Ilta-Sanomien juttu polttoaineiden hintojen vaikutuksesta 17-vuotiaan Sara Hellbergin elämään sai lukijat kertomaan myös omista kokemuksistaan.
Sekä bensiinin että dieselin litrahinnat ovat rikkoneet 2,50 euron rajan, mikä tekee jo syvän loven monien kukkaroon.
Hellbergin lisäksi löytyy muitakin, jotka joutuvat päivittäin ajamaan pitkä matkoja opiskelun tai työn takia.
Autoileva opettaja kertoo työskentelevänsä 120 kilometrin päässä, koska vuosien etsimisestä huolimatta työpaikkaa ei ole löytynyt lähempää kotia.
– Julkiset ei kulje työpaikalleni ja muutto työpaikkakunnalleni ei tule kyseeseen mieheni työn ja lasteni vuoksi, opettaja kertoo.
– Omistan diesel-auton. Aikaisemmin dieselillä ajaminen näillä kilometreillä oli taloudellisesti järkevämpää käyttövoimaverosta huolimatta. Nyt dieselin hinnannousu kirpaisee kukkarossa jo sen verran, että jouduin jo laskemaan, olisiko jääminen ansiopäivärahalle järkevämpää.
Opettaja toivoo, että hallitus tekisi pian päätöksen työmatkavähennyksen nostosta verotukseen.
Opettajan tavoin moni muukaan vastaaja ei pysty puolison työn tai lasten takia muuttamaan lähemmäs työpaikkaa. Lisäksi julkinen liikenne koti- ja työpaikkakunnan välillä on harvaa tai sitä ei ole lainkaan.
Lue lisää: Sekä bensiinin että dieselin litrahinnat ovat rikkoneet 2,50 euron rajan
Teuvalaisella Timillä on myös sama tilanne.
– Polttoaineen hinnannousu vie pohjan koulultani. Olen työvoimakoulutuksessa Rengonharjulla ja koulumatkaa kertyy suuntaansa noin 74 kilometriä. Julkiset eivät ole vaihtoehto aikataulujen ja matka-ajan takia, kertoo Timi.
Muutto lähemmäs opiskelupaikkaa ei käy päinsä puolison työn ja lasten takia.
– Saan kouluun kulkemiseen työvoimatoimiston 9 euron kulukorvauksen. Mikäli matkani olisi 80 km suuntaansa saisin 18 euroa päivältä. Tässä ei kuulemma ole joustovaraa. Korotettu ansiopäiväraha loppuu puolessa välissä koulutustani ja koko ansiopäiväraha, ennen kun kouluni loppuu.
Tiialla työmatkaa taas on jopa 210 kilometriä päivässä.
– Polttoaineen hinta vaikuttaa älyttömästi kuukausittaiseen elämiseen! Työmatkaa 210 km päivässä, niin nyt menee yli 500 euroa kuussa pelkästään polttoaineisiin, vaikka kuljen diesel-autolla.
Terveyskeskuksessa työskentelevä sairaanhoitaja taas kertoo ajavansa päivittäin 100 kilometriä kodin ja työn välillä. Nyt ajokustannukset ovat todella nousseet, vaikka auto on mahdollisimman vähäkulutuksinen.
– Töissä käyminen maksaa minulle noin 400 euroa kuussa sisältäen myös työpaikan parkkimaksun 45 euroa, sairaanhoitaja kertoo.
Bussi ei ole sairaanhoitajalle mahdollinen vaihtoehto, sillä ensimmäinen bussi on työaikaan nähden 45 minuuttia myöhässä. Lisäksi lähin bussipysäkki on kotoa 6 kilometrin päässä, ja matka-aika työn ja kodin välillä olisi kumpaankin suuntaan noin tunnin verran pidempi.
– Käteen jäävästä palkasta eli 2008 eurosta menee siis 400 euroa pelkkään työssäkäyntiin, lisäksi toki tulee käyttövero ja auton muut menot. Lopulla maksan lainan, laskut ja ruuan, sairaanhoitaja kertoo.
– Vapaa-ajan harrastukset, ystävien ja perheen näkemiset minimissään, koska ei yksinkertaisesti ole varaa ajella toiselle paikkakunnalle esimerkiksi perheen luo.
Eräs lukija sanoo ajavansa päivittäin 55 kilometrin päähän työpaikalleen, jonne ei julkisella liikenteellä sujuvasti pääse. Yhteensä päivittäistä ajoa tulee siis 110 kilometriä.
– Työnantajani ei osallistu matkakuluihin millään tavalla eikä verottajan säälittävä 0,30 euroa/km paljoa lohduta. Nettotuloista matkustukseen menee lähes neljäsosa, lukija kertoo.
– Minun tuloillani ei ole mahdollista ostaa sähköautoa, nyt maksan dieselveroa sekä polttoaineesta enemmän kuin bensiinikuskit. Olen laskenut että saman verran jäisi käteen rahaa jos olisin työttömänä kotona enkä ajaisi.
Vanhusten kotihoidossa työskentelevä lähihoitaja pelkää, ettei polttoaineiden hintojen noustessa ole enää varaa kotihoitoon.
– Toivoisin nyt totisesti, että tämä aihe nostetaan esille. Tämä koskettaa niin monia ja on vakava asia. Nostettaisiin esille näin hoitajan näkökulmasta, eikä vasta sitten kun omainen ottaa asian puheeksi kun vanhus on jäänyt hoitamatta, hoitaja kirjoittaa.
Hoitaja ajaa päivittäin työn ja kodin välillä 118 kilometriä, minkä päälle tulevat asiakasajot, joita on 40–180 kilometriä päivässä.
– Näillä hinnoilla vanhuksia ei kotiin kohta hoideta. Heiltä jää lääkkeet saamatta, ruuat lämmittämättä, kuivat vaipat ja vaatteet vaihtamatta, terveydentila tarkistamatta. He jäävät täysin yksin, ilman apua. Olisiko asialle nyt syytä tehdä jotain?
