Näitä osakkeita suomalaissijoittajat myivät, kun pörssi syöksyi

Suomalaiset yksityissijoittajat myivät osakevälittäjä Nordnetin mukaan maanantaina etenkin suuryhtiöitä, kuten Nordeaa, Fortumia ja Wärtsilää.

Nordnetin maajohtaja Suvi Tuppurainen

25.1. 12:26

Eilinen maanantai oli Helsingin pörssissä melkoista rytinää. Pörssin yleisindeksi notkahti eniten sitten maaliskuun 2020, jolloin elettiin suurimman koronapelon aikoja.

Kaupankäynnin lisääntyminen havaittiin myös yksityissijoittajien suosimassa osakevälittäjä Nordnetissa.

– Todella moni suomalaissijoittaja oli aktiivisesti liikenteessä. Kaupankäyntiaktiviteetti on ollut kaksinkertaista, jopa kolminkertaista, sanoo maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Hänen mukaansa suomalaiset yksityissijoittajat ovat olleet reippaasti myyntikannalla, kun pohjana on euromääräinen volyymi.

– Tämä koskee sekä perjantaita että maanantaita.

Tuppuraisen mukaan perjantai ja maanantai katkaisivat siihen asti jatkuneen tammikuun positiivisen kehityksen.

Vaikka euromääräinen volyymi oli perjantaina ja maanantaina myynnin puolella, oli yksittäisiä ostolaidalla olleita yksityissijoittajia enemmistö. Tämä kertoo siitä, että myyntiin on päätynyt yksittäisiä suuria osakepotteja.

Maanantaina Nordnetin asiakkaat myivät etenkin Nordeaa, Fortumia, Metso Outotecia ja Wärtsilää. Ulkomaisista osakkeista nettomyydyimpien joukkoon kuuluivat kiinalainen verkkokauppayhtiö Alibaba ja amerikkalainen älylaitevalmistaja Apple.

Myös joulukuussa Nordnetin suomalaiset asiakkaat tyhjensivät salkuistaan suuryhtiöitä, kuten Nokiaa, Nordeaa ja Fortumia. Eniten myytiin Nokiaa.

Tammikuussa Nokiaa on taas tankattu. Nokia ei ollut eilenkään myydyimpien osakkeiden joukossa, vaan Nokiaa ostaneita sijoittajia oli enemmän kuin myyneitä.

– Eilinen jäi myös euromääräisesti Nokian osalta plussan puolelle, Tuppurainen sanoo.

Nordnetin verkkopalvelu kärsi eilen teknisistä ongelmista. Tuppuraisen mukaan katkokset eivät kuitenkaan liittyneet kaupankäynnin volyymin lisääntymiseen, vaan johtuivat verkko-ongelmista.

Tänään Helsingin pörssi on palautunut eilisestä jyrkästä pudotuksesta. Puolenpäivän aikaan yleisindeksi oli lähes kaksi prosenttia plussalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?