Deturin asiakkaita palasi Suomeen etuajassa – ”Tässä sitä istutaan autossa, kun olisi ollut vielä viikko maksettuna siellä”

IS haastatteli Kuopioon etuajassa Turkista palanneita matkatoimisto Deturin asiakkaita.

Riitta Rantala ja Tuula Keihänen-Soinsaari joutuivat epäonnisen matkan päätteeksi vielä taksimatkalle kotipaikkakunnilleen lennon laskeuduttua Kuopioon.

24.9. 4:27

Lukuisten suomalaisten loma matkatoimisto Deturin matkassa päättyi perjantaina ennenaikaisesti. Turkista Kuopioon noin puoli yhden aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä saapuneen lennon matkalaiset kertoivat IS:lle tunnelmistaan tuoreeltaan mönkään menneen reissun jäljiltä.

Kummitätinsä kanssa rentoutumislomalle lähtenyt Riitta Rantala kertoi tunnelman olleen lähtöpäivänä aluksi sekava. IS tavoitti Rantalan taksista, suuntana Jyväskylä.

Riitta Rantala joutui palaamaan Suomeen ennen aikojaan.

Rantala sai tiedon lähdöstä torstai-iltana seitsemän aikoihin.

– Se tuli niin äkkiä, ei siihen oikein osannut varautua vaikka siitä kuuli. Ajattelin vaan, ettei se tule meidän kohdalle. Sitten he soittivat sieltä, että on tämmöinen ikävä uutinen että joudutte lähtemään ja lento on Kuopioon. Kyllä siinä tunnelmat ja lomafiilis vähän latistui, kun oli reissua odottanut ja ajatteli, että vielä on viikko jäljellä, kyllä se vähän sattuu.

Rantala oli ehtinyt lomailla Turkissa viikon, joten loma katkaistiin kahtia. Myös se, että paluulento suuntautui Kuopioon, oli Jyväskylästä lähteneelle turhauttavaa.

– Jyväskylästä lähdettiin ja ajateltiin, että Jyväskylään päästään takaisin tullessakin. Sitten päädyimmekin Kuopioon. Sekin masensi vähän mieltä, ja sitten se, miten täältä yön päälle päästään kotiin.

Joiltain matkalaisilta hotellit olivat pyytäneet maksuja uudelleen, koska Detur ei ollut kyennyt niitä maksamaan. Rantalalle näin ei käynyt. Ohjelmassa on tästä huolimatta saatavien selvittelyä.

– Kai tässä täytyy ruveta setvimään, mistä noita korvauksia hakee, siinä varmaan riittää työrumbaa muutamaksi päiväksi.

Antti ja Pekka ehtivät nauia lähes koko lomansa Turkissa.

Kuopiolaisten Antin ja Pekan matkaa eivät Deturin ongelmat juuri lyhentäneet, ja tunnelma oli Suomeen saavuttua varsin hyvä.

Kotiinpaluu ei kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta. Paluulennon aikataulu muuttui perjantain aikana moneen otteeseen, ja lento oli lopulta noin puolitoista tuntia myöhässä.

– Ei nyt mitään isoja, mutta kuitenkin tällaista, ja nyt ollaan vasta Kuopiossa, Antti totesi IS:lle yhden jälkeen aamuyöstä.

Myös hotellilla ilmeni ongelma, kun työntekijät alkoivat miesten lähtiessä vaatia jo maksetusta huoneesta maksua uudelleen.

– He soittivat huoneeseen heti aamulla, pyysivät respaan ja vaativat sitä maksua. Sanoin, että meidän täytyy miettiä, mikä homma tämä nyt on. Respan henkilö sanoi, että kyllä teidän vakuutus tämän maksaa, maksakaa tämä nyt vaan pois.

– Soittelin vakuutusyhtiölle, ja ei se korvaa tällaisia. Kuluttajavirastoonkin soitin ja he sanoivat, etteivät he oikein tienneet, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Emme me sitten vaan maksaneet, ja pääsimme lähtemään sieltä, vaikka se sitä tivasikin vielä, Pekka kertoi.

Miesten mukaan jotkut muista matkalaisista olivat päätyneet paineen edessä maksamaan vaaditun summan.

Tuula Keihänen-Soinsaari ja Krista Sikkonen pääsivät Deturin pieleen menneeltä matkalta takaisin Suomeen.

Jyväskyläläinen Tuula Keihänen-Soinsaari oli kahden jälkeen taksissa matkalla Kuopiosta kotikaupunkiinsa. Hän kuvaili oloaan haikeaksi.

– Tässä sitä istutaan autossa, kun olisi ollut vielä viikko maksettuna siellä. Tämä oli kahdeksas päivä, mitä oltiin siellä.

Keihänen Soinsaari oli viettämässä Turkissa 70-vuotisjuhliaan sukunsa kesken. Hänen lapsensa olivat saapuneet maahan vasta maanantaina, ja lähtevät ensi viikon alussa.

Keihänen Soinsaari sai kuulla lähdöstä vasta perjantaiaamuna. Tieto tuli Whatsapp-viestillä.

– Sitten tuli viesti, että 13.30 bussi tuli hakemaan. Matkalla kentälle soitti Deturin opas, ja sanoi, että oli edellisiltana yrittänyt saada minua kiinni ja oli huolissaan, että oliko minuun kukaan ottanut yhteyttä.

Informaatiota paluusta ei jaettu Keihänen Soinsaaren mukaan kovinkaan paljoa.

– Emme edes oikein tienneet, mihin me lennetäänkään. Sitten kävi ilmi, että Kuopioon, kun piti Jyväskylään tulla.

Hotellilla ei näkynyt Deturin henkilökuntaa, mutta lentokentälle kuljettaneessa bussissa kyllä. Myös Keihänen Soinsaari oli selvinnyt ilman hotellihenkilökunnan maksuvaatimuksia.

– Tuossa oli juuri taksijonossa kyllä pariskunta, jolta oli pyydetty, mutta he olivat sanoneet, etteivät he mitään maksa, ja hotellista oli todettu että ookoo.

Äkkilähtö tuli ilmeisesti yllätyksenä myös hotellin henkilökunnalle.

– Respassa mies ihmetteli, miksi lähdetään kun meillä on vielä viikko maksettuna, Keihänen Soinsaari naurahti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?