Uniper painoi Fortumin raskaasti tappiolle – suunnittelee ”hallittua poistumista” Venäjältä

Hyödykehintojen suuri vaihtelu ja Ukrainan sota näkyivät alkuvuonna Fortumin liiketoiminnassa. Yhtiö aikoo poistua Venäjältä.

Fortumin alkuvuosi sujui miinusmerkeissä

Energiayhtiö Fortumin tulos oli alkuvuonna tappiollinen. Yhtiö kertoo harkitsevansa Venäjän toimintojensa myyntiä.

Vertailukelpoinen liiketulos laski 438 miljoonaa euroa tappiolle vertailukauden 1 171 miljoonasta eurosta.

Vertailukelpoinen käyttökate oli -104 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 1 479 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos laski 2,50 euroa tappiolle, kun se vuotta aiemmin oli 1,23 euroa voitollinen.

Liikevaihto kasvoi 43,6 miljardiin euroon 21,5 miljardista eurosta. Suurin osa Fortumin liikevaihdosta tulee tytäryhtiö Uniperista.

Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoo alkuvuoden olleen haastava koko energia-alalle Ukrainan sodan puhjettua.

– Sodan myötä koko toimintaympäristömme markkinoista poliittiseen päätöksentekoon ja pakotteisiin on ollut jatkuvassa muutoksessa, ja se on aiheuttanut ennennäkemättömiä haasteita lyhyellä aikavälillä koko energiasektorille Euroopassa, Rauramo sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa Fortum on viime kuukausina tehnyt ”valtavasti työtä” pienentääkseen Venäjä-riskejä.

– Jo aiemmin kerroimme, että olemme lopettaneet uudet investoinnit ja venäläisten tytäryhtiöidemme rahoituksen. Nyt valmistaudumme vetäytymään hallitusti Venäjältä ja ensisijainen vaihtoehtomme on Fortumin Venäjän toimintojen mahdollinen myynti.

Alkuvuoden tuloksessa näkyvät Uniper ja alaskirjaukset. Fortum kertoi viime viikolla näiden olevan yli kaksi miljardia euroa.

Alaskirjaukset tehdään Fortumin mukaan Venäjän hyökkäyksen ja Ukrainan sodan, geopoliittisten jännitteiden, epävarmuuden ja lisääntyneiden riskien seurauksena.

Niihin sisältyy noin miljardin edestä rahoitussaatavia liittyen Nord Stream 2 –kaasuputkiprojektiin.

Alaskirjausten jälkeen Fortumin omistusten kokonaisarvo Venäjällä on 3,3 miljardia euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?