Pihallesi voi tulevana kesänä tupsahtaa komposti­tarkastaja – tästä on kyse

Kompostoinnista pitää kertoa kunnan jätehuoltoviranomaisille myös aiempaa tarkemmin.

Biojätteen voi kompostoida kotona.

Uuden jätelain myötä kompostoinnista pitää jatkossa tehdä erillinen ilmoitus kunnan viranomaisille. Tulevana kesänä osassa Suomea kompostoinnin sujumista valvotaan tarkastuskäynneillä. Ilmoitusvelvollisuus on valtakunnallinen ja koskee omakotitaloja ja taloyhtiöitä, mutta myös vapaa-ajan asuntoja eli ilmoitus pitää tehdä, vaikka kiinteistö ei olisi vuodessa kokovuotisessa käytössä.

Kuuntele koko artikkeli alla olevasta linkistä:

Laki velvoittaa ilmoittamaan kompostista viimeistään vuoden 2023 alussa. Ainakin osalla viranomaisista on jo tiedossa, missä komposteja on. Esimerkiksi Helsingin seudun ympäristöpalveluille (HSY) kompostista voi ilmoittaa jo nyt.

– Siinä mielessä meidän alueella käytänteeseen ei tule muutosta. Toki uusi laki ja asetus täsmentävät, mitä ilmoituksessa pitää olla, HSY:n käyttöpäällikkö Juho Nuutinen sanoo.

Uusi laki edellyttää, että viranomaisille pitää ilmoittaa muun muassa kompostista vastaavan henkilön tiedot, kompostorien tilavuudet ja käyttökuukaudet. Ilmoitus pitää päivittää, jos kompostointi lopetetaan tai siitä vastaava henkilö vaihtuu.

Viranomaiset voivat halutessaan valvoa kompostointia tarkastuskäynneillä. Tarkastuksia aiotaan tulevana kesänä tehdä ainakin Itä-Uudellamaalla ja Jyväskylän seudulla. Mahdollisista tarkastuksista ilmoitetaan kiinteistöille etukäteen. HSY:stä kerrotaan, että tarkastuksista ei ole olemassa suunnitelmia.

Fakta

Jäteasetus

  • Valtioneuvosto hyväksyi 18.11.2021 uuden asetuksen, joka velvoittaa erilliskeräämään ja kierrättämään jätteet nykyistä tehokkaammin.

  • Asetuksessa asetetaan jätehuollolle vähimmäisvaatimustaso.

  • Biojätteen erilliskeräys pitää järjestää taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöiltä viimeistään 1.7.2022 alkaen.

  • Biojätteen erilliskeräys laajenee kaikkiin asuinkiinteistöihin yli 10 000 asukkaan taajamissa viimeistään 19.7.2024.

  • Erilliskeräykseen ei tarvitse osallistua, jos kiinteistössä kompostoidaan biojätteet.

  • Halutessaan kunta voi jätehuoltomääräyksillä laajentaa kiinteistöllä tapahtuvaa keräystä taajamien ulkopuolelle, ulottaa erilliskeräyksen myös asetuksen vähimmäisvaatimusta pienempiin kiinteistöihin tai määrätä kiinteistöt keräämään sellaista jätettä, jota ei ole mainittu asetuksessa.

  • Taustalla pyrkimys kierrättää kaikesta yhdyskuntajätteestä 55 prosenttia vuonna 2025, 60 prosenttia vuonna 2030 ja 65 prosenttia vuonna 2035. Vuoden 2019 tiedon mukaan yhdyskuntajätteestä kierrätettiin vain 43 prosenttia.

Lähde: ympäristöministeriö

Laki ei velvoita tekemään tarkastuksia, vaan viranomaiset päättävät tarkastuksista resurssiensa puitteissa. Kuntatekniikan kehittämisen erityisasiantuntija Tuulia Innala Kuntaliitosta sanoo, että tarkastuksilla varmistetaan, että ihmiset ilmoittavat viranomaisille oikeita tietoja.

– Ymmärtääkseni pääsääntöisesti ilmoitetaan aika rehellisesti, vaikka joskus ihmisiä jääkin kiinni virheellisen tiedon antamisesta.

