Hoitajien työriidassa saatu sopu – taistelutoimet päättyvät välittömästi

Sote ry lopettaa nyt joukkoirtisanoutumisen valmistelun. Sopimukseen lukeutuu muun muassa se, että koronapotilaiden hoitoon osallistuneet saavat 600 euron kertapalkkion.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas saapuivat valtakunnansovittelijan toimistolle aiemmin tänään. Sopu syntyi.

3.10. 18:18

Hoitajien työriidassa on saavutettu sopu. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä palkansaajia edustavat hoitajajärjestöt Tehy ja Super ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan eilen tekemän sovintoesityksen.

Osapuolet jättivät vastauksensa valtakunnansovittelija Anu Sajavaaralle tänään illalla. Sovinnosta kerrottiin valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingin Bulevardilla.

Sovintoehdotuksen hyväksymisen myötä työtaistelutoimet päättyvät välittömästi ja Sote ry lopettaa joukkoirtisanoutumisen valmistelun. Työnantajat taas peruuttavat turvaamistoimihakemuksensa eivätkä hoitajaliitot kantele turvaamistoimipäätöksistä.

Valtakunnansovittelijan mukaan sopimus on voimassa 1.5.2022–30.4.2025 ja siihen sisältyvät määräykset sote-sopimuksen palkkojen yhteensovittamisesta sekä palkkausjärjestelmän kehittämisestä hyvinvointialalla.

Tahoilla eri näkemykset palkkojen noususta

Osapuolet kuvailivat saavutettua ratkaisua eri termein.

Tehyn näkemyksen mukaan aiemmin sovittua kunta-alan ohjelmaa täydennetään erillisellä palkkaohjelmalla, jonka koko on kuusi prosenttia kolmessa vuodessa.

KT:n mukaan ratkaisu löytyi palkkojen yhteensovittamisesta, joka tehdään osana sote-uudistusta. Sen sijaan Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kiisti tomerasti, ettei lainsäädännön piirissä olevasta harmonisaatiosta voida sopia sovittelijan pöydässä.

Ratkaisu sisältää myös erillisen 600 euron kertapalkkion koronapotilaiden hoitoon osallistuneille sekä useita parannuksia työoloihin, Tehy ja Super kertoivat. Kertapalkkio maksetaan maaliskuun 2023 palkanmaksun yhteydessä.

Hoitajaliittojen laskelmien mukaan tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvo nousee sopimuksen myötä vähintään 17,3 prosenttia viiden vuoden aikana. Kolmena ensimmäisenä vuonna nousu on 15,3 prosenttia.

Työhyvinvointia edistäviä parannuksia puolestaan ovat Tehyn ja Superin mukaan arkipyhä kokonaisena vapaapäivänä, vuosilomaoikeus myös arkipyhinä sekä niin sanotun joutuisan ruokailun käytäntö yleistyöaikamuodossa kuten lääkäreillä.

Ratkaisulla myös poistetaan työnantajilta mahdollisuus asettaa rekrytointikieltoja.

Tehyn ja SuPerin tiedotteen mukaan ratkaisun tuloksena lähihoitajan tehtäväkohtaisen palkan keskiarvo nousee nykyisestä 2 255 eurosta yli 2 600 euroon ja sairaanhoitajan vastaavasti 2 625 eurosta yli 3 000 euroon.

– Pakkolakien varjossa tulosta voi pitää hyvänä. Palkkataso nousee, työolot paranevat, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kommentoi Twitterissä

Pääministeri Sanna Marin (sd) kommentoi uutista välittömästi Twitterissä.

– Hyvä, että neuvotteluratkaisu on saavutettu. Onnittelut osapuolille. Kiitos myös valtakunnansovittelijalle tehdystä työstä. Sovittelujärjestelmä on osoittanut toimivuutensa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson oli tyytyväinen Twitterissä.

– Tämä on erittäin tervetullut ja myönteinen uutinen. Työ sosiaali- ja terveydenhuollon vetovoiman lisäämiseksi pitää yhteistyössä jatkua, jotta alan työvoimapulaan voidaan vastata ja turvata riittävät ja laadukkaat sotepalvelut kaikille.

Ratkaisu koskee myös laajemmin kunta-alaa

Julkisen alan hoitajien työriitaa on soviteltu ensi kerran jo keväällä. Sovintoa on haettu ensin silloisen valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan, sitten työriitaa ratkomaan määrätyn sovittelulautakunnan ja nyttemmin uuden valtakunnansovittelijan Anu Sajavaaran johdolla.

Kunta-ala laajemmin sopi työehdoista alkukesästä sovittelulautakunnan esityksen pohjalta. Alalle sovittiin viisivuotinen palkkaohjelma, jonka myötä alan palkat nousevat 5,1 prosenttia normaalien sopimuskorotusten lisäksi vuosina 2023–2027.

Toisin kuin muut alat, hoitajaliitot hylkäsivät esityksen. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen luonnehti esitystä luokattoman huonoksi. Tehy ja Super ovat tavoitelleet vielä kunnianhimoisempaa palkkaohjelmaa: 3,6 prosenttia vuosittain viiden vuoden ajan yleisten korotusten lisäksi.

Vaikka hoitajat tuolloin irtautuivat neuvotteluista eivätkä sitoutuneet työrauhavelvoitteeseen, jo järjestelyssä sovitut palkankorotukset koskivat kesäkuun alusta myös hoitajia.

Kunta-alan ratkaisu jäi myös osin seuraamaan hoitajaliittojen neuvottelua. Muille kunta-alan työntekijöille luvattiin, että jos Tehy ja Super saavat kunta-alan sopimusta paremmat palkankorotukset, ne ulotetaan koskemaan myös kunta-alan sote-henkilöstöä, kuten sosiaalityöntekijöitä ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä.

Siten hoitajien mahdolliset palkankorotukset voivat laukaista uudet neuvottelut myös kunta-alan järjestöjen ja KT:n välillä siitä, ulotetaanko hoitajien saamat korotukset koskemaan kaikkia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?