Alitalia lopetti lentonsa, tilalle tulee Trasporto Aereo - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Vararikkoon ajautuneen Alitalian lennot on nyt lennetty – filmitähtien suosikki oli italialaisen tyylin symboli

Italian uudesta kansallisesta lentoyhtiöstä tulee selvästi pienempi kuin kunniakkaan historian omaavasta Alitaliasta.

Alitalian työntekijät protestoivat tänään yrityksen alasajoa Rooman Fiumicinon lentokentällä.

15.10. 14:23

Yksi italialaisen tyyliin ilmentymä, maan kansallinen lentoyhtiö Alitalia on nyt lopullisesti kuopattu.

Takana ovat yhtiön massiiviset tappiot ja Italian hallituksen epäonnistuneet pelastusyritykset. 75 vuoden ikään ehtineen Alitalian tilalla aloitti tänään uusi valtion omistama yhtiö Trasporto Aereo.

Alitalian nimi tuli kahdesta italiankielisestä sanasta, jotka ovat siipeä tarkoittava ”Ali” ja ”Italia”. Italialaisten lohduksi Alitalian koneiden tunnusvärit - punainen ja vihreä - säilyvät myös uuden yhtiön koneissa.

Alitalia tuli tunnetuksi muun muassa paavien ja filmitähtien suosimana yhtiönä. Kuuluisiin matkustajiin lukeutuivat esimerkiksi näyttelijät Sophia Loren ja Marcello Mastroianni sekä elokuvaohjaaja Sergio Leone.

Paavi Franciscus nousemassa Alitalian kyytiin kohti Monte Realia Portugalissa.

Käytännössä Alitalia on ollut vararikossa jo vuodesta 2017 lähtien. Viimeinen niitti oli lentoliikenteeseen iskenyt koronapandemia.

Italian hallitus on käyttänyt Alitalian tukemiseen yli kahdeksan miljardia euroa pelkästään viimeisen kolmen vuoden aikana.

Oppositiosta on kuulunut silti kommentteja, että Alitalian alasajo on pääministeri Mario Draghin hallituksen syytä.

Italian Veljet-oikeistopuolueen johtajan Giorgia Melonin sanoin ”menetimme tänään taas jalokiven, yhtiön joka on muokannut kansamme historiaa”.

Uusi yhtiö Trasporto Aereo aloittaa kutistuneella 52 koneen laivastolla. Yhtiöllä on 2 800 työntekijää. Alitalialla oli 110 konetta ja 10 000 työntekijää.

Alitalian työntekijät ovat protestoineet työvoimavähennyksiä vastaan jo viikkojen ajan ja protestit lentokentällä ovat jatkuneet Roomassa tänäänkin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?