Fortumin ja Nokian Renkaiden maine kärsi Venäjä-kriisistä

Hyvämaineisin pörssiyhtiö on Kone. Kokonaisuudessaan suomalaisten pörssiyhtiöiden maine oli hieman laskussa edellisvuoteen verrattuna.

29.9. 8:45

Yksityissijoittajien antamien arvioiden mukaan hissiyhtiö Kone ja metsäkonevalmistaja Ponsse ovat Suomen hyvämaineisimpia pörssiyrityksiä.

Nämä sijoittuivat hyvin myös edellisvuonna. Kolmanneksi arvioissa tuli nyt teknologiayhtiö Vaisala.

Tutkimuksen teki T-Media yhteistyössä Suomen Osakesäästäjien ja Pörssisäätiön kanssa. Se selvitti yksityissijoittajien näkemyksiä Suomen 81 suurimman pörssiyhtiön maineesta.

Tulosten mukaan pörssiyhtiöiden maine oli edelleen keskimäärin hyvällä tasolla, mutta laski edellisvuodesta.

Tutkimuksessa eniten kiri verkkoyhtiö Nokia. Jyrkimpiä laskijoita olivat puolestaan Venäjän hyökkäyssodasta ja sen synnyttämästä kriisistä kärsineet Nokian Renkaat ja Fortum.

– Ymmärrettävästi Fortum on saanut jatkuvista talous- ja viestintähaasteista lunta tupaan, sanoo tiedotteessa Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman.

Tutkimuksen kohderyhmänä oli yli 15-vuotiaat suomalaiset yksityissijoittajat ja siihen vastasi yhteensä 16 847 sijoittajaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?