Historialliset lennot alkoivat: Finnair lentää Thaimaahan ja Yhdysvaltoihin nyt myös Arlandasta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Finnair teki historiallisen harppauksen – kaukolennot Arlandasta alkoivat

Lentoyhtiö Finnair aloitti viikonloppuna kaukolennot Arlandan lentokentältä, Tukholmasta.

Finnairin lentokone Arlandan lentokentällä Tukholmassa Ruotsissa 5. 9.2021.

27.10. 8:18

RaskaastI tappiollinen Finnair aloitti viikonloppuna kaukolennot Ruotsista. Lennot lähtevät Tukholman Arlandan lentokentältä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yhtiö lentää ensimmäistä kertaa kaukolentoja myös muualta kuin Helsinki-Vantaalta.

Ilta-Sanomat kertoi lentoyhtiön aikeista heinäkuussa 2021. Finnair kertoi tuolloin aloittavansa tulevalla talvikaudella suorat lennot Miamiin Yhdysvalloissa sekä Bangkokiin ja Phuketiin Thaimaassa.

Tukholman Arlandan lentoasemalla juhlittiin jo viikonvaihteessa Finnairin historiallisia lentoja.

– Tämä mahdollisuus syntyi pandemian aikana, ja päätimme siihen tarttua. Meillä ei ole mitään sitä vastaan, jos se kääntyy pidempiaikaiseksi laajennukseksi, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner kertoi Ylelle.

Finnair on yhä kaukana pandemiaa edeltävistä matkustajaluvuista.

Finnairin vertailukelpoinen liiketulos oli heinä-syyskuussa yhä selvästi tappiolla. Tappio pieneni 109,1 miljoonaan euron vuotta aiemmasta 167,0 miljoonasta eurosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?