Suomalaisten velalla rakennetut korttitalot voivat nyt kaatua – ”Edes kahden ihmisen tulot eivät riitä kattamaan lainaa ja kuluja”

Energian kallistuminen ja nousevat korot uhkaavat nyt kaataa monen suomalaisen talouden.

Energian ja elintarvikkeiden kallistuminen ovat synnyttäneet suuren loven monen kukkaroon.

18.9. 14:15

Monen suomalaisen sähkölasku on pahimmassa tapauksessa moninkertaistumassa loppuvuonna. Myös polttoaineet ovat kallistuneet roimasti.

Mistä nyhtää rahat kaikkiin pakollisiin menoihin? Monella vastaus on: ei mistään.

Taloussanomat kysyi lukijoilta, ovatko nousevat kulut ajanut tai ajamassa ihmisiä ahdinkoon. Vastauksia tuli yli 300.

– Olemme joutumassa sähkölaskun takia vaikeuksiin. Nyt suorasähkölasku on 200–300 euroa kuussa, ja talvella hinta on viisinkertainen eli 1500 euroa kuussa. Eli edes kahden ihmisen tulot eivät riitä kattamaan lainaa ja kuluja eikä vanhahkoa taloa saa myytyä, yksi kyselyyn vastanneista kertoo.

Sähkölaskujen ja muiden kulujen paisumista valittelee toinenkin, jonka mukaan kaikki ylimääräinen on jätettävä pois:

– Töihin ei voi mennä, koska auto on vanha ja diesel, vie kymmenen litraa sadalla kilometrillä. Uutta ei ole varaa ostaa.

Nykytilanteelle on määritelmäkin: energiaköyhyys. Sillä mitataan sitä, joutuvatko kotitaloudet käyttämään suhteettoman suuren osan tuloistaan energiaan. Asia on ollut viime vuosina esillä EU:ssa, siis jo ennen Ukrainan kriisiä ja sen vaikutuksia.

Energiaköyhyys ei ole ollut Suomessa yhtä laaja ilmiö kuin muualla Euroopassa, mutta nyt se on ajankohtainen myös täällä sähkön ja polttoaineiden hinnannousun myötä.

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten pienituloisimman viidenneksen asumismenot kuten vuokra, lämmitys ja vesimaksut vievät 40 prosenttia kotitalouden kulutusmenoista. Ruokaan kuluu reilu kymmenes.

Kelan esittämän arvion mukaan hintojen viimeaikainen nousu on suistanut köyhyyteen noin 62 000 kotitaloutta ja nostanut lasten köyhyysastetta yli kolme prosenttiyksikköä.

Lue lisää: Hintojen nousu ajoi yli 60 000 kotitaloutta köyhyyteen – kerro, oletko joutunut tai joutumassa ahdinkoon

Erityisesti lapsiperheissä tuloista suuri osa kuluu juuri energiaan ja ruokaan, jotka molemmat ovat kallistuneet tänä vuonna roimasti.

– Kaikki ylimääräinen jää tekemättä, mitään ekstraa ei ole varaa ostaa. Kahden työssäkäyvän aikuisen ja kahden alaikäisen taloudessa tullaan sähkölaskujen ansiosta kokemaan lähes varma konkurssi, yksi vastaajista tuskailee.

– Ahdistaa aivan älyttömän paljon tulevan talven sähkölaskut ja lainan korkojen nousu. Kannan suurta huolta lapsistamme, sillä heidän liikuntaharrastuksista en haluaisi säästää, sanoo toinen.

Elämisen kallistuminen näkyy myös velkaantuneita auttavan Takuusäätiön työssä. Suurin osa Takuusäätiön neuvonnan asiakkaista on tavallisessa palkkatyössä.

Takuusäätiön toimitusjohtajan Juha A. Pantzarin mukaan energian hinnan nousu tulee tulevana talvena lisäämään avun tarvetta. Yhteydenottoja säätiöön on jo tullut jonkin verran.

– Meillä se näkyy hivenen viiveellä, Pantzar sanoo.

Hänen mukaansa säätiön talous- ja velkaongelmaiset asiakkaat yrittävät yleensä selvitä vaikeuksista ottamalla uutta luottoa.

– Sillä ostetaan lisää aikaa ja siirretään ongelmien ratkaisemista. Sitten kun seinä tulee vastaan, otetaan meihin yhteyttä. Sen takia menee muutama kuukausi ennen kuin se varsinaisesti näkyy meillä.

Suomalaiset ovat nyt velkaantuneimpia kuin koskaan. Vuoden 2020 lopussa kotitalouksilla oli velkaa reilut 133 prosenttia suhteessa niiden käytettävissä oleviin tuloihin.

Pantzar arvioi, että tulevana talvena Takuusäätiö voi saada asiakkaikseen aivan uusia ryhmiä, kun velkarahalla rakennettu korttitalo alkaa kaatumaan.

– Niillä, joilla on velkaa, sitä on aika paljon, ja monilla on myös useita velkoja, asuntoluottoa ja kulutusluottoja. Kuukausittainen joustovara jää aika pieneksi.

Esimerkiksi käy velkavivun varaan rakentanut omakotiasuja, joka lämmittää sähköllä ja käy töissä omalla autolla.

– Talven sähkölaskut omakotitalossa tulevat nousemaan niin järkyttäviin lukemiin, että kaikki ylimääräinen pitää karsia elämästä pois, lopettaa lasten harrastukset yms mitkä maksavat, Taloussanomien kyselyyn vastannut kertoo.

Yksi vastaajista kertoo laskeneensa, ettei selviydy sähkölaskuistaan:

– Sähköjä ei voi rakennuksista katkaista, koska vesiputket jäätyvät talvella.

Hallitus on suosittanut energiayhtiöille, että nämä myöntäisivät nyt tavanomaista pidempiä maksuaikoja suuria laskuja saaneille kuluttaja-asiakkailleen.

Omakotiliiton mukaan sähkömyyntiyhtiöiden tulee ehdottomasti noudattaa hallituksen suositusta. Sähköyhtiöiden tulee nyt huolehtia siitä, ettei omakotitalon omistajilta katkaista sähköjä laskun takia.

Tukea lämmityskustannuksiin on voinut saada myös Kelalta, joka on myöntänyt tukea lämmityskuluihin osana toimeentulotukea.

Hallitus päätti ensi vuoden budjettiesityksen yhteydessä uudesta sähkövähennyksestä ja Kelan sähkötuesta.

Sähkövähennys on kotitalousvähennyksen kaltainen verovähennys.

Sähkötuki on tarkoitettu niille, jotka eivät voi hyödyntää budjetissa sovittua sähkövähennystä verotettavien tulojen pienuuden takia, mutta joiden sähkölasku kasvaa selvästi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?