Muutoksen taustalla on Euroopan unionin jätesäädöspaketti, jonka tavoitteena on vähentää jätteen määrää ja lisätä uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. Innala sanoo, että jatkossa ilmoitusvelvollisuus liittyy kompostointimäärien seuraamiseen, jotta kompostoitu materiaali saadaan laskettua kierrätetyksi.

Aiemmin ilmoitus on pitänyt tehdä, jos on halunnut hakea sekajätteen tyhjennysvälin pidennystä. Siksi osa Suomen komposteista on jo viranomaisten rekisterissä. Innala arvioi, että kestää vielä jonkin aikaa ennen kuin kaikki kompostit saadaan rekisteröityä.

Jätehuoltoviranomaisella on oikeus tarkastaa kiinteistön ulkotilat. Jos tarkastuksessa havaitaan puutteita, asia selviää usein huomautuksella ja pienillä korjauksilla toimintaan, Innala sanoo.

– Jos asukas pitää saada tekemään jotain vasten tahtoaan eli kehottamalla muutosta ei tapahdu, asian käsittely siirretään ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Tarkastuksia on tehty aiemmin ainakin Jyväskylässä ja Itä-Uudellamaalla. Molemmissa kokemukset ovat olleet positiivisia. Uudenmaan jätelautakunnan jäteasiainpäällikkö Christine Perjala sanoo, että viime vuonna kohteita tarkastettiin 198. Niistä suurimmassa osassa kompostointi hoidettiin asianmukaisesti ja viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Joissakin kohteissa puutteita on ollut esimerkiksi lämpöeristyksessä.

– Ehkä neljään tai viiteen kohteeseen piti hankkia lämpökompostori ja asia oli kunnossa sillä.

Tänä kesänä Uudenmaan jätelautakunta tekee tarkastuksia Länsi-Uudellamaalla Hangossa, Raaseporissa, Inkoossa, Siuntiossa, Lohjalla, Karkkilassa ja Vihdissä.

– Pyrimme siihen, että jokaisesta kunnasta on kohteita.

Tarkastettavia kohteita on suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten. Tarkastukset aloitetaan 8. toukokuuta.

Jyväskylässä komposteja tarkastettiin edellisen kerran kesällä 2019, mutta koronan vuoksi seuraavina kahtena vuonna tarkastuksia ei tehty. Jyväskylän kaupungin palvelupäällikkö Kari Ström kertoo, että yli 90 prosentissa kohteista kompostointi oli järjestetty asianmukaisesti. Tarkastuksissa löytyi myös kourallinen kohteita, joissa jätehuoltoa ei ollut ollenkaan.

– Se tarkoittaa, että jätteitä poltetaan tai kuljetetaan paikkoihin, joihin ei pitäisi.

Jyväskylän seudun jätelautakunta teki keväällä päätöksen jatkaa tarkastuksia ensi kesänä. Tarkastettavien kohteiden määrä ei ole toistaiseksi selvinnyt, mutta Ström sanoo, että niitä on enemmän kuin vuonna 2019, koska Jyväskylän lisäksi tarkastettavia kohteita on myös Muuramessa, Laukaassa ja Toivakassa. Tarkastuksia tehdään yhteistyössä kuntien ympäristönterveyshuollon kanssa.

– Olemme pyytäneet tietoja, onko tullut ilmoituksia esimerkiksi haittaeläimistä. Tarkastamme, että ne eivät johdu ainakaan kompostoinnista.

Perjala ja Ström sanovat, että ihmiset ovat suhtautuneet tarkastuksiin pääosin positiivisesti. Jos kiinteistön asukkaat ovat olleet paikalla, he ovat kyselleet tarkastajalta lisätietoja kompostoinnista ja kierrättämisestä. Tarkastus ei edellytä, että asukas olisi paikalla.

– Muutamat ovat ihmetelleet, miksi tällaista tehdään. Innokkaasti on otettu vastaan, Perjala sanoo.

HSY:n Nuutinen sanoo, että kompostitarkastukset ovat mahdollisia myös pääkaupunkiseudulla.

– Mutta toistaiseksi ei ole tarkkoja suunnitelmia siitä tehty.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?