Suomalaiset ryntäsivät joukolla ulos hotellista, osa pelkää joutuvansa kadulle – Deturin kaaos paisuu

Monien suomalaisten lomamatkat matkatoimisto Deturin kautta ovat muuttuneet painajaismaisiksi viimeisten päivien aikana. IS ei ole tavoittanut Deturia kommentoimaan ongelmia.

Deturin suomalaiset asiakkaat ovat kertoneet IS:lle ongelmistaan useissa eri hotelleissa.

22.9. 21:32

Suomalaismatkailijat ovat kertoneet lisää yksityiskohtia kaoottisista olosuhteista matkatoimisto Deturin matkoilla. Ilta-Sanomien haastattelemien matkailijoiden mukaan Deturin suomalaisasiakkailla on ollut ongelmia Turkin Alanyan lisäksi myös Kreetalla ja Rodoksella.

IS:n haastattelemien matkailijoiden mukaan useat eri hotellit ovat kertoneet Deturin asiakkaille keskiviikkona ja torstaina, ettei Detur ole maksanut asiakkaiden majoituksista. Hotellit ovat vaatineet asiakkaita maksamaan majoituksista itse, vaikka asiakkaat kertoivat maksaneensa yöpymisensä jo kertaalleen Deturille.

Osalle asiakkaista on toimitettu faksi, jossa kerrotaan Deturin myynnistä suuremmalle yhtiölle.

– Detur on myyty suuremmalle yhtiölle. Kaikki rahansiirrot on jäädytetty. Sinun pitää maksaa hotellista ja ottaa kuitti, jonka lähetät asiakaspalveluumme. Kun uusi omistaja on päässyt käsiksi rahansiirtoihin, maksusi hyvitetään, faksissa todetaan englanniksi.

Faksien lisäksi asiakkaiden hotellihuoneisiin on toimitettu myös muita viestejä. Viesteissä on ohjeistettu asiakkaita saapumaan hotellien respaan tai maksamaan majoituksesta uloskirjautumisen yhteydessä.

Ilta-Sanomat tavoitti torstaina aamulla Deturin toimitusjohtajan Mehmet Ahishalin, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa, vaan pyysi ohjaamaan kysymykset sähköpostitse yhtiön viestintään.

Yhtiön viestinnästä ei ollut iltaan mennessä vastattu IS:n kysymyksiin.

Lue lisää: Suomalais­turistit pulassa Turkissa – huhut matka­toimiston myynnistä kiertävät, Detur ei kommentoi

Deturin asiakkailta on vaadittu maksuja muun muassa Alanyassa sijaitsevassa Arsi Enfi City Beach -hotellissa. Hotellissa majoittuneen Katja Tuomisen mukaan suomalaiset asiakkaat ryntäsivät joukolla ulos hotellista poistuessaan myöhään keskiviikkoiltana.

Tuominen kertoo varanneensa Alanyan lennot ja hotellin Deturin kautta syyskuun alussa. Kaikki matkaa koskevat maksut maksettiin hänen mukaansa etukäteen Deturille.

Tuomisen mukaan hotelli vaati asiakkaita maksamaan majoituksista uloskirjautumisen yhteydessä. Tuomisen mukaan hotellin yleisistä tiloista poistettiin Deturin kylttejä keskiviikkona.

– ”Detur is dead”, Tuominen kertoo erään hotellissa työskentelevän henkilön todenneen.

Katja Tuomisen hotellihuoneeseen toimitettiin ennen uloskirjautumista viesti, jossa häneltä vaadittiin maksua hotellista poistuttaessa. Tuominen pääsi kuitenkin poistumaan hotellista ilman ylimääräistä maksua.

Tuomisen mukaan uloskirjautumisen yhteydessä joukko suomalaisia Deturin asiakkaita kieltäytyi maksamasta majoituksesta. Tuomisen mukaan hän ei itse osallistunut keskiviikkoiltana toteutettuun niin sanottuun joukkoryntäykseen.

