”Ensi vuonna ei osteta lääkkeitä eikä paljon ruokaakaan” – sähkölaskujen hurja paisuminen saa monen niskavillat pystyyn

Sähkön kallistuminen alkaa nyt toden teolla näkyä monen suomalaisen sähkölaskuissa, kun sähkösopimuksia on uusittu. Laskujen paisumista ei ole estänyt edes kulutuksen vähentäminen.

Kallis sähkö vaikuttaa monen arkeen.

3.8. 18:45

Kantahämäläinen Eija joutui tekemään uuden sähkösopimuksen. Aiemmin hinta oli 4,46 senttiä kilowattitunnilta, mutta uudessa sopimuksessa hän maksaa monen muun tavoin kilowattitunnista 20,57 senttiä.

Sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva Eija uskoo, että sähkön nouseva hinta näkyy arjessa.

– Ennen sähköön meni vuodessa noin 500 euroa ja sähkönsiirtoon hieman vähemmän.

Nyt Eijalle on odotettavissa neljä kertaa suurempia laskuja. Hän kertoo olleensa jo aiemmin järkevä sähkönkäyttäjä.

– Saunaa ei ole pidetty kauaa päällä, ja on mietitty, mihin sähköä käytetään.

– Kyllähän siitä tulee jo niin isoja laskuja, että täytyy alkaa miettimään. Kallis sähkö vaikuttaa ostovoimaan. Ei voi ostella mitään ylimääräisiä asioita, ja ruokakorin hintaa tulee varmaan katsottua.

Toistaiseksi lämmitysjärjestelmän vaihtaminen ei ole Eijalle vaihtoehto.

– Ne ovat kalliita kertainvestointeja, joihin menee rahaa hävyttömän paljon.

Energian hinnannousu saa monen muunkin niskavillat pystyyn. Ilta-Sanomien lukijat kertovat, että kalliin sähkön vuoksi rahaa ei jää esimerkiksi lääkkeisiin tai pakollisiin menoihin. Lukijat kertovat myös ottaneensa pakastimia pois käytöstä ja lopettaneensa esimerkiksi hieronnoissa, kasvohoidoissa ja ravintoloissa käymisen.

– Jouduin uusimaan sähkösopimuksen, ja hinta on nyt 3,5-kertainen. Kyllä se tarkoittaa sähkön käytön vähentämistä. Aromipesä otettu käyttöön, pesen astiat käsin, hikivaatteita huuhtelen järvessä. Laitan pyykkikoneen vasta täytenä päälle. Sähköyhtiöt tulevat tekemään suurta voittoa niin kuin Nestekin nyt teki polttoaineiden noustua. Tilannetta käytetään hyväksi, lukija pohtii.

Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin, että Energiaviraston tietojen mukaan sähkönhinnat ovat kolminkertaistuneet vuodessa.

Lue lisää: Sähkösopimuksen uusiminen voi nostaa laskun monin­kertaiseksi – tällaisilla hinnoilla sopimuksia tarjotaan

Eräs lukija kertoo asuvansa Helsingissä sähkölämmitteisessä erillistalossa, jonka sähkösopimus loppuu lokakuussa. Hän ihmettelee, miksi energiakeskustelussa sähköyhtiöt eivät avaa omaa yhteiskuntavastuutaan.

– Kotitaloutemme käyttämän sähkön, lämmitys ja käyttö, hinta tulee nousemaan moninkertaiseksi lokakuussa, ja olen huolissani, kuinka taloutemme kestää tämänkaltaisen hinnannousun. Olen myös hämmästynyt siitä, että näin nopea ja korkea hintakehitys on Suomen valtion kaltaisessa maassa mahdollista.

”Ensi vuonna ei osteta lääkkeitä eikä paljon ruokaakaan.”

Lukijat kertovat hurjista nousuista sähkösopimusten hinnoissa. Jos on kaksi vuotta sitten solminut edullisen sähkösopimuksen, uuden sopimuksen hinta voi olla pahimmillaan lähes kymmenkertainen.

– 4,5 senttiä kilowattitunnilta on nykyinen sopimus, joka loppuu marraskuussa. Nyt sähkön hinta näkyy olevan noin 22 senttiä eli noin viisinkertainen. Jossain peloteltiin 40 sentin hintaa talvikuukausille, kertoo lukija.

– Tähän asti sähköä on kulunut noin 100 euroa kuukaudessa, mutta nyt hinnan saa nelinkertaistaa. Eli ensi vuonna ei osteta lääkkeitä eikä paljon ruokaakaan, kertoo lukija, jolla on suora sähkölämmitys ja pieni eläke.

Eräs kommentoija kertoo, että halvin sähkösopimus, jonka hän sai oli 19,99 senttiä kilowattitunnilta, kallein tarjous oli 27 senttiä kilowattitunnilta.

– Sähkölaskumme on tähän asti ollut noin 40 euroa kuukaudessa, mutta nyt uuden sopimuksen myötä se nousee siirtomaksuineen noin 20–25 euroa kuussa, hän avaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?