Suomalaisten remonttibuumi näyttää nyt hiipumisen merkkejä. Pankkikonserni Nordea kertoo viimeaikaisen hintojen nousun iskeneen remontti-innokkuuteen. Tämä käy ilmi Nordean korttidatasta.
Nordean mukaan remontointi- ja sisustustavaroiden kysyntä on jäänyt viime vuoden kovasta vauhdista jälkeen.
Nordean korttidatan perusteella rautakaupoissa on kulutettu vähemmän kuin viime vuonna.
– Kodin remontoinnin materiaalikustannukset ovat nousseet keskimäärin 15 prosenttia vuodessa. Nousseet hinnat ovatkin hidastaneet viime vuosina nähtyä vilkasta remontointi-intoa. Hintojen nousun huomioiva reaalinen ostoskehitys oli huhtikuussa 15 prosenttia vuoden 2019 tasoa alempana. Terassiremontti harkitaan nyt aiempaa tarkemmin, kun puutavaran hinta on tuplaantunut parissa vuodessa, sanoo Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.
Käännettä selittää paitsi hintojen nousu, myös se, että ihmiset käyttävät rahaa koronarajoitusten poistuttua aiempaa enemmän esimerkiksi ravintoloihin, matkailuun, kulttuuriin ja liikuntapalveluihin.
Kulutuksen painopiste on siis siirtynyt tavaroista palveluihin.
– Koronarajoitusten poistuminen on näkynyt erityisesti kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden korttimaksujen kasvuna. Patoutuneen kysynnän purkautuminen näkyy tällä hetkellä selvästi vuoden 2019 tasoa korkeampina korttimaksuvolyymeina niin kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluissa kuin myös ravintoloissakin, Kostiainen kertoo.
Nordean korttidata antaa varsin hyvän kuvan tilanteesta, sillä yhtiön markkinaosuus on Suomessa noin kolmannes.
Aiemmin keskiviikkona Puuilo antoi tulosvaroituksen, jonka syyksi se mainitsi muutoksen kuluttajien ostokäyttäytymisessä. Puuilo oli varmistellut tavaran riittävyyttä täyttämällä varastojaan, mutta tavara ei ole käynyt odotettua tahtia kaupaksi.