Asuinrakennusten energiaremontteihin on tulossa lisää rahaa. Hallitus on ehdottanut neljännessä lisätalousarvioesityksessään 10 miljoonan euron lisäystä määrärahoihin, ympäristöministeriö kertoo tiedotteessaan.
Tuki on tarkoitettu asuinrakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi, ja sitä on tarjottu lähes kahden vuoden ajan.
Tuen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara, ja sitä voivat hakea paitsi yksityishenkilöt, myös taloyhtiöt ja Ara-yhteisöt.
Tukea voi saada korkeintaan 4 000 euroa asuntoa kohden, ellei pyritä lähes nollaenergiatasoon, jolloin summa on enintään 6 000 euroa.
Tukea riittää arviolta 2 500 kotitaloudelle.
Remontit säästäisivät arviolta 72 000 megawattituntia lämmitysenergiaa ja pienentäisivät päästöjä 14 300 hiilidioksiditonnia vuoteen 2023 mennessä.
Ympäristöministeriön mukaan lisävarat mahdollistavat tukien tauottoman myöntämisen, sillä tälle vuodelle varatut 40 miljoonaa euroa on jo käytännössä sidottu jätettyihin hakemuksiin.
Ensi vuodelle on varattu 40 miljoonaa euroa lisää.
Energiatehokkuuden parantamiseen voi liittyä öljylämmityksen vaihtaminen toiseen lämmitysmuotoon, mutta öljylämmityksen vaihtamiseen on ollut tarjolla myös erillinen tukimuoto.
Samaan remonttiin ei voi saada kumpaakin.