Vaatteita tuotetaan nyt ”ihan järjettömästi” – uusi ilmiö kuluttajien keskuudessa syntyi kestämättömästä tilanteesta

Helsingin Kalliossa Ompelimo Te-Riä pitävä Anne Pakarinen suostuu välillä korjaamaan sellaisetkin farkut, joiden käyttöikä alkaa olla tiensä päässä.

– Jotkut tuovat farkkuja, jotka ovat jo aika riekaleina ja moneen kertaan korjatut. Kun asiakas sanoo, että ne ovat hänen lempihousunsa ja eikö näitä nyt vielä kerran voisi, monesti sitä heltyy, hän kertoo STT:lle.

Vaatteita korjattavaksi tuovien ihmisten määrä on Pakarisen mukaan viime vuosina kasvanut. Hän uskoo ihmisten havahtuneen korjauttamaan vaatteitaan ainakin osittain siksi, että julkisuudessa on keskusteltu vaateteollisuuden valtavasta ympäristökuormasta ja halpaa pikamuotia valmistavien työntekijöiden olosuhteista.

Ompelualan Yrittäjät -yhdistyksen puheenjohtajana toimiva Pakarinen on ommellut lähes 50 vuoden ajan ja pitänyt omaa ompelimoaan yli neljännesvuosisadan.

Aiemmin korjausompelu tarkoitti yleensä hihan lyhennystä tai vetoketjun vaihtoa, mutta tänä päivänä paitapuseroistakin korjaillaan kainaloita ja hihattomista paidoista revenneitä ompeleita. Lisäksi työpöydälle tuodaan yhä enemmän esimerkiksi mummon vanhoja ja kirpputoreilta löytyneitä mekkoja, joita halutaan muokata omaan tyyliin sopivaksi.

Ompelualan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Anne Pakarinen Ompelimo Te-Ri Oy:ssa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Aalto-yliopiston muotoilun professori Kirsi Niinimäki sanoo kuluttajien olevan aiempaa tietoisempia siitä, miten kulutuskäyttäytyminen liittyy esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja sosiaalisiin asioihin, kuten työntekijöiden oloihin. Sitä, onko nyt meneillään oleva murros vain väliaikainen ja johtaako se aitoihin muutoksiin, ei vielä tiedetä.

– Nyt odotetaan, onko tapahtumassa käännös parempaan, kestävämpään kuluttamiseen, Niinimäki sanoo.

EU-tasolla suunta on selvä: direktiiveillä pyritään Niinimäen mukaan lisäämään kiertotaloutta sekä tekemään korjaamisesta uuden ostamista kannattavampaa, mikä vaikuttaa radikaalistikin liiketoimintaan ja teollisuuteen ja sitä kautta kuluttajiin.

Ratkenneen sauman korjauttaminen on siis osa suurta ilmiötä, joka on syntynyt kestämättömästä tilanteesta. Niinimäki huomauttaa, että globaalisti vaatteita tuotetaan "ihan järjettömästi" ja jatkuvat alennusmyynnit ovat yleismaailmallinen ilmiö.

– Koko vaateteollisuus on ylikuumentunut, ja isojenkin brändien tiedetään polttaneen myymättä jääneitä vaatteita.

Jos omasta vaatekaapistaan haluaa kestävämmän, paras keino on ensinnäkin ottaa se kokonaisuudessaan käyttöön. Tunnettu totuus on, että kaikkein ekologisin vaate on jo valmiina vaatekaapissa.

Niinimäki neuvoo miettimään, onko uudelle vaatehankinnalle todellinen tarve vai onko kyse vain mieliteosta.

– Aika monella mielitekoon auttaa jo se, että käy läpi, mitä omasta vaatekaapista löytyy. Vastaan voi tulla jotain, mikä on jäänyt vähälle käytölle.

Uutta tai uudenlaista saadakseen ei tarvitse aina mennä kauppaan. Vaatteita voi myös muodistaa viemällä niitä vaikkapa ompelijalle tuunattavaksi tai ostamalla kaupasta kangasväriä.

Niinimäki huomauttaa, että lähes mikä tahansa keino uudistaa vaate ja saada näin pidennettyä sen käyttöikää on kannatettava.

– Karkeasti yleistäen voi sanoa, että käytämme kaikkia vaatteitamme liian lyhyen aikaa. Jo käyttöiän pidennys on ympäristön näkökulmasta huomattava parannus.

Korjaamisenkaan ei tarvitse olla aina pientä ja näkymätöntä. Niinimäki kertoo nähneensä monenlaisia vaatteita, joissa paikkaa on käytetty tekemään vaatteesta entistä mielenkiintoisempi.

Ehjäkin vaate voi kaivata joskus huoltoa. Pakarinen kertoo vinkanneensa esimerkiksi talvitakkeja ompelimoon tuoville, että vaatetta kannattaa harjata ja nukkaa voi poistaa erilaisilla nukanpoistajilla.

Uutta vaatetta ostavia Pakarinen ja Niinimäki kannustavat kiinnittämään huomiota materiaaliin. Pakarinen kertoo pitävänsä luonnonmateriaaleista enemmän kuin keinokuiduista.

