EU-maiden pitkään vääntämiä ja vain vaivoin kokoon kasaamia energiapakotteita voi moittia heikoksi kompromissiksi, sillä raakaöljyn tuonti Venäjältä päättyy vain osittain ja aikaakin kuluu enemmän kuin komissio olisi halunnut.
Vahvistamista vaille olevan sopimuksen mukaan venäläisöljyn merikuljetukset EU-maihin loppuvat kuluvan vuoden loppuun mennessä, mutta öljyn putkitoimitukset saavat osittain jatkua tiettävästi ainakin ensi vuoden loppuun asti.
Merikuljetusten lopettaminen leikkaa venäläisöljyn tuonnista EU-maihin noin kaksi kolmasosaa, joten putkipoikkeus vesittää noin yhden kolmasosan EU-komission ajaman täyden tuontisulun tehosta.
Putkipoikkeus koskettaa erityisesti Unkaria, Slovakiaa ja Tsekkiä. Nämä maat sijaitsevat sisämaassa, joten niillä ei ole merenrantoja eikä öljysatamia, ja siksi ne ovat useimpia muita EU-maita vielä perusteellisemmin riippuvaisia venäläisestä putkiöljystä (ja -kaasusta).
EU-maat ovat jo aiemmin sopineet lopettavansa venäläisen kivihiilen tuonnin kokonaan. Maakaasun tuontia on sovittu supistettavan kolmasosaan tämän vuoden kuluessa ja lopetettavan kaiken energiatuonnin tavoin vuoden 2027 loppuun mennessä.
Vaikka öljysulkua voi moittia poliittisesti pehmeäksi ja ehkä moraalisestikin heikoksi kompromissiksi, voivat EU-maiden jo sopimat energian tuontirajoitukset osoittautua taloudellisesti arvaamattoman koviksi toimiksi.
Tosin sillä erityisen arvaamattomalla sivuvaikutuksella, että tuontisuluista voi helposti koitua vakavampaa vahinkoa EU-maiden kuin Venäjän taloudelle.
EU-maille itselleen energiapakotteista koituva talousriski uhkaa paisua erityisen vakavaksi, jos tappioita mitataan suhteessa kansan sietokykyyn – ja päättäjien poliittiseen kestokykyyn.
Kalliistakin energiasta voi tulla pulaa
Energiapakotteiden tarkoitus on tyrehdyttää Venäjän vientitulot EU-maista ja siten näivettää maan "sotakassa" – ja painostaa maan johtajia lopettamaan sotansa Ukrainassa.
Tavoitteita on helppo kannattaa, mutta tuskin se edellyttää silmien sulkemista pakotteiden ties kuinka haitallisilta sivuvaikutuksilta.
EU:n päättämien ja vielä kaavailemien energiapakotteiden yksi rakenteellinen perusongelma paljastuu, kun katse käännetään Venäjän vientituloista EU-maiden omiin energiatarpeisiin.
Ja siihen, että venäläisen energian tuontisulku tyrehdyttää EU-maiden energiaraaka-aineiden saantia varmemmin kuin Venäjän vientituloja tai "sotakassaa".
Asetelman epätasapainoinen perusvire johtuu siitä, että EU-maat tarvitsevat kipeämmin venäläistä energiaa kuin Venäjä kaipaa energiatuloja juuri EU-mailta.
EU-maiden energiahuolto perustuu suurelta osin tuontienergiaan, ja tuontienergiasta suurimman osan EU-maat tuovat Venäjältä.
Ilman venäläistä energiaa suuri osa EU-maiden taloudesta uhkaa häiriintyä tai pysähtyä, sillä korvaavaa energiaa ei löydy kovin pian mistään samalla hinnalla tai ehkä millään hinnalla sitä määrää, minkä EU-maat ovat tuoneet Venäjältä.
Osittainenkin ja vain asteittain voimaan astuva venäläisenergian tuontisulku pakottaa EU-maat ennestään kireille raakaöljyn ja nesteytetyn maakaasun markkinoille kilpailemaan uusista toimitussopimuksista ja haalimaan yksittäisiäkin öljy- ja kaasulasteja, mistä sattuu löytymään.
EU-maiden yksi suuri talousriski on, että niiden omat toimet nostavat ennestään kalliiden energiaraaka-aineiden hintoja yhä korkeammiksi. Toinen suuri riski on, että kalliistakin energiasta voi tulla pulaa.
