Solidiumin toimitusjohtaja vaihtuu toukokuun lopulla

Antti Mäkinen jatkaa Stora Enson ja Metso Outotecin hallituksissa.

Antti Mäkinen on edelleen ehdolla Stora Enson hallituksen puheenjohtajaksi ja Metso Outotecin hallituksen jäseneksi.

18.1. 15:39

Valtion pörssiomistuksia hallinnoivan Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen jättää tehtävänsä toukokuun lopulla. 60-vuotias Mäkinen on ollut toimitusjohtajana vuodesta 2017 lähtien.

Hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas kiittää Mäkistä tämän työstä Solidiumin johdossa ja Solidiumin edustajana salkkuun kuuluvissa yhtiöissä.

–  Antti Mäkisen johdolla Solidiumin asema on vakiintunut ja yhtiö on aktivoitunut sekä omistajana että uusien sijoitusten tekijänä. Hänen toimintansa on herättänyt arvostusta yhtiön kaikissa sidosryhmissä, Sailas kiittelee tiedotteessa.

Mäkinen on kevään yhtiökokouksissa edelleen ehdolla muun muassa Stora Enson hallituksen puheenjohtajaksi ja Metso Outotecin hallituksen jäseneksi.

–  Kuluneet viisi vuotta ovat olleet antoisaa aikaa, ja olen saanut tehdä töitä erinomaisen tiimin ja hienojen salkkuyhtiöiden kanssa. Solidiumilla on vakaa asema ja vahvat näytöt omistaja-arvon kasvattamisessa, Mäkinen summaa tiedotteessa.

Uuden toimitusjohtajan haku alkaa saman tien.

Solidiumilla on salkussaan kahdentoista pörssiin listatun yhtiön osakkeita. Niiden arvo oli maanantain kursseilla laskettuna reilut 9 miljardia euroa. Salkun tuotoista kertyy lisärahaa valtion kassaan. Viimeksi marraskuussa Solidium maksoi valtiolle 500 miljoonaa euroa pääoman palautusta. Hieman aiemmin Solidium oli myynyt Sammon osakkeita samalla summalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?