”Emme saa tästä aikaan taantumaa tai lamaa” – näin ekonomistit arvioivat Venäjä-pakotteiden iskua Suomeen

SAK:n ja Suomen Yrittäjien pääekonomistit eivät usko, että Venäjä-pakotteista muodostuu suurta ongelmaa Suomen taloudelle.

SAK:n pääekomisti Ilkka Kaukoranta (ylhäällä) ja Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen eivät usko, että Venäjä-pakotteista muodostuu suurta ongelmaa Suomen taloudelle, koska Venäjä merkitys Suomen kauppakumppanina on melko pieni.

8.3. 6:45

Länsimaat ovat asettaneet Venäjälle ennennäkemättömän kovia talouspakotteita vastalauseena Venäjän Ukrainassa aloittamaan sotaan. Vaikka pakotteet kohdistuvat Venäjään, niillä on vaikutuksia myös Suomen talouteen, suomalaisyrityksiin ja kuluttajiin. Lopullisia vaikutuksia on kuitenkin vielä liian aikaista arvioida.

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta sanoo, pakotteiden vaikutukset eivät ole dramaattisia.

– Enemmän olen huolissani Ukrainasta kuin pakotteiden vaikutuksesta Suomen talouteen.

Samaa mieltä on Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen. Hän muistuttaa, että Venäjän rooli suomalaisyritysten kauppakumppanina on pienentynyt tämän vuosituhannen aikana.

– Me emme saa tästä aikaan taantumaa tai lamaa, koska Venäjän kaupan rooli on niin pieni. Vaatii aikaa nähdä, miten yritykset tästä selviävät. On mahdotonta antaa mitään numeerista arviota vielä. Kriisin eskaloituessa ja jatkuessa pitkään tilanne voi toki muuttua.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen.

Tullin tilastojen mukaan viime vuoden tammi–lokakuussa Suomen vienti Venäjälle oli 3,4 miljardia, kun kokonaisvienti maasta oli miltei 70 miljardia.

– Venäjän osuus kaikesta tavarakaupan viennistä on viiden prosentin luokkaa, Kuismanen sanoo.

Tullin mukaan viime vuonna Suomessa oli 2 200 yritystä, jotka veivät tavaraa Venäjälle. Vientipakotteiden alaisia tuotteita Suomesta Venäjälle vei noin 500 yritystä.

Kaukorannan mukaan Venäjä-pakotteiden talousvaikutukset eivät vertaudu kahden vuoden takaiseen shokkiin, jonka Suomen talous koki koronapandemian alussa tai finanssikriisiin.

– Ei tässä samanlaisesta puhuta ollenkaan, Kaukorantaa sanoo.

Sekä Kaukoranta että Kuismanen sanovat, että yksittäisille yrityksille vaikutukset voivat olla hyvin huonoja ja johtaa suuriin ongelmiin. Suurimmassa riskissä ovat yritykset, joilla on suoraa pakotteiden alaista liiketoimintaa Venäjällä tai jotka ovat luopuneet liiketoiminnasta Venäjällä muista syistä.

Suoraan pakotteet vaikuttavat niihin, joiden työ ja elinkeino riippuvat Venäjästä. Myös välillisiä vaikutuksia tulee suomalaisille yrityksille ja kuluttajille, koska sota ja pakotteet johtavat hintojen nousuun.

– On päivänselvää, että sähkön hinnan vaihtelu lisääntyy. Myös öljyjalosteiden hinnat nousevat, Kuismanen sanoo.

– Inflaation nousu voi kaikkien meidän ostovoimaa jossain määrin syödä, sanoo Kaukoranta.

Kuismanen kertoo, että sodan ja pakotteiden alkamisen jälkeen yrityksiä on kiinnostanut muun muassa se, onko raaka-aineiden ja energian saanti turvattu sekä miten rahaliikenteen hoitaminen Venäjälle järjestyy.

Osa talousvaikutuksista ei näy välttämättä heti. Jo nyt esimerkiksi öljyn ja kaasun hinnat ovat nousseet voimakkaasti. Kuluttajahintoihin sota ja pakotteet alkavat vaikuttaa viiveellä. Myöhemmin metalleissa ja puutavarassa voi esiintyä raaka-ainepulaa.

– Esimerkiksi rakennustyömailla voi olla myöhemmin pulaa raaka-aineista, Kaukoranta sanoo.

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta.

Kaukoranta muistuttaa, että koronakriisi opetti, että kriisiin vastaamiseen löytyy resursseja, vaikka ilmaista se ei ole.

– Kriisitilanteessa se kannattaa maksaa.

Kaukoranta uskoo, että tulevaisuudessa yhä useampi suomalaisyritys aikoo jättää Venäjän. Kaukoranta ”ihmettelisi kovasti”, jos yritykset eivät pohtisi ja punnitsisi Venäjään liittyviä riskejä.

– Poliittista riskiä on tunnistettu jo aiemmin, minkä vuoksi osa yrityksistä on irtautunut Venäjästä jo aiemmin.

Kuismanen uskoo, että kriisin jatkuessa ja epävarmuuden lisääntyessä yhä useampi suomalaisyritys harkitsee Venäjältä lähtemistä.

– Se, että sinne jäädään, vaatii jo jotain aivan erityistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?