Taloutta uhkaa triplatälli
Öljyn ja kaasun kallistuminen nykyistäkin kalliimmaksi tarkoittaisi, että EU-maiden jo nykyisellään vuosikausiin kovin inflaatio voimistuisi vielä lisää.
Se taas kasvattaisi keskuspankkiirien rahapoliittisia paineita tehdä "jotakin" inflaation taltuttamiseksi.
EU-maiden keskuspankeilla ei ole öljy- tai kaasulähteitä eivätkä niiden rahapoliittiset keinot vaikuta suurten öljy- ja kaasumaiden tuotantokykyyn, mutta keskuspankit voivat yrittää taltuttaa inflaatiota epäsuoralla vaikutuskeinolla: nostamalla korkoja ja kiristämällä muita rahapolitiikan säätimiään niin kireiksi, että talous painuu taantumaan ja energiankin kysyntä vaimenee kylliksi yleisen hintainflaation heikentämiseksi.
Tällainen näkymä muistuttaa 1970-luvun stagflaatioksi kutsuttua talouden tuplatälliä, jossa energiakriisi tempaisi inflaation kovaan vauhtiin ja keskuspankkien korkojen nostot painoivat jo energian kallistumisesta heikentyneen talouden taantumaan.
EU-maiden talousnäkymät heikkenevät vielä lisää, jos energian kallistumisesta lipsutaan energiapulaan ja -säännöstelyyn. Se tietäisi teollisuuden toimintahäiriöitä ja -katkoja ja herkästi myös työpaikkojen menetyksiä.
Energian kallistuminen on jo itsessään yllyttänyt kansaa kaduille osoittamaan mieltään useissa EU-maissa. Kun vielä ruoka, asuminen ja muut välttämättömyydet kallistuvat, ja kun lainakorot kohoavat ja rahoitusolot kiristyvät, ja kun vielä työpaikkojakin alkaa kadota, voi EU-maiden kaupunkien kaduilla käydä rauhattomaksi.
Viimeistään silloin EU-päättäjät muistavat, että seuraaviin vaaleihin onkin enää yllättävän vähän aikaa – ja että EU-maissa tyytymätönkin kansa saa äänestää.
Energiasulku ei ehkä tehoa
Venäjän valtiojohdolla ei ole samanlaisia seuraaviin vaaleihin liittyviä huolia kuin EU-maiden johtajilla, sillä maan hallinto on osoittanut kykynsä ja valmiutensa usuttaa kovien otteiden väkivaltaviranomaiset mieltään osoittavan kansan kimppuun.
Tyytymättömät on Venäjällä joko peloteltu tai pamputettu hiljaisiksi tai pantu putkaan, joten tuskin maan johto piittaa siitäkään, minkälaista haittaa EU-maiden pakotteista koituu kansantaloudelle – tai kansan taloudelle.
Mutta kai Venäjänkin valtiojohto sentään siitä välittää, mitä EU-maiden pakotteet ja varsinkin energiapakotteet tekevät kallista hyökkäyssotaa käyvän maan sotataloudelle ja "sotakassalle"?
Energiapakotteita valmistelleen EU:n mukaan välittää, ja paljon välittääkin, sillä pakoteperusteiden mukaan energian tuontisulku tyrehdyttää "sotakassan" ja painostaa Venäjän johtoa lopettamaan sotansa Ukrainassa.
Kunpa asia ja asiayhteydet olisivatkin noin yksinkertaisia, mutta arkitodellisuus lienee tälläkin kertaa monimutkaisempi kuin äkkiseltään vaikuttaa.
Venäjä käyttää kalliin hyökkäyssotansa tarpeisiin suuren määrän sotilaita, ampumatarpeita, terästä ja polttoaineita, joita sillä on omasta takaa kylliksi sotatoimien jatkamiseksi siitä riippumatta, ostavatko EU-maat siltä energiaa vai eivät.
Todennäköisesti Venäjä kykenee käymään sotaansa hyvän aikaa jopa täysin ilman EU-mailta saatavia energiatuloja, sillä maan sotatalous on pitkälti kotimaista – ja toimii pääosin ruplilla eikä euroilla tai dollareilla.
Lisäksi Venäjä voi lievittää energiapakotteista koituvia menetyksiään myymällä EU:n hylkimää öljyä ja kaasua Kiinan ja Intian kaltaisille maille, joille Venäjän tarjoamat alennukset voivat olla liian houkuttelevia vastustettaviksi.
