Vesa-Matti Loiri kohosi pahoista veloista vaurauteen – velka­kierteen katkaisi erikoinen järjestely

Keskiviikkona kuollut Vesa-Matti Loiri kohosi huomattavaan vaurauteen, vaikka veromätkyistä alkanut velkakierre painoi häntä parikymmentä vuotta.

13.8. 7:15

Vesa-Matti Loiri oli 1980-luvun lopulla pahoissa veloissa, mutta ylti 2000-luvulla huomattavaan varakkuuteen.

Veloistaan Loiri pääsi kuiville harvinaisen valtion akordin sekä ystävien lainan avulla, joista hän kertoi Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle vuonna 2015. Velat johtuivat maksamattomista veroista, joista Loirille alkoi kertyä mätkyjä 1970-luvulta lähtien.

Ilta-Sanomat uutisoi Vesa-Matti Loirin konkurssin raukeamisesta marraskuussa 1977.

Loiri keikkaili paljon muusikkona, ja palkkiot maksettiin käteisenä, joista hän oman kertomansa mukaan unohti maksaa veroja. Kierre alkoi, kun hän ei pystynyt maksamaan jälkiveroja.

Juhliessaan 25-vuotista taiteilijauraansa Kulttuuritalolla vuonna 1988, oli verovelka ehtinyt kasvaa jo miljoonaan markkaan. Vaikka Loiri maksoi verovelkaansa välillä jopa 8 000 markkaa kuukaudessa, riitti se vain korkoihin.

Pari viikkoa konsertin jälkeen silloinen valtiovarainministeri Erkki Liikanen kertoi Loirille, että tälle on myönnetty valtion akordi eli sopimus, jolla hänen velkaansa kohtuullistetaan.

– Valtion akordin on mun lisäksi saanut taiteilijoista Sibelius, Loiri kertoi.

Liikaseen olivat Loirin puolesta vedonneet muun muassa näyttelijä Eija Ahvo, MTV:n viihdepäällikkö Päiviö Pyysalo sekä viihdetaiteilija, tuottaja ja käsikirjoittaja Spede Pasanen.

Loiri sai anteeksi mätkyistä kertyneitä korkoja 150 000 markan verran. Loput veloista hän kuittasi lainalla, jonka takaajia olivat muun muassa Liikanen, Mainos-tv, Spede Pasanen ja Vexi Salmi. Loirilta meni velan maksamiseen yli kymmenen vuotta.

Tammikuussa 2015 kerrottiin, että Vesa-Matti Loiri sai mittavia velkakorkojaan anteeksi erikoisjärjestelyllä.

2000-luvun puolella Loiri oli jo taloudellisesti huomattavasti tukevammalla pohjalla. Verotietojen perusteella Loirin ansiotulot olivat esimerkiksi vuonna 2013 lähes 290 000 euroa.

Huippuvuosi oli 2015, jolloin Loirin tulot olivat 452 232 euroa. Hän oli vuonna 2014 mukana Vain elämää -ohjelmassa, ja ohjelman suosio saattoi vaikuttaa seuraavankin vuoden tuloihin.

Vuonna 2008 Loiri tienasi muhkeasti kiertueellaan.

Lisäksi hän isännöi vuonna 2015 omaa Loirinuotiolla-sarjaansa sekä näytteli Mika Kaurismäen Elämältä kaiken sain -elokuvassa.

Vuosikymmenen loppuvuosina Loirin vuositulot olivat yli 100 000 euroa, vuonna 2019 lähes 160 000 euroa. Samana vuonna Loirista oli ilmestynyt Jari Tervon kirjoittama elämänkerta.

Loiri perusti vuonna 1986 Ramppivalo Oy:n, jonka toimialaksi ilmoitettiin musiikki-, viihde-, mainos-, kustantamo- ja konserttitoimistoalan liiketoiminta. Kaupparekisterin toimialakuvauksessa ilmoitettiin myös, että ”yhtiö voi harjoittaa raviurheilua omilla ja vuokrahevosilla”.

