Ilta-Sanomat käsittelee juttusarjassa maatalouden ahdinkoa.
Yhdestä asiasta kaikki tässä jutussa haastatellut henkilöt ovat samaa mieltä: maataloudessa tuottajilla on nyt todellinen hätä. Kun aletaan keskustella siitä, mitä tilanteelle voisi tehdä tai miten asia ratkaistaan, mielipiteisiin tulee variaatiota.
Ääneen pääsevät elintarvikeketjun kaikki osat, sillä jokaisella heistä on merkitystä sen kannalta, minkä verran ruoka lopulta kaupassa maksaa. Ja kääntäen, jokainen on riippuvuussuhteessa keskenään, sillä maataloustuottaja, elintarviketeollisuus ja päivittäistavarakauppa tarvitsevat kaikki toisiaan.
Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi. Nykyajan jussia edustaa Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto (MTK). Puheenjohtaja Juha Marttila, miten suuri hätä suomalaisilla maatiloilla nyt on?
– Kyllä siellä todella tiukilla ollaan. Olin juuri kokouksessa, jossa tätä asiaa käsiteltiin. Sen piti kestää tunti, mutta meni kaksi, Marttila sanoo.
Nykykriisin ainekset johtuvat sekä säästä että maailmanmarkkinoista. Viime kesän sato oli heikko, koska kevät oli sateinen ja perään tuli erittäin kuiva kesä. Samaan aikaan energian ja lannoitteiden hinnat kipusivat jyrkästi. Maailmanmarkkinoilla esimerkiksi typpilannoitteen, urean hinta kaksinkertaistui puolessa vuodessa.
– Eivät ongelmat tietenkään iske joka tilalle yhtä kovaa, mutta sinne minne iskevät, niin jälki on pahaa, Marttila sanoo.
– Jos ajatus on elää maataloustuilla ja minimoida kustannuksia, sillä tavalla voi selvitä. Mutta jos tarkoitus on tuottaa jotain, niin vaikeaa on. Erityisesti tämä iskee nuoriin sukupolviin, jotka ovat tehneet isoja investointeja. Täysin velaton tila pystyy ehkä sinnittelemään, Marttila jatkaa.
Hän haluaisi koko ruokaketjuun lisää rahaa – ja tämän mielipiteen tulette lukemaan tässä jutussa monen muunkin sanomana.
– Jos mitään ei tehdä, jo ensi syksynä olemme merkittävässä määrin tuontiruoan varassa, Marttila sanoo.
Se on kova lausunto.
Suomalaiset syövät mielellään Suomessa tuotettua ruokaa. Marttila haluaa, että ruokaketjun läpi kulkevasta rahasta päätyisi enemmän tuottajalle asti.
Takana on vanhaa painolastia. MTK:ssa hiertää erityisesti S-ryhmän vuoden 2015 alussa aloittama halpuutus. Vaikka se on nyt lopetettu, viljelijät eivät unohda, miten heidän tuotoksiaan myytiin heidän näkökulmastaan liian halvalla. S-ryhmä on vuosien varrella sanonut, että se tinki omista katteistaan ja kuluttajat tervehtivät edullisempaa ruokaa ilomielin.
Mutta tuottajien ja kaupan sukset menivät silti pahasti ristiin.
Ennen kuin ollaan kaupassa asti, tuottajien ja kaupan välissä on elintarviketeollisuus. Elintarviketeollisuusliiton johtaja Heli Tammivuori aloittaa sanomalla, että he tietävät oikein hyvin tuottajien hädän.
– Kotimaiset maatalouden raaka-aineet ovat meille todella tärkeitä. Maatalouden selviytyminen nykykriisistä kannattavasti on elintarviketeollisuudelle iso asia.
Mutta.
Maataloustuottajan saama hinta on elintarviketeollisuuden suurin kustannus.
Tammivuori sanoo, että raaka-aineiden osuus on 50–60 prosenttia kustannuksista, energian ja jakelun noin 10 prosenttia, henkilöstökulujen 20 prosenttia ja muiden materiaalien hankintakustannusten noin 10 prosenttia. Muut kustannukset sisältävät esimerkiksi pakkausmateriaaleja ja kemikaaleja, joita hankitaan linjastojen puhdistukseen.
