Kaivoksille on luotu vastuullisuus­järjestelmä, mutta tekemistä riittää – ”Kestämätöntä kaivostoimintaa ei tarvita”

Riippumattomat asiantuntijat ovat todentaneet yhtiöiden itsearvioinnit viidellä kaivoksella. "Meillä suomalaisilla on oikeus edellyttää, että kaivokset toimivat kestävästi."

Ainoastaan Bolidenin kaivos Kevitsassa jäi ilman AAA- tai AA-luokituksia.

20.1. 16:04

Kaivoksille on laadittu ensimmäisen kerran vastuullisuusjärjestelmä, joka perustuu kaivosten itsearviointiin. Kestävän kaivostoiminnan verkoston mukaan riippumattomat asiantuntijat ovat todentaneet itsearvioinnit viidellä kaivoksella.

–  Saamme nyt yhteismitalliset indikaattorit kaivosten toiminnan kestävyydestä. Olemme luoneet yhteistyössä kaivosten ja tärkeimpien sidosryhmien kanssa kattavan mittariston. Kaivokset ovat tehneet kolmen vuoden ajan itsearviointeja, ja nyt ne on suunnitellusti todennettu, kertoo verkoston puheenjohtaja Hannele Pokka tiedotustilaisuudessa.

Hän arvioi, että tuotteiden ostajat haluavat varmistua, että heidän ostamansa tavara, kuten metallit sähköautojen akkujen valmistukseen, on tuotettu kestävästi.

Pokan mukaan ensimmäisistä viidestä raportista käy ilmi, että kaivoksilla on vastuullisuustyössä vielä parannettavaa. Tämä edellyttää kaivoksilta halua ja kykyä sovittaa toimintansa niin, että niillä on muiden elinkeinojen ja ympäröivän yhteiskunnan hyväksyntä.

–  Meillä suomalaisilla on oikeus edellyttää, että kaivokset toimivat kestävästi. Kestämätöntä kaivostoimintaa ei tarvita, Pokka korostaa.

Mukana kaikki keskeiset kaivokset

Suomessa toimivista kaivosyhtiöistä työssä vastuullisuustyössä ovat mukana kaikki keskeiset kaivokset.

Todennukset on tehty Pyhäsalmen, Kevitsan, Siilinjärven, Terrafamen ja Kittilän kaivoksilla. Tämän vuoden aikana tehdään lisää todennuksia, jotka julkaistaan erikseen.

Kaivosten vastuullisuutta mitataan kahdeksalla arviointiperusteella. Niille on määritelty viisi toiminnan tasoa, joiden perusteella yritys saa vastuullisuusluokituksen.

Arviointiperusteet koskevat vuorovaikutusta sidosryhmien kanssa, luonnon monimuotoisuutta, rikastushiekan hallintaa, kaivoksen vesienhallintaa, energiatehokkuutta ja kasvihuonekaasupäästöjä, työterveyttä ja turvallisuutta, kriisinhallintavalmiuksia sekä kaivoksen sulkemista.

"Ei enää uutta Talvivaaraa"

Pokka kertoo, että Kestävän kaivostoiminnan verkosto perustettiin vuonna 2014. Kätilönä oli Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.

–  Saman pöydän äärelle istuutui kaivosyhtiöiden edustajia, ympäristöjärjestöjä, kuntien ja maakuntaliittojen, matkailun, saamelaisten, poromiesten, työntekijäjärjestöjen ja maanomistajien edustajat, Pokka sanoo.

Paikalla olivat hänen mukaansa siten sekä yhtiöt että edunmenettäjät ja vahingoista kärsivät.

–  Elettiin Talvivaaran kipsisakkavuodon jälkimainingeissa. Ei enää uutta Talvivaaraa, oli porukan henki, Pokka muistelee.

Hänen mukaansa pöydän ympärillä päädyttiin siihen, että luodaan työkalupakki, tavoitteet ja kriteerit, joita noudattaessaan kaivosyhtiöt voivat osoittaa toimivansa vastuullisesti.

–  Alusta alkaen oli selvää, että vastuullinen toiminta tarkoittaa, että yhtiö tekee enemmän ja paremmin kuin laki vaatii.

Korkein luokitus työterveyden ja työturvallisuuden suhteen yhdellä kaivoksella

Arvioiduista kaivoksista ainoastaan Yaran kaivos Siilinjärvellä sai korkeimman AAA-luokituksen työterveyden ja työturvallisuuden suhteen.

Toiseksi korkeimman AA-luokituksen saavuttivat yhden tai useamman kriteerin suhteen Agnico Eaglen kaivos Kittilässä, Pyhäsalmi Mine sekä Terrafamen kaivos Sotkamossa.

Ainoastaan Bolidenin kaivos Kevitsassa jäi ilman AAA- tai AA-luokituksia. Kevitsan kaivos jäi heikoimpaan C-luokkaan kahden kriteerin ja Terrafamen kaivos yhden kriteerin suhteen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?