Vaatemerkki Ivana Helsingin perustaja Paola Suhonen nostatti viime viikolla ärhäkän palauteryöpyn Ylelle antamallaan haastattelulla. Suhonen oli aiemmin ilmoittanut vierastavansa sosiaalisen median arvoja ja brändin kanavien häviävän somesta huhtikuussa.
– Influensserikulttuuri on minulle hyvin vieras, se ei perustu ammattiosaamiseen, vaan on hyvin mutu-tuntumalla huutelua ja itsensä influensseriksi julistamista, Suhonen perusteli.
Helsingin Sanomat ja Iltalehti uutisoivat Ivana Helsingin hyödyntäneen vuosia markkinoinnissaan sosiaalisen median tunnettuja vaikuttajia. Yhteistyökumppaneista monet rinnastivat kokemuksensa hyväntekeväisyyteen, josta maksettiin parhaimmillaan tuotepalkkio.
Taloussanomien tietojen mukaan myös Ivana Helsingin sisäinen työkulttuuri on herättänyt kovaa keskustelua. Tätä juttua varten on haastateltu useita yrityksen entisiä harjoittelijoita, yhteistyökumppaneita ja työntekijöitä. He kertoivat työtehtävistään ja Suhosen käyttäytymisestä esimiehenä yhteneväisesti.
Haastateltujen nimet on muutettu, mutta oikeat henkilöllisyydet ovat toimituksen tiedossa. Taloussanomat on varmistanut, että he ovat työskennelleet Ivana Helsingillä.
Sari haki Ivana Helsingille työharjoitteluun noin viisi vuotta sitten ja työskenteli yritykselle myöhemmin muun muassa myyjänä. Kivijalkakaupan työvoimaan kuului tuolloin viitisen henkilöä, joista suurin osa oli palkattomia harjoittelijoita. Suhosta Sari kuvailee esimiehenä ”ailahtelevaiseksi”.
– Olin harjoittelusta todella innoissani, koska olin ihaillut häntä pitkään. Kyllä se kaikki aika yllätyksenä tuli, hän muistelee.
– Oli räiskyvää, negatiivista kommentointia ja kohtuuttomia vaatimuksia valtavan pienessä ajassa. Kaikki tuli hoitaa yksin, eikä harjoittelijoille oikeastaan ollut perehdytystä.
Sari kertoo Suhosen syyttäneen alaisiaan tyypillisimmin epäpätevyydestä. Lokaa saivat niskaansa niin työntekijät kuin harjoittelijat, vaikkei Suhonen Sarin mukaan ollut huolehtinut jälkimmäisten kouluttamisesta. Toisinaan alaisten kerrotaan saaneen osakseen suoranaista huutoa.
Ilmaiseksi työskentely oli Sarin mukaan yleistä myös harjoittelun päätyttyä. Toisaalta hän korostaa työskennelleensä freelance-sopimuksella eli käytännössä palkattuna yrittäjänä. Lakia ei siis rikottu.
Samantyyppisiä ovat yhteistyönsä Ivana Helsingin kanssa vuoden sisällä päättäneen Annan kokemukset. Suhosen käytöstä hän luonnehtii sanoilla ”epäammattimainen”, ”epämiellyttävä” ja ”töykeä”.
Anna muistelee tapausta, jossa Suhonen joutui itse vastaamaan huonekalun kantamisesta myyntitiloihin, vaikka Annan olisi pitänyt hoitaa asia aiemmin. Tästä syystä Suhonen kieltäytyi maksamasta usean päivän palkan.
– Olin lomalla, ja hän soitti minulle varmaan puoli tuntia kestäneen puhelun, jossa oli hyvin vihainen ja valitti asiasta.
Kirsin harjoittelukokemus Ivana Helsingin tuotantopuolella ajoittuu vajaan vuosikymmenen taakse. Vaatemuotoilua opiskellut nainen oli muuttanut toiselta paikkakunnalta kesäksi Helsinkiin, ja hän kattoi kulunsa opintolainalla.
– Suoraan sanoen siitä jäi paskan maku suuhun. Se tuntui oikealta hikipajalta. Kun harjoittelu oli loppunut, uudet harjoittelijat tulivat heti tilalle. Ei puhettakaan, että siitä olisi saanut työpaikan, vaikka sehän monen opiskelijan oletus on.
