Inflaatio eli kuluttajahintojen nousuvauhti on yllättävän nopeasti voimistunut yllättävän kovaksi.
Euroalueen keskimääräinen inflaatiovauhti kohosi viime kuussa peräti 7,5 prosenttiin, kun se oli vuosi sitten 1,6 prosenttia ja vuoden 2020 huhtikuussa vain 0,3 prosenttia.
Muutos on ollut nopea ja kova, ja se on ollut selvästi nopeampi ja kovempi kuin viralliset ja epäviralliset talousennustajat vain vähän aikaa sitten odottivat.
Siksi viimeaikaista inflaatiovauhtia voi pitää talouden aitona yllätyksenä.
Mutta suurikaan yllätys ei muuta sitä muuksi, että jo toteen käynyt muutos ei kerro juuri mitään tulevasta.
Seuraavaksi inflaatio voikin yllättää vastakkaisella muutoksella, eli ei suinkaan jatkamalla voimistumistaan tai voimistumalla vielä kovempaan vauhtiin – vaan päinvastoin hidastumalla.
Tällaisen vastayllätyksen ainekset voivat olla jo koossa, ja niitä löytyy esimerkiksi samoista talousmuuttujista, joiden takia inflaatio on viimeksi kiihtynyt.
Keskeiset inflaatiota voimistaneet syyt ovat olleet pääosin ohimeneviä, ja seuraavaksi niiden inflaatiota voimistavat vaikutukset alkavat vähitellen – tai ovat jo alkaneet – hiipua.
Ja siksi inflaatiokin lakannee piakkoin voimistumasta – ja alkaa sen jälkeen hidastua, ehkä jo kesäkauden jälkeen ja joka tapauksessa yllättävän nopeasti.
Tämä toki vain yhtenä alati epävarmaa tulevaisuutta aprikoivana aavisteluna eikä suinkaan tekovarmana ennakkotietona tulevasta.
Koronavaikutukset hiipuvat
Ensimmäinen ja toinenkin mahdollinen syy inflaation hidastumiseen syntyy koronakriisin tilapäisten ja kaikin puolin poikkeuksellisten talousvaikutusten jälkioireita.
Nämä samat syyt ovat keskeiseltä osaltaan syypäitä inflaation viimeaikaiseen voimistumiseen, ja kun niiden vaikutukset väistyvät, kääntyy inflaatiovaikutuskin voimistavasta heikentäväksi.
Ensimmäinen inflaatiota tilapäisesti voimistanut ja piakkoin hiipuva syy on koronarajoitusten aikaan patoutuneen kysynnän purskahtaminen kysynnän äkkikasvuksi.
Kulutuskysyntä on jo monin paikoin alkanut palautua normaaliksi, ja kuluttajat ovat purkaneet suuren osan koronarajoitusten aikaan kertyneistä kulutuspatoutumistaan – ja ehkä ylimääräisistä säästöistäänkin.
Samaan aikaan kuluttajatuotteiden valmistus on alkanut palautua omista koronarajoituksistaan, joten kysyntäpurskahduksen aikaan ilmenneet toimitusvaikeudet – ja hintapaineet – alkavat nekin vähitellen hellittää.
Voi käydä niinkin, että kun kulutuskysynnän purskahdus hiipuu ja kysyntä palaa normaaleihin uomiinsa ja samaan aikaan kysyntäpurskahduksen kenties houkuttelemat tuotannon lisäykset alkavat hakea markkinoitaan, hintapaineet eivät pelkästään heikkene vaan voivat kääntyä jopa laskuun.
Osin samanlaiset kysynnän ja tarjonnan eritahtiset koronaheittelyt ovat viime syksystä alkaen nostaneet useiden energiaraaka-aineiden hintoja suhteellisen rajusti.
Energian kallistuminen osaltaan heikentää euroalueen talousnäkymiä – ja hintapaineita – siksi, että energiamenojen raju kohoaminen on tuntuvasti leikannut kansalaisten muuhun kulutukseen kuin energiaan käyttävissä olevia tuloja.
Juuri energian rajuhkon kallistumisen takia kotitalouksien kulutuskysyntä voi helposti supistua koronapurskahduksen jälkeen niukemmaksi kuin vain "normaaliksi". Se heikentäisi yleisiä hintapaineita ja inflaatiota vielä lisää.
Tilastotapa voi hämätä
Toinen syy inflaation viimeaikaiseen voimistumiseen ja seuraavaksi todennäköiseen heikkenemiseen johtuu itse inflaatiotilastojen ja -lukujen ominaispiirteistä.