– Porukalla päättivät, että nyt mennään ovista ulos. Porukan isoin piti ovia auki samalla, kun hotellin henkilökunta yritti tarttua kiinni ihmisistä ja heidän laukuistaan. Myös hotellin ravintolan työntekijät oli hälytetty paikalle pysäyttämään ihmisiä.

Ystävykset Sanna Manninen ja Katja Tuominen pääsivät lentämään takaisin Ouluun Alanyasta torstaina. Hotelli vaati ystävyksiltä maksua huoneesta, jonka he olivat maksaneet Deturin kautta jo ennen matkan alkua.

Tuomisen mukaan myös hotellin tanskalaisia asiakkaita poistui yhdessä hotellista. Tanskalaiset soittivat hotelliin Tuomisen mukaan myös poliisit.

Hotelli ei ole vastannut IS:n haastattelupyyntöön.

Tuomisen mukaan Deturin lentokenttäkuljetus saapui hotellille sovittuun aikaan noin 00.30 torstaiyönä. Tuominen itse matkusti lentokentälle yksityiskuljetuksella. Myös suora lento Ouluun toteutui suunnitelmien mukaisesti.

Joukko tanskalaisia asiakkaita odotti kuljetusta hotellin pihalla myöhään keskiviikkoiltana. Katja Tuomisen mukaan suomalaiset ja tanskalaiset Deturin asiakkaat poistuivat joukolla hotellista, eivätkä suostuneet maksamaan hotellin vaatimia maksuja majoituksesta.

Alanyassa Mörssärit-ystäväporukkansa kanssa lomailemassa olevan Jenni Katajiston mukaan Arsi Paradise Beach -hotellin henkilökunta on kieltäytynyt tarjoilemasta ruokaa ja juomaa Deturin kautta All Inclusive -paketin varanneille asiakkaille.

Katajiston mukaan hotelli on uhannut poistaa asiakkaat, jotka eivät maksa majoituksestaan hotellille. Katajisto kertoo, että joidenkin asiakkaiden huonekortit ovat lakanneet toimimasta.

– Meillä on laukut pakattuna huoneessa siltä varalta, että ne viedään pois huoneesta ja meidät kirjataan ulos. Kannamme passeja koko ajan mukana.

Jenni Katajiston huoneeseen toimitettiin viesti, jossa todetaan, että asiakkaat kirjataan ulos huoneista, jos he eivät maksa majoituksestaan hotellille.

Katajiston mukaan osa Deturin suomalaisista asiakkaista on maksanut hotellille huoneistaan, jotta lomasta nauttiminen Alanyassa olisi mahdollista.

Kreetalla viime perjantaista saakka lomaillut Oona sai hotellihuoneeseensa torstaina lapun, jossa pyydettiin ottamaan yhteyttä hotellin vastaanottoon. Oona kertoo majoittuvansa Galini Sea View -nimisessä hotellissa.

Oonan mukaan hotellin vastaanotossa suomalaisilta Deturin asiakkailta on vaadittu noin tuhannen euron suuruista maksua majoittumisesta hotellissa. Oonan mukaan paluulento Suomeen on perjantaiyönä.

– Katsotaan, pääsemmekö lähtemään hotellista pois.

Oona sai hotellihuoneeseensa lapun, jossa häntä pyydettiin ottamaan yhteyttä hotellin vastaanottoon. Hotellin työntekijät vaativat Oonan mukaan Deturin asiakkailta ylimääräistä maksua majoituksesta.

Ilta-Sanomiin yhteyttä ottaneen Marjo Säteen mukaan Deturin asiakkaat ovat kohdanneet ongelmia myös Rodoksella. Säteen äiti lomailee tällä hetkellä Rodoksella Europa Hotel -nimisessä hotellissa, jossa asiakkailta vaaditaan Säteen mukaan 500 euron suuruista maksua majoituksesta samoin perustein, kuin muissakin hotelleissa.

Jos maksua ei toimiteta, hotellin henkilökunta on Säteen mukaan poistamassa asiakkaat hotellista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?