Niinimäki neuvoo miettimään, mitä kaikkea vaatteen täytyy kestää. Vaikkapa urheiluvaatteet ovat usein kovassa kulutuksessa ja jatkuvassa pesussa, jolloin polyesteri voi olla kulutuskestävyyden kannalta puuvillaista sopivampi vaihtoehto. Sen sijaan arkivaatteissa puuvilla voi olla parempi kuin polyesteri, joka ei ole uusiutuva raaka-aine. Kierrätysmateriaalit ovat ympäristönäkökulmasta kestävämpiä kuin neitseellisistä raaka-aineista valmistetut.

Yksiselitteisiä oikeita tai vääriä vaihtoehtoja ei ole. Käytön ohella kannattaa Niinimäen mukaan miettiä esimerkiksi vaatteen pesunkestävyyttä. Kallis kashmirvillaneule voi olla pitkäikäinen, jos sen puhdistaminen onnistuu tuulettamalla, mutta esimerkiksi pienten lasten vanhemmille tahranpoiston helppous on usein tärkeämpi ominaisuus.

– Jos tietää, että pystyy pitämään vaatteensa puhtaana, voi investoida hankalastikin pestävään vaatteeseen.

Kemiallista pesua vaativia vaatteita Niinimäki opastaa välttämään. Kemiallinen pesu sekä rasittaa ympäristöä että tekee vaatteen käytöstä kallista.

Jos kestävin vaate löytyy omasta vaatekaapista, seuraavaksi kestävin vaihtoehto on usein jonkun toisen vaatekaappi. Niinimäki sanoo second hand -muodin olevan voimakas trendi ja siitä positiivinen, että käytettyyn vaatteeseen ei tarvita lainkaan uusia raaka-aineita.

Ilmiössä on kuitenkin omat sudenkuoppansa. Jos käytetyn vaatteen myyminen on helppoa, ihmiset eivät välttämättä pohdi vaatehankintojaan tarpeeksi, koska "ainahan ne voi myydä eteenpäin".

Siksi tärkeintä on Niinimäen mukaan miettiä ensisijaisesti juuri tarvetta.

– Käytännössä korjaaminen kannattaa aina, kierrättäminen on hyvä asia, ja jos kaipaa uutta, voi vaikka vuokrata vaatteen tai vaihtaa vaatteita kaveripiirin kesken, hän neuvoo.

Lopulta mikä tahansa vaate tulee käyttöikänsä päähän. Pakarisen ompelimossa haluttaisiin joskus korjauttaa vaatteita, joissa materiaali on niin haurasta, että se ei edes enää kestäisi paikkaamista.

EU:ssa tavoitteena on, että vuoteen 2025 tekstiileille on olemassa erilliskeräys, jolloin materiaali ei päädy kaatopaikalle vaan uudelleen kiertoon. Niinimäki kehuu Suomea edelläkävijäksi, sillä Suomessa erilliskeräys aiotaan järjestää jo vuonna 2023. Lisäksi Suomessa on tehty tekstiili-innovaatioita, hyödynnetty tekstiilijätettä ja puhuttu muun muassa kemiallisesta kierrättämisestä.

Ehjä tavara on silti parhaimmillaan käytössä – loppuun asti. Monet suomalaiset ovat tässäkin Niinimäen mielestä aika hyviä.

– Suomalaiselle vaate on usein ensin työvaate, sitten kotivaate ja sitten mökkivaate. Senkin jälkeen se käy vielä vaikka lattiarättinä.

Siitä, kenen vastuulla vaateteollisuuden muuttaminen kestävämmäksi oikeastaan on, on väännetty jo vuosikaudet. Niinimäki sanoo yritysten usein perustelevan toimintaansa sillä, että ne myyvät sitä, mitä kuluttajat haluavat ostaa.

Kuluttajan syyllistäminen pikamuodin ostamisesta on kuitenkin vähintään osittain vastuunsiirtoa yksilölle. Niinimäki huomauttaa, että vaihtoehtoja ei välttämättä ole tarjolla ja vertailu saattaa olla lähes mahdotonta. Pelkästä hinnasta ei pysty päättelemään, kuinka kestävää tuotanto on ollut. Kuluttajan voi myös olla todella vaikeaa löytää tietoja työntekijöiden työoloista, eikä aina ole selvää, mitä erilaiset ekomerkit käytännössä tarkoittavat.

EU-politiikka lähtee siitä, että vastuun on oltava tuottajilla: tuotteista on tehtävä pitkää käyttöä kestäviä ja niihin on tarjottava takuuta sekä korjauspalveluita. Yksi keino parantaa tilannetta voisi Niinimäen mukaan olla digitaalinen tuotepassi, joka lisäisi läpinäkyvyyttä tuotteen valmistusprosessista.

Myyjätkään eivät voi piiloutua sen kummemmin tuottajan kuin kuluttajankaan taakse.

– Myyjilläkin täytyisi olla velvollisuus osata kertoa kuluttajille tuotteen taustoista, jos asia kuluttajaa kiinnostaa, Niinimäki sanoo.

Niinimäki uskoo, että pikamuodin haittavaikutuksista uutisointi on myös muovannut kuluttajien yleistä omaatuntoa. Yksittäistä tahraa tai paikkaa housunlahkeessa ei tarvitse piilotella, vaan sitä voi kantaa merkkinä siitä, että vaatteen kuuluukin kulua ja sitä voi silti käyttää.