Suomen Ankaran-konsuli: Deturin asiakkaat kotiutetaan ensi torstaihin mennessä

Turkin Alanyan ja Siden kaupungeissa on noin 1  700 Deturin pohjoismaalaista asiakasta, joista puolet on suomalaisia, Suomen Ankaran suurlähetystön konsuli Raimo Pahkasalo sanoo.

Tyhjä hotellin allasalue Antalyassa kuvattuna keväällä 2017

23.9. 18:34

Turkin matkailuministeriön linjauksesta huolimatta osa hotelleista vaatii edelleen maksuja matkatoimisto Deturin asiakkailta, Suomen Ankaran-suurlähetystön konsuli Raimo Pahkasalo kertoi STT:lle perjantaina.

–  Elleivät he maksa, vaarana on joutua hotelleista pois. Tämä toiminta on tietenkin täysin väärin. Olen tavannut suomalaisia hotelleissa, ja osa heistä on suostunut maksamaan.

Pahkasalo neuvoo, että jos asiakas on maksanut majoituksestaan kahteen kertaan, hänen kannattaa säästää kuitit ja vaatia korvausta joko Deturilta tai omalta vakuutusyhtiöltään.

Pahkasalon mukaan Turkin Alanyan ja Siden kaupungeissa on kaikkiaan noin 1  700 Deturin pohjoismaalaista asiakasta, joista noin puolet on suomalaisia.

Pahkasalo sanoo, että Deturin asiakkaille Turkissa on luvattu lennot takaisin kotimaahan ilman lisäkustannuksia.

–  Viimeisimmän tiedon mukaan asiakkaat tultaisiin kotiuttamaan ensi viikon torstaihin mennessä, Pahkasalo sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?