Tuolloisen opiskelijan mukaan kesä kului yllättäen liukuhihnamaisissa ompelutehtävissä. Paikan päällä oli mallimestari, mutta Kirsin mukaan harjoittelijat tekivät käytännössä kaiken.
– Kun ompelussa ei ollut riittävän hyvä, piti oikeastaan tehdä Suhosten mökille verhoja ja myymälälle kangaskasseja. Ruokatauolla saatoimme vitsailla, että mitähän verhoja sitä seuraavaksi ommellaan, Kirsi sanoo.
– Se, että sarjana ommellaan jotain kangaskasseja ja tuotteita, on mielestäni vähän kyseenalaista. Olin kuitenkin korkeakoulutason harjoittelija. Luulen, että se oli heille halpatyövoimaa, toteaa samana kesänä harjoittelussa ollut Mira.
Myyntitehtävät Ivana Helsingillä muutama vuosi sitten lopettaneen Lauran tarina ei ole muita ruusuisempi. Myös hän kuvailee Suhosta ailahtelevaksi ja toisinaan huutavaksi esimieheksi.
– Ollessani harjoittelijana meitä taisi olla kaikkiaan kuusi, eli kaikki olivat käytännössä ilmaiseksi töissä. Jos olimme vaikkapa tekemässä kuvauksiin vaatteita, ne oli pakko tehdä loppuun vaikka työajan ulkopuolella. Ihmiset pelkäsivät Paolan reaktiota.
Laura kertoo tuntevansa useita entisiä työntekijöitä ja harjoittelijoita, joista juuri kukaan ei ole puhunut Ivana Helsingillä viettämästään ajasta hyvää. Lauran työtehtäviin kuului muun muassa uuden toimitilan vessan siivoaminen.
– Olen ajanut pakettiautoa, roudannut kaiken maailman tavaroita, ollut mukana kuvauksissa, maalannut uutta työtilaa, siivonnut, hinkannut ja sisustanut sitä viimeiseen saakka. Rakensin hyllyä ja laitoin sohvan. Ikinä ei tiennyt, mitä tuli.
– Myyjänäkin työtehtävät olivat yhdelle ihmiselle koko ajan täysin ylimitoitettuja. Paola saattoi myydä tavaraansa Tori.fissä niin, että niitä piti myydä tiskin alta kesken päivän. Ruoka syötiin nopeasti esimerkiksi vessassa. Yleensä liikkeessä oltiin yksin, eikä siinä ollut aikaa pitää mitään kunnon taukoja, Laura väittää.
Harjoittelujaksonsa puolen vuoden sisällä ennenaikaisesti päättänyt Kia kertoo törmänneensä vastaavanlaiseen ongelmaan työpäivän aikatauluissa. Media-alan opiskelija kertoo muistavansa päivän, jolloin yhdeksän tunnin aikana pidettiin yksi vessatauko.
– Sen jälkeen päätin lähteä. Saimme vasta yhdeksän tunnin jälkeen syödä, ja Paola koetti siinäkin välissä keksiä minulle jotain tehtävää. Hän ei antanut minun mennä syömään rauhassa, Kia sanoo.
Haastattelun perusteella Kia oli kuvitellut pääsevänsä editointitehtäviin ja laatimaan mainoksia. Illuusion takana odotti samankaltainen työnkuva kuin muilla haastatelluilla.
– Korjaa katkaisija, lyö naula seinään, silitä vaatteet ja niin edelleen. Olin ikään kuin juoksutyttö.
Taloussanomien sähköpostitse tavoittama Paola Suhonen kiistää jyrkästi väitteet, joiden mukaan Ivana Helsinki pyörittäisi toimintaansa osin ilmaisilla harjoittelijoilla.
– Koko tuotantomme on sataprosenttisesti ulkoistettu, eikä tuotannon kappaleita valmisteta meillä harjoittelijoiden toimesta lainkaan. Harjoittelijoille on varattu nimenomaan heidän ammattitasoaan vastaavia työtehtäviä pienistä korjausompeluista esimerkiksi satunnaisten yksittäiskappaleiden ompeluun, Suhonen viestittää sähköpostitse.
