Ahkerana kirjoittajana tunnettu tohtori Hannu Rautkallio liikkuu uusimmassa kirjassaan ”Pohjoinen liitto” hänelle tutussa aihepiirissä.
Kirja käsittelee Ruotsin Wallenbergien tiiviitä suhteita Suomeen. Samalla käsitellään Suomen asemaa suurvaltapolitiikan keskellä viime vuosisadalla. Tästä aiheesta Rautkalliolla on jo useita julkaistuja kirjoja.
Wallenbergeistäkin Rautkallio on kirjoittanut aiemmin, nimittäin kovan kohtalon kokeneesta diplomaatti Raoul Wallenbergistä vuonna 2009 julkaistun kirjan ”Tapaus Raoul Wallenberg”.
Tällä kertaa keskiössä ovat Jacob ja Marcus Wallenberg, joiden poliittiset ja kaupalliset suhteet Suomeen olivat moninaiset.
Usein suhteita hoidettiin SEB-pankin avulla, joka oli mukana, kun Suomelle haettiin luottoja ulkomaisilta pääomamarkkinoilta. SEB oli Wallenbergien ”perhepankki”.
Suomen markka siirtyi jo 1870-luvulla SEB:n perustajan A. O. Wallenbergin myötävaikutuksella kultakantaan. Wallenbergin yhteyshenkilöitä olivat Suomen ensimmäisen yksityisen liikepankin, Suomen Yhdys-Pankin johtokunnassa istuneet poliitikot Leo Mechelin ja Robert Montgomery.
Seuraavan sukupolven Wallenberg eli Knut Wallenberg (1853-1938) oli taustatukena, kun Suomi neuvotteli lainojen hankkimisesta Ranskasta ja Britanniasta.
Myöhemmin hänen tilalleen SEB:n johtoon nousi velipuoli Marcus Wallenberg (1864-1943), jonka pojista Marcus Wallenbergista (1899-1982) ja Jacob Wallenbergista (1892-1980) tuli suvun mahtimiehiä.
Samalla suhteet Suomeen vain tiivistyivät. Esimerkiksi 1920-luvulla silloinen valtiovarainministeri Risto Ryti valtuutti Jacob Wallenbergin neuvottelemaan Lontoossa Suomen valtion lainoista.
Myöhempien Wallenbergien yhteydet kattoivat puu-, metalli- ja kaivosteollisuuden lisäksi myös Suomen ylimmän poliittisen johdon. Yhteyksiä oli Rytin lisäksi niin Mannerheimiin, Paasikiveen kuin Kekkoseenkin. Yhteydenpitoa helpotti se, että monet valtiojohtajat tulivat Suomen Pankista.
Marcus Wallenberg osallistui Suomen sotaponnisteluihin järjestämällä rahoitusta.
– Venäjän laajentuminen kohdistuu luonnostaan Baltian maihin, Itä-Preussiin ja mahdollisesti Suomeen – mistä suomalaiset ovat erittäin hyvin tietoisia, Marcus Wallenberg kirjoitti muistiinpanoissaan ennen Suomen talvisotaa.
Hän ei aluksi uskonut Suomen selviävän ilman ulkopuolista sotilaallista apua, mutta muutti kantaansa myöhemmin. Ruotsilta ei kuitenkaan tullut merkittävää aseapua, koska tämän piti pitää suhteet yllä Saksaan. Jatkosodassa Suomi pärjäsi jo omillaan paremmin.
Wallenbergit onnistuivat tasapainottelemaan sodan osapuolten välissä: valtapiiriin kuulunut kuulalaakeriyhtiö SKF toimitti laakereitaan sekä neuvostoliittolaisille että natseille.
Marcus Wallenberg osallistui myös Tukholmassa Suomen ja Neuvostoliiton välisiin rauhantunnustelujen järjestelyihin sodan loppuvaiheissa.
SEB:llä oli Rautkallion mukaan Suomessa historiallinen erityisasema, joka vain korostui vuosikymmenien mittaisessa tiiviissä kanssakäymisessä Suomen Pankin edustajien kanssa.
Wallenbergien piiriin kuuluivat yrityksistä etenkin Ericsson ja Asea, joista jälkimmäisen pyrkimys vahvistaa asemaansa Strömbergissä sekä kytkökset Suomen ydinvoimahankkeisiin tulevat hyvin käsitellyiksi. Hankkeiden epäonnistuminen oli Marcus Wallenbergille pettymys.
Asean ohittanutta Neuvostoliiton ydinvoimatarjousta Loviisaan Rautkallio käsitteli myös edellisessä kirjassaan ”Idässä kiinni, länteen kallellaan (Docendo 2015). Asea Atom pääsi kuitenkin myöhemmin Olkiluotoon.
Asean hissitoimintojen myynti Koneelle ja Saab-Valmetin autotehtaan perustaminen Uuteenkaupunkiin sujuivat sen sijaan mutkattomammin. Vuoden 1969 aikana Marcus Wallenberg kävi Suomessa vierailuilla peräti yksitoista kertaa.
Wallenbergien sijoitusyhtiö Investor jää Rautkallion Suomi-painotuksen johdosta vähemmälle huomiolle, joskin Investorin osuus Enso-Gutzeitin järjestelyihin käsitellään.
Suhteet suomalaisiin poliitikkoihin olivat vastavuoroisia. Jo Paasikivi myönsi Marcus Wallenbergille Suomen Leijonan ritarikunnan suurristin.
Kekkonen myönsi Marcus Wallenbergille kesäkuussa 1973 vuorineuvoksen arvon ja suunnitteli kirjoittavansa kirjan aiheesta ”Marcus Wallenberg ja Suomi”. Välit olivat lämpimät eikä yhteisissä juhlissa ei syljetty lasiin.
Pääministeri Mauno Koivisto luonnehti 80-vuotta täyttänyttä Marcus Wallenbergiä ”Suomen ystäväksi, joka on auttanut maatamme eräissä kohtalontilanteissa”.
Heikentynyt Kekkonen sen sijaan unohti Rautkallion mukaan ilmeisesti onnitella vanhaa ystäväänsä. Onnittelusähkettäkään ei koskaan kuulunut Tukholmaan.
Tämä ei kuitenkaan yhteydenpitoa katkaissut. Syksyllä 1982 menehtynyt Marcus Wallenberg oli Kekkosen tukena tämän virastaan eroamiseen asti.
Nyt Wallenbergien dynastiaa luotsaa jo viides sukupolvi ja kuudes on jo odottamassa. Investorin hallituksen nykyinen puheenjohtaja Jacob Wallenberg tunnetaan hänetkin Suomen ystävänä.
Hannu Rautkallio: Pohjoinen liitto. Wallenbergit ja Suomi. Otava 2021.