Elintarviketeollisuus on siitä merkittävässä asemassa, että se neuvottelee sekä maataloustuottajien että kaupan kanssa. Se on aivan olennainen tekijä siinä, miten rahat liikkuvat.
Kilpailu on kovaa, ja kauppa määrää kuluttajahinnat.
Nyt on pakko puhua sopimusjaksoista. Niissä lyödään lukkoon hinta tietylle ajalle, ja jaksoja on monenpituisia. Esimerkiksi MTK haluaisi lyhyitä sopimusjaksoja, jotta maataloustuottajien nousevat kustannukset välittyisivät nopeasti ketjussa eteenpäin ja toiseen suuntaan kulkisi rahaa.
– Elintarviketeollisuudella on oma kustannusrakenne, josta raaka-aineet ovat siis suurin erä. Pitkiin sopimuksiin, joissa ei ole hinnantarkistusmahdollisuutta, saatetaan laskea riskivara sille, että kustannukset nousevat sopimusjakson aikana. Kaupan kanssa on eripituisia sopimuksia, ja kauppa laittaa valmistajilta saamansa hinnan päälle sitten vielä oman kulurakenteensa, Tammivuori sanoo.
Tämän jälleen ollaan siinä hinnassa, minkä kuluttaja maksaa.
Mielenkiintoista on, miten Tammivuori kuvaa eri kaupan toimijoita. Kaupan ketjujen kesken käydään kovaa kisaa markkinaosuuksista, ja jokaisella on siihen omat keinonsa.
– Lidl on kuin saksalainen tehokas kone, jolla on voimaa takana. Myös S-ryhmän toiminta on hyvin virtaviivaista ja varastot pitkälle automatisoituja. Keskon kauppiasrakenne on hyvin erilainen kuin kaksi edellä kuvattua toimijaa. Suora neuvotteluyhteys kauppiaisiin on Keskon kilpailuetu.
Kun mennään isoon kaupan yksikköön, siellä on helposti kymmenentuhatta tuotetta. Näistä kaikista elintarviketeollisuus ja kauppa ovat neuvotelleet. Lisäksi kaupalla on omia niin sanottuja privat label -tuotteita, kuten esimerkiksi Keskon Pirkka-tuotteet ja S-ryhmän Rainbow-tuotteet. Ne antavat kaupalle lisää neuvotteluvoimaa.
– Tätä neuvottelua elintarviketeollisuus käy joka tuoteryhmässä kaupan kanssa. Kilpailu on kovaa, mutta se on vain harvoin epäreilua. Keskusteluyhteys on hyvä, Tammivuori sanoo.
Kun sopimusjaksoilla on jonkin verran pituutta, Tammivuori vakuuttaa, että elintarviketeollisuus pystyy ohjaamaan ja ennakoimaan koko ketjua – myös niin, että se pystyy antamaan alkutuottajalle, maatalouteen, pidemmän aikavälin näkymän.
– Jos sopimusjaksot käyvät kovin lyhyiksi, tämä näkymä katoaa. Sitten neuvotellaan jatkuvasti, logistiikkaketjut ovat alituisessa muutoksessa, ja kaupassa tarjolla oleva valikoima muuttuu ihan koko ajan. Tietää hyvin paljon lisätyötä myös kaupalle ja epävarmuutta kuluttajalle.
Voiko käydä niin kuin MTK:n Marttila sanoo, että ensi syksynä ollaan tuontiruoan varassa?
– Ei. Ruokaketjussa on ollut kriisejä ennenkin. Niistä on selvitty, ja tästäkin selvitään, Tammivuori sanoo.
Vuonna 2014 kriisin aiheuttivat EU:n pakotteet ja Venäjän vastapakotteet, vuonna 2018 kuiva kesä. Nykyistä hankalaa tilannetta selvittää elintarvikemarkkinavaltuutettu. Tekeillä on selvitys, joka kattaa elintarvikeketjun alkutuotannosta kauppaan ja erityisesti yritetään selvittää ruokaketjun kykyä reagoida lyhyen aikavälin markkinamuutoksiin. Valmista pitäisi tulla maaliskuun alkupuolella.
Käsittelemättä on kauppa. Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto haluaa alkuun puhua vuonna 2018 julkaistusta tutkimuksesta – tai paremminkin siitä, miksi tutkimusta ei ole tehty sen jälkeen. Tuolloin julkaistiin Pellervon taloustutkimuksen (PTT) ja Luonnonvarakeskuksen tutkimus, joka näytti, että kaupan saama osuus peruselintarvikkeiden kuluttajahinnoista oli pienentynyt.
– Miksei sitä tutkimusta ole sen jälkeen tehty. Se näytti selvästi, ettei kukaan voi väittää kaupan ottavan eniten välistä, Luoto sanoo.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Luodolla on kahdenkymmenen vuoden kokemus kaupan alalta. On jälleen puhuttava sopimusjaksoista ja siitä, minkä verran kauppa ostaa suoraan alkutuottajilta, maatiloilta.
– Hyvin pienen osan. Noin prosentin verran ostoista voi olla avomaatuotteita. Yleensä kauppa neuvottelee elintarvikealan yritysten kanssa, siis näiden atrioiden, valioiden ja fazereiden kanssa.
Luoto sanoo tietävänsä oikein hyvin, että maatalouden kriisi on nyt todella syvä. Ja senkin, että halpuutus hiertää yhä.
– Eri kaupan alan yritykset kilpailevat eri tavoilla. Joku painottaa hintojen edullisuutta, toinen palveluita ja valikoiman laajuutta.
Yksi muuttuja tässä ketjussa on kuluttaja: minkä verran hän on valmis maksamaan ruoan hinnasta ja millaista hinnannousua hän sietää. Ruoan hinta nousi viime vuonna Suomessa selvästi yleistä inflaatiokehitystä hitaammin. PTT on ennustanut, että tänä vuonna ruoan hinta nousee selvästi viime vuotta enemmän.
Miten toimii silloin kuluttaja, kun jo nyt monelle esimerkiksi polttoaineiden hinnat ovat kipurajalla? Samoin sähkölasku on ollut monille suuri järkytys.
Palaamme siihen, mistä lähdimme. Koko ruokaketjuun pitäisi saada enemmän rahaa, näin sanoo PTT:n tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg.
Hänen mielestään maatalouden kannattavuushaasteet ovat pitkään olleet krooninen ongelma, mutta nyt päällä on vielä ”akuutti kustannuskriisi”.
– Monilla maatiloilla alkavat rahat loppua kassasta. Meillä markkinat eivät reagoi yhtä nopeasti, esimerkiksi EU:ssa keskimäärin myös ruoan kuluttajahinnat ovat nousseet selvästi nopeammin kuin Suomessa.
Lisäeuroissa kyse on myös siitä, vetääkö ruoan vienti ja miten pitkälle jalostettuja tuotteita viedään. Mitä jalostetumpi, sitä parempi hinta.
Ja vielä kerran, ollaanko ensi syksynä tuontiruoan varassa?
– Ei. Uskon, että ruokaketju pystyy huolehtimaan kotimaisen ruoan toimitusvarmuudesta ja että kaupan intressi on tarjota kuluttajille suomalaista ruokaa myös jatkossa.
Forsman-Hugg toivoisi ruoan hinnan lisäksi enemmän keskustelua siitä, miten ja missä ruokaa tuotetaan ja miten maatiloilla panostetaan kasvaviin ilmasto- ja ympäristövaatimuksiin.
– Mietin, onko kuluttajalla riittävästi tietoa. Ymmärtääkö hän, millaista maatalouden toiminta nykyään on ja millaista arkea maatiloilla pyöritetään?
Se on hyvä kysymys.
Ihan loppuun Päivittäistavarakaupan Kari Luodolle tiedoksi, että PTT haluaisi tehdä uudelleen viimeksi vuonna 2018 tehdyn tutkimuksen elintarvikeketjun rahavirroista.
– Se antaisi tässä tilanteessa tärkeää lisätietoa. Heti teemme, kun tutkimukselle löytyy rahoitus, Forsman-Hugg lupaa.