Loiri olikin innokas ravien ystävä, ja yhtiö hankkikin ensimmäisen ravihevosensa jo 1980-luvulla. Todellinen täysosuma oli yhtiön toinen ravuri nimeltä Meadowbranch Fred, jonka ravihevosvalmentaja Pekka Korpi hankki yhtiölle Yhdysvalloista.

Ori voitti 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla lukuisia lähtöjä ja menestyi Keski-Eurooppaa myöten. Uransa aikana se tienasi pitkälti yli 250 000 euroa, mikä oli tuolloin iso summa.

Kolmas hevonen yhtiöön hankittiin vasta 2010-luvulla. Korpi tarjosi Ramppivalolle kolmivuotiasta Fabrice Duoa. Vuonna 2015 Loirille koitti tilipäivä, kun ravuri voitti Vermossa nelivuotisten pääkisan Derbyn, josta se palkittiin 100 000 euron palkinnolla.

Fabrice Duon aikuiskausia vaivasivat terveysongelmat, eikä Loirin yhtiö sen jälkeen enää hankkinut uusia hevosia.

Pekka Korpi (oik.) ohjasti Fabrice Duon Derby-lähdön voittoon 2015.

Ramppivalo Oy tuotti sekin 2010-luvun tilinpäätösten perusteella enimmäkseen hyvää liikevaihtoa ja -voittoa, vaikka muutamia tappiollisiakin vuosia oli. Taloudellisia ongelmia yhtiölle ei silti ollut.

Vain elämää -kausi vuonna 2014 saattoi vaikuttaa myös Ramppivaloon menestykseen, sillä yhtiön liikevaihto oli tuolloin 664 000 euroa ja liikevoitto 112 000 euroa. Parina seuraavana vuonna liikevaihto laski alle 400 000 euron ja laski 115 000 euroon vuonna 2017.

Vuosina 2018 ja 2019 Ramppivalon liikevaihto nousi jälleen 300 000 euron tuntumaan. Liikevoitto oli vuonna 2018 yli 190 000 ja 2019 yli 170 000 euroa. Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto jäi 60 000 euroon.

Helmikuussa 2021 toimittamassa tilinpäätöksessä yhtiön tase oli 408 000 euroa ja omaa pääomaa oli lähes 390 000 euroa.

Lue lisää: Vesa-Matti Loirin luottomies vetäytyi Samuli Edelmannin kanssa mökille tekemään surutyötä – näin he kommentoivat riipaisevaa tilannetta

Ramppivalon lisäksi Loirilla oli 1985 perustettu Kiinteistö Oy Koppelonhonka -niminen yhtiö, jonka tehtävä on omistaa ja hallita Inarissa Hongisto-nimistä tilaa sekä sille rakennettavaa loma-asuntorakennusta. Loirilla oli mökki Inarijärven rannalla 30 vuoden ajan.

Loiri oli vuoden 2015 alkaen mukana myös poikansa Joonas Loirin kanssa Kaliko Kat Oy -yhtiössä, joka oli erikoistunut muun muassa esiintymiseen, musiikkiin ja audiovisuaaliseen tuotantoon. Tuottajana ja muusikkona toiminut Joonas Loiri kuoli yllättäen vuonna 2019, ja yritys lopetti toimintansa virallisesti seuraavana vuonna.

Vesa-Matti Loirin rintaperillisiä ovat hänen kolme elossa olevaa lastaan: Riitta Loirin kanssa vuonna 1979 syntynyt Jenni sekä Stina Toljanderin kanssa vuosina 1995 ja 1996 syntyneet Ukko ja Sampo.

Lue lisää: Vesa-Matti Loirin ja vuonna 2019 kuolleen Joonas-pojan välit olivat totaalisen tulehtuneet – vasta Jasper Pääkkösen jämäkkä kehotus korjasi vaikean tilanteen

Tarkennus 8.37: Toisin kuin artikkelista saattoi ymmärtää, Loiri ei omistanut Oy Koppelohonkaa yhdessä Petri Eklundin kanssa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?