan kuuluvien tarvikkeiden tarpeettomasta hamstraamisesta ei ole Pekin korviin kantautunut.

Suomalaiset ovat varautuneet ansiokkaasti myös lisääntyneeseen kyberhyökkäysten uhkaan.

Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vuoksi kyberhyökkäysten riski on koholla, ja iskujen kohteeksi saattavat joutua esimerkiksi pankkipalvelut.

Kun maksupäätteet eivät toimi, ja verkkopankki on jumissa, on lompakosta syytä löytyä tilanteen varalle käteistä. Pekin arvion mukaan suomalaiset ovat varautuneet tilanteeseen hyvin.

– Täytyy myös muistaa, että kyberhyökkäykset ovat näille toimijoille, kuten pankeille, arkipäivää. Suomen varautumistaso tällaisten tilanteiden varalta on korkea.

Järkevä varautuminen erilaisiin häiriötilanteisiin ilman välitöntä kriisin uhkaakin kannattaa, sillä myös tavallisina aikoina saattaa sattua elämän rytmiä häiritseviä onnettomuuksia, sähkökatkoja ja vesikatkoja, Pekki muistuttaa.

– Kun varautuu hyvin normaaleissakin oloissa, on silloin varautunut hyvin myös poikkeuksellisempia tilanteita varten, hän tiivistää.

Pekin mukaan suomalaiset ovat kuluneen vuoden aikana kiinnostuneet siitä, kuinka häiriötilanteita varten kannattaa varautua.

72 tuntia -nimellä kulkevan, Huoltovarmuuskeskuksen, viranomaisten ja järjestöjen laatiman varautumissuosituksen verkkosivujen kävijämäärissä oli keväällä selkeä piikki, Pekki kertoo.

Tietoa varautumisesta haetaan paljon, ja seminaarit sekä koulutukset kotivaraan liittyen ovat kasvattaneet suosiotaan.

– Varautuminen on meidän kaikkien yhteinen asia. On hyvä, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että jokainen pystyy tekemään myös oman osansa ja pitämään perheestään sekä läheisistään huolta, Pekki päättää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?