Yleisimmin taloustilastoissa ja -uutisissa seurattu inflaatioluku on "yleisen kuluttajahintatason" vuosimuutosta kuvaava prosenttiluku.
Esimerkiksi euroalueella huhtikuussa mitattu 7,5 prosentin inflaatio kertoo, että kuluttajahinnat olivat huhtikuussa tuon 7,5 prosenttia korkeammat kuin viime vuoden huhtikuussa.
Poikkeuksellisen suuri luku ei itsessään sisällä pienintäkään vihjettä siitä, olivatko hinnat viime kuussa poikkeuksellisen korkeita, vai olivatko vastaavat hinnat vuosi sitten poikkeuksellisen matalia – vai jotakin siltä väliltä.
Toinen inflaation piakkoin (ehkä) yllättävää hidastumista selittävä syy juontuukin päätelmästä, että koronakriisin ja -rajoitusten takia "yleinen kuluttajahintataso" oli vuosi sitten ohimenevässä heikotuksen tilassa.
Inflaatiomittausten ja -tilastojen kaavamainen 12 kuukauden hintatasovertailu on viime aikoina merkinnyt ja merkitsee vielä muutaman kuukauden ajan, että koronarajoituksista jo toipuneita "normaalihintoja" verrataan koronakriisin aikaisiin "koronasulkuhintoihin".
Tätä tilastoteknistä tulkintaa voi perustella esimerkiksi sillä, että koronarajoitusten aikaan ja niiden vaikutuksesta esimerkiksi useille energiaraaka-aineille noteerattiin jopa taloushistorian matalimpia hintoja.
Korona-aikaisten pohjanoteerausten jälkeen alkanut hintojen nousu on johtanut koviin inflaatiolukemiin, joiden keskeinen selitys löytyy usein poikkeuksellisen matalassa lähtöhinnassa.
Euromaat alkoivat purkaa eniten liikkumista ja kulutusta rajoittaneita koronarajoituksiaan suunnilleen viime kesällä, joten inflaatiotilastoissa siirrytään tämän vuoden kesästä lähtien vertailemaan "normaaliaikojen" hintoja suunnilleen yhtä "normaaliaikojen" hintoihin.
Yksi luonteva seuraus olisi vuosi-inflaation hidastuminen.
Taantuman riski kasvaa
Kolmas mahdollinen tai tässä aavistelussa todennäköinen syy liittyy sekin koronakriisin jälkivaikutuksiin – ja inflaatiosta itsestään syntyviin poliittisiin paineisiin.
Tarkemmin sanottuna kolmas syy on euroalueen keskuspankin EKP:n vähitellen liian kovaksi kasvava poliittinen paine ryhtyä toimeen ja tehdä inflaatiolle "jotakin".
Euroalueen rahoitusolot ovat jo viime kuukausina tuntuvasti kiristyneet ja talousnäkymät heikentyneet, mutta silti EKP on aikeissa ensin vähentää rahapoliittista elvytystään ja ehkä jo kesän kuluessa ryhtyä nostamaan ohjauskorkojaan.
Rahapolitiikan kiristämistä voi arvostella liian myöhäiseksi, kun inflaatio on jo kiihtynyt.
Mutta sitä voi moittia myös turhaksi, sillä suurin osa euroalueen viimeaikaisesta inflaatiosta on luonteeltaan niin sanottua kustannusinflaatiota, jollaiseen EKP:n koroilla tai muilla rahapolitiikan ohjauskeinoilla ei ole minkäänlaista vaikutusta.
Rahapolitiikan kiristäminen ei esimerkiksi synnytä euroalueelle uusia kaasu- tai öljylähteitä helpottamaan energiakriisiä eikä eikä se paranna viljasatoja helpottamaan ruokakriisiä.
Sen sijaan rahapolitiikan kiristäminen muutoinkin heikkenevien talousnäkymien ja energiakriisin oloissa lisää riskiä, että seuraavaksi euroalueella murehditaan inflaation asemesta taantumaa ja jonkinlaista finanssikaaosta.
Niin kuin kävi viimeksi finanssi- ja eurokriisien alkupuolella, kun EKP yritti taltuttaa pitkälti energian ja elintarvikkeiden kallistumisen aiheuttamaa inflaatiota korkoja nostamalla.
Tällä kertaa toki sillä erolla, että nyt EKP valmistelee rahapolitiikan kiristämistä verrattomasti velkaisemmalle eurotaloudelle kuin viime kerralla. Jos taas päädytään talous- tai finanssikriisiin, on luvassa ennemmin deflatorisia kuin inflatorisia paineita.