Suhonen kiistää myöskään huutaneensa alaisilleen tai menneensä palautteessa henkilökohtaisuuksiin, vaikka myöntää voineensa sanoa asioista ”napakasti ja tiukasti”. Kysyttäessä mökkiverhoista hän vastaa, ettei hänellä ole ikinä ollut kesämökkiä.
– Välillä ompeluharjoituksina on voinut olla jotain työpaikkamme infraan kuuluvien tuotteiden (tyynyjen, toimiston tekstiilien) korjausta. Joskus on myös ommeltu joitain kuvausrekvisiittoja tai muokattu tuotteita esimerkiksi musiikkivideoiden puvustukseen tai elokuvan lavastukseen.
Millaiseksi työnantajaksi itse luonnehtisitte itseänne?
– Olen omaan työhöni, yrittäjyyteen ja alaani suurella rakkaudella, paneutumisella ja intohimolla suhtautuva. Yrittäjyyden tuoma taloudellinen vastuu tuo mukanaan vaatimuksia, joista toki omistajana ja toimitusjohtajana pääosiltaan vastaan, mutta vain toimiva ja yhteen hiileen puhaltava ja yhteisiin tavoitteisiin pyrkivä tiimi voi näihin tavoitteisiin päästä.
Suhosen mukaan Ivana Helsingin periaatteena on kaikkien työharjoittelijoiden ja työntekijöiden kunnollinen perehdytys. Hän kuitenkin myöntää pienyrityksen työtahdin olevan usein vilkas.
– Jokaisesta työn osa-alueesta löytyy meillä poikkeuksellisen tarkasti kirjallinen manuaali, josta työnkuvan yksityiskohtia voi tarvittaessa käydä vielä itse tarkistamassa.
Suhonen korostaa, että pienessä luovan alan yrityksessä hän myös itse osallistuu kaikkeen tekemiseen roudauksesta wc:n kuuraamiseen. Hänen mukaansa muotiyritys ei tarkoita sitä, että joka päivä istuttaisiin piirtämässä muotiluomuksia.
Sen sijaan työssä on hänen mukaansa mukana paljon valmistelevia ja ” ikäviä ja tylsiä” työtehtäviä, ja hänestä on tärkeää, että nuorille työhön tutustujille annetaan realistinen kuva luovan alan pienyrittäjyyden arjesta.
– Liian usein muoti-, taide- ja luova ala koetaan mielikuvatasolla työpaikaksi, jossa koko ajan tulee olla kivaa, mukavaa tai viihdyttävää. Valitettavasti meidän alamme on myös kovaa työtä, välillä tylsää ja ikävää, eikä joka hetki välttämättä juuri oman kapean unelma-ammattimielikuvan mukaista. Toki työ on myös ammattiosaamista vaativaa ja ennen kaikkea rohkeasti ja positiivisesti uusiin haasteisiin suuntaavaa.
Netissä leviäviin, hänen mukaansa perättömiin väitteisiin puuttuakseen Suhonen kertoo ryhtyvänsä oikeudellisiin toimiin.
SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto luonnehtii edellä kerrottuja harjoittelukertomuksia ”vähintään moraalittomiksi”, vaikka lakia tuskin on rikottu. Hän korostaa, että opiskelijan palkattoman työharjoittelun tarkoituksena on opastaa alan työelämään.
Vessojen luuttuamisen ja vaatetusalan välillä yhteyttä on Lehdon mukaan vaikea nähdä.
– Eihän näin saisi tehdä. Harjoittelun pitää liittyä opiskeluun. Karu totuus kuitenkin on, että monet opiskelijat suostuvat tällaisiin. Piirit ovat pienet, ja he ajattelevat kieltäytymisen estävän saamasta mistään työpaikkaa. Mielestäni näistä pitäisi kuitenkin aina ilmoittaa koululle, Lehto sanoo.
Kyseenalaisuudestaan huolimatta Ivana Helsingin tapaus ei kuulosta Lehdon korvaan suinkaan tavattomalta. Kun perehdytystä ei ole, harjoittelijat laitetaan helpommin tekemään koulutusta vaatimattomia tehtäviä.
– Se on sitä kahvin keittelyä ja muuta. Se on sitten palkatonta työtä, Lehto sanoo.