Käteisnostot ovat lisääntyneet Suomessa Ukrainan tapahtumien vuoksi. Sekä nostotapahtumien määrä että nostojen suuruus ovat kääntyneet viimeksi kuluneen viikon aikana kasvuun.
Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainassa reilu viikko sitten.
Nosto-käteisautomaatit omistavan Nokasin maajohtaja Risto Lepo kertoo, että käteisautomaateilla käy selvästi aiempaa kovempi kuhina. Nokas omistaa Suomessa kaikkiaan 570 automaattia.
– Viime sunnuntain jälkeen nostotapahtumien määrä on kasvanut 15 prosentilla ja keskimääräinen nostojen suuruus 25–30 prosentilla, Lepo kertoo.
Nostot ovat lisääntyneet niin paljon, että Nosto-automaatit ovat paikoin tyhjentyneet käteisestä kokonaan. Tilanteeseen reagoidaan suunnittelua parantamalla ja automaattien käyttökertoja lisäämällä.
– Tapahtumamäärät ovat olleet korona-aikana laskussa. Yhtäkkinen tapahtumien ja keskinostojen kasvu aiheuttaa haasteita logistiikalle ja suunnittelulle, sanoo Lepo.
Lepo arvelee, että käteisnostojen lisääntymiseen voi vaikuttaa Suomessa asuvien venäläisten ja venäjänsukuisten määrä.
– Meillä Suomessa on aika suuri venäläisväestö, jolla on sukua itärajan takana. Tilanne Venäjällä on ajautunut siihen, että pakotelistalla olevien pankkien korteilla seinästä ei saa mitään irti. Voi olla, että Suomen venäläistaustaiset henkilöt haluavat auttaa sukuaan ja nostaa käteistä.
Lepo suosittelee pitämään epävarmoina aikoina käteistä varmuuden vuoksi lompakossa.
– Ainut kotimainen maksuväline Suomessa on käteinen. Maksusovellukset toimivat ulkomaisilla alustoilla, ja esimerkiksi kyberhyökkäykset voivat vaikuttaa niiden toimintaan.
Pankkiautomaattiverkosto Automatian toimitusjohtaja Marko Kolehmainen on samoilla linjoilla. Myös Otto-automaateilla nostotapahtumien määrä on lisääntynyt.
Kolehmaisen mukaan käteisnostotapahtumia automaateilla on viime viikon alusta lähtien tehty noin 10 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
– On vaikea arvioida, johtuuko käteisen nostaminen Ukrainan sodasta vai koronarajoitusten poistumisesta. Tapahtumamäärien kasvu on poikkeuksellista verrattuna viime vuoden tilanteeseen, mutta syistä on vielä liian aikaista tehdä johtopäätöksiä, Kolehmainen sanoo.