JHL valmiina tukemaan Paperiliiton lakkoa – pitää UPM:n toimintaa tarpeettomana pullisteluna

JHL ei tarkenna, mitkä tukitoimet tulisivat kyseeseen.

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

27.1. 10:02

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kertoo olevansa valmis tukemaan Paperiliiton lakkoa UPM:ssä kaikin tavoin. Liitto ei kuitenkaan tarkenna, mitkä keinot tulisivat kyseeseen.

–  JHL seuraa tilannetta huolestuneena. Meille on tärkeää, että työehdoista sovitaan Suomessa yhteistuumin eikä työnantajan sanelupolitiikalla. Olemme valmiita tukemaan Paperiliiton lakkoa kaikin tavoin, jos UPM ei suostu neuvotteluihin uudesta työehtosopimuksesta, painottaa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine tiedotteessa.

Järjestö huomauttaa, että neuvottelut uusista työehtosopimuksista ovat Suomessa täydessä vauhdissa ja monilla aloilla on jo päästy neuvottelutuloksiin. Metsäjätti UPM erottuu kuitenkin joukosta varoittavana esimerkkinä.

JHL:n mukaan yhtiön johto kieltäytyy neuvottelemasta kunnon työehdoista Paperiliiton kanssa. Lopputuloksena on pitkittyvä lakko, joka syö yhtiön tuloja.

Niemi-Laine pitää työnantajan toimintaa totaalisen tarpeettomana pullisteluna. Hän muistuttaa, että yhtiön tulos syntyy työntekijöiden työstä. Siitä pitää maksaa kunnollinen palkka ja tulevista työehdoista on sovittava